Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma on seurannut viime vuosien politiikkaamme hiukan kriittisemmästä näkökulmasta kuin moni muu. Hän näkee ilmassa tiettyjä huolestuttavia merkkejä liittyen turvallisuuden painottumiseen muiden yhteiskunnan alueiden kustannuksella.
Turvallisuuden korostuminen johtuu helmikuussa 2022 Venäjän käynnistämästä hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Vuorelman mukaan nykyisessä ilmapiirissä voi olla olemassa vaara, että turvallistaminen leviää laajallekin yhteiskuntaan.
– Termi tarkoittaa sitä, että turvallisuus tunkeutuu sellaisille alueille, joita emme perinteisesti ajattele turvallisuuden kautta. Kyseistä ilmaisua käytettiin silloin, kun tutkittiin sitä, mitä USA:ssa tapahtui syksyn 2001 terrori-iskujen jälkeen. Esimerkiksi kansalaiskeskustelua alettiin tarkastella turvallisuuden näkökulmasta.
Hän huomauttaa, että turvallisuudella perustelluille väitteille ei tällä hetkellä Suomessa oikein löydy vasta-argumentteja. Turvallisuus on kiistämätön argumentti. Ongelma on sekin, että turvallisuuteen viitataan pitkälti perinteisessä, militaristisessa mielessä.
– Turvallisuuskäsitykseemme ei tällä hetkellä oikein mahdu sellainen asia kuin esimerkiksi lähisuhdeväkivalta. Sehän kohdistuu valtavaan määrään ihmisiä ja on konkreettinen turvallisuusuhka.
VUORELMA HUOMAUTTAA yhdestä erittäin merkittävästä uhasta, joka on viime vuosina jäänyt aika lapsipuolen asemaan. Ilmasto- ja ympäristökriisi ei ole hävinnyt minnekään, vaikka muut asiat valtaavat otsikot.
– Emme voi puhua sodista ja muista kärsimyksistä ilman että otamme puheeksi myös niiden erittäin haitallisen vaikutuksen ilmastoon ja ympäristöön.
Vuorelma nostaa esille eräänlaisen tasapainottelun sotaan varautumisen sekä ympäristön välillä.
– Toki ymmärrän sen, että aseteollisuutta tarvitaan Eurooppaan lisää. Olemme siitä riippuvaisia, koska turvallisuustilanne on mikä se on. Mutta koska joudumme investoimaan paljon aseisiin, yhteiskunnan muilla sektoreilla pitäisi tehdä vielä paljon enemmän ilmastotoimia.
Vuorelma pahoittelee sitä, että nyt ilmastotoimissa ollaan menossa aivan toiseen suuntaan. Koko Euroopassakin ilmastopoliittinen kunnianhimo on tällä hetkellä laskussa. Suomessakin tätä keskustelua pitäisi käydä paljon enemmän.
– Se on vaikeaa, koska talouden ja turvallisuuden vallitseviin kehyksiin ei ilmastoasiakaan tällä hetkellä oikein mahdu.
KUINKA PALJON varustelua voi sitten olla yhteiskunnan kestokyvylle liikaa? Ennen Ukrainan sotaa vain ani harva suomalainen oli kiinnostunut siitä, kuinka monta prosenttia puolustusbudjettimme on maan bruttokansantuotteesta.
Nyt kyseinen numero on tullut median kautta osaksi arkista todellisuutta. Ukraina on ahtaalla ja sen tukeminen vaatii Euroopan muilta mailta konkreettisia panostuksia. Hyvin paljon rahaa.
Puolustuksen etusija ja Ukrainan tukeminen hyväksytään Suomessa yleisesti poliittisista kannoista riippumatta. Tämän ovat lukuisat kansalaiskyselyt osoittaneet. Vuorelma ei usko, että puolustusbudjetin nousemiselle olisi mitään etukäteen määriteltyä ylärajaa.
– Ymmärrän itsekin Suomen geopoliittisen aseman. Olemme erittäin riskialttiissa tilanteessa ja on pidettävä todella tarkkaan huolta siitä, että meillä on mahdollisimman vahva oma puolustus.
Presidentti Mauno Koivisto kiteytti aikoinaan eräälle venäläiselle toimittajalle Suomen idean hyvin ytimekkäästi: selvitä hengissä.
Vuorelmakin tunnistaa realistisesti maamme eksistentiaalisen selviytymisen tarpeen.
– Olen itse syntynyt 1980-luvulla ja saanut elää rauhan aikana. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin historiallinen muisti ja kulttuurinen tarina tuli pintaan tosi vahvana. Vyöryi esiin kaikki se kärsimys, mitä olemme historiamme aikana joutuneet kokemaan.
TURVALLISUUDEN MERKITYKSEN nouseminen kansallisella agendalla merkitsee vallanpitäjille usein tarvetta antaa äänestäjille konkreettisia näyttöjä. Muurin tai aidan rakentaminen epämieluisia ihmisiä vastaan lienee niistä konkreettisin.
– Suomen päätös raja-aidan rakentamisesta itärajalle ei juurikaan herättänyt keskustelua, vaikka sen kustannukset ovat satoja miljoonia euroja.
Voidaan hyvästä syystä kysyä, onko tällainen projekti kustannustehokas tai esteenäkään toimiva. Muun muassa Itä-Suomen yliopiston rajatutkimukseen erikoistunut professori Jussi P. Laine on kritisoinut raja-aitaa voimakkaasti.
– Käytettävissähän olisi monenlaista modernia teknologiaa, joka on kehitetty rajaturvallisuuden varmistamiseksi. Se ei kuitenkaan ole samalla tavalla näyttävää ja käsin kosketeltavaa kuin fyysinen aita, Vuorelma huomauttaa.
Raja-asioihin liittyy olennaisesti kieli, jolla puhutaan turvapaikkaa Suomesta hakevista ihmisistä. Esiintyy kielikuvia, joiden mukaan nämä ihmiset ovat jonkinlaisia ”Putinin aseita”. Puhutaan myös massoista ja virroista.
– Tässä puhuntatavassa yksilöllisyys ja inhimillisyys unohtuvat. Ei enää muisteta, että jokaisella maahamme pyrkivällä on oma tarinansa.
Vuorelma nostaa esiin suomalaisessa keskustelussa syntyneen vinoutuneen tulkinnan. Venäjä käyttää liikkeellä olevia ihmisiä poliittisesti hyväkseen. Asia on voitu todentaa.
– Mutta tämähän ei kerro vielä mitään kyseisten ihmisten tilanteesta. Todennäköisesti on niin, että mitä heikommassa asemassa oleva henkilö on kyseessä, niin sitä alttiimpi hän on tällaiselle. Heillähän ei ole juuri muuta vaihtoehtoa.
Suomen kansallisessa tarinassa kerromme olleemme altavastaajia, jotka ovat eri tilanteissa toimineet oikein.
HEINÄKUUSSA 2024 voimaan astunutta rajalakia Vuorelma pitää yhtenä kaikkein huolestuttavimpana asiana maamme poliittisessa ilmapiirissä.
– Se on EU-oikeuden ja kansainvälisten sopimusten vastainen. Ja jos rajalakia todellisessa tilanteessa sovellettaisiin, niin voi syntyä mielivaltaisia tilanteita. Joku rajavartija antaa tulijalle oikeuden hakea turvapaikkaa, ja joku toinen taas ei.
Vuorelma toteaa, että Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on jo nähty, mitä tämä asia voi käytännössä olla. Ihmisiä työnnetään väkivaltaisesti ja täysin epäinhimillisesti rajalta pois.
Hän kehottaa puheen ohella kiinnittämään huomioita ennen kaikkea tekoihin.
– Suomessakin voidaan alkaa uudessa ilmapiirissä toimimaan tavalla, joka vain muutama vuosi aikaisemmin olisi ollut meille moraalisesti vieras. Missä määrin olemme silloin enää sitoutuneet arvoihin, jotka perinteisesti yhdistämme suomalaisuuteen?
VUORELMA ON VALMISTELEMASSA uutta tutkimushanketta, jonka fokuksessa on suomalaisten kansallinen omakuva. Ilmaisulla tarkoitetaan sitä, miten ymmärrämme itsemme ja millaisia asioita viime kädessä koemme edustavamme.
– Ontologinen eli valtiollisen omakuvan turvallisuus voi olla vaikuttamassa vielä enemmän valtion toimintaan, kuin niin sanottu kova turvallisuus. Puhumattakaan siitä, miten kyseinen asia vaikuttaa yksilöihin.
Hän muistuttaa siitä, että jokaisella kansalla on taipumus tuoda itsensä esille mahdollisimman positiivisesti. Me olemme historiallisesti toimineet tavalla, joka tuottaa meille ylpeyttä.
– Suomen kansallisessa tarinassa kerromme olleemme altavastaajia, jotka ovat eri tilanteissa toimineet oikein. Jos valitsemmekin jatkossa eettisesti arveluttavia vaihtoehtoja, niin alkaako kansallinen omakuvamme sitten tuottaa meille häpeää?
Vuorelma arvioi, että jo lähiaikoina voidaan olla tilanteissa, jossa ylpeyttä rakentavan omakuvan tuottaminen osoittautuu vaikeaksi. Visaisia pähkinöitä riittää, kuten olemme huomanneet esimerkiksi presidentti Trumpin Grönlantia koskevista vaatimuksista.
– Meiltä vaaditaan todella huolellista harkintaa joka ikisen eteen tulevan kysymyksen äärellä.
VUORELMA NÄKEE yhtenä merkittävänä kansalliseen omakuvaan vaikuttavana tekijänä maamme varsin tuoreen Nato-jäsenyyden.
– Tiedämme jo paljon siitä, mitä se tarkoittaa maamme puolustuksen kannalta. Mutta mitä se tekee kansalliselle identiteetillemme? Tämä asia on vielä aika pitkälle selvittämättä.
Hän ottaa esille yhtenä isona kokonaisuuteen liittyvänä kysymyksenä ydinasepolitiikan.
– Suomi ja myös Ruotsi ovat pitkään profiloituneet ydinaseriisunnan kannattajina. Nyt olemmekin itse ydinasepelotteen omaavan puolustusliiton jäseniä.
Suomi on opittu vuosikymmenien mittaan tuntemaan myös alttiina rauhanrakentajana. Vuonna 1975 isännöimme Helsingissä ETYK-kokouksen, ja sinibarettisia YK:n suomalaisia rauhanturvaajia on nähty monissa maissa. Nähdäänkö enää jatkossa?
Kylmän sodan aikana maamme myös pyrki luovimaan eri tavoin suurvaltablokkien välillä. Nato-jäsenelle sellainen ei tietenkään enää onnistu.
– Emme voi ohittaa esimerkiksi Afrikassa sitä tulkintaperinnettä, että puolustusliitto kuitenkin edustaa siellä sellaisia valtioita, joilla on imperialistinen perintö. Suomeakin arvioidaan jatkossa eri tavalla, ja se on vain kohdattava.
Kuka?
Johanna Vuorelma
Koulutus: filosofian tohtori ja valtio-opin dosentti
Työ: Yliopistotutkija Helsingin yliopiston monitieteisessä Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa
Kiinnostaa: Käveltävä kaupunki, lukupiirit, ekologisesti kestävä tulevaisuus