Tuonelaan loistaa valo

[Arkistojuttu] ”Astui alas tuonelaan” julistaa evankeliumia kirkkaammin kuin mikään muu uskontunnustuksen lause. Kristus piirittää armonsa kieltäjiäkin pelastavalla läsnäolollaan. Ehkä hänen ihmisen muotoinen sylinsä taivuttelee heidät kerran puolelleen, kirjoittaa Kari Kuula.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu alun perin kiirastorstain sanaselitykseksi Kotimaa Pron lukijoille. Teema on kuitenkin ajankohtainen myös Pyhäinpäivänä.

Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2: 5-11)

Paavali piirtää Jumalan Pojan tiestä V-kirjaimen muotoisen kuvion. Ensin hän oli ylhäällä Isän Jumalan luona. Sitten hän tuli ihmiseksi ja eli ihmisen elämän.

Ristillään hän koki ihmisen syvimmän ahdingon, kärsimyksen ja kuoleman. Ylösnousemuksessa hänet korotettiin takaisin Isän luo. Nyt hän vetää sieluja pelastavaan yhteyteen Jumalan kanssa ja kun kaikki tunnustautuvat Jeesuksen herrauteen, V-kirjaimesta tulee lopullisesti valmis.

Apostolinen uskontunnustus seuraa samaa kaavaa. Tosin Pojan alennustien pohjakosketus ulottuu syvemmälle. Kuoltuaan hän astui alas tuonelaan, vainajien valtakuntaan.

Varhainen kristikunta näki Kristuksen tuonenmatkalla kolme merkitystä. Hän kuulutti kadotetuille voittoaan synnistä ja kuolemasta. Hän nujersi Paholaisen tämän omalla maaperällä. Hän nouti taivaan kotiin pelastusta odottavat Vanhan testamentin pyhät ja hurskaat pakanat.

Tuonenmatkaa on myös pidetty osana Kristuksen sovitustyötä. Hän kärsi helvetin kauhut syntisten puolesta ja maksoi heidän velkansa.

Karsivan tulkintalinja näkee lauseen ”astui alas tuonelaan” toisin. Sillä ei ole itsenäistä teologista merkitystä, vaan se vain alleviivaa Kristuksen kuolemaa. Hänen kuolemaansa voidaan pohtia ilmankin oletusta tuonenmatkasta. Siksi lause puuttuu muuten paljon runsaammasta Nikean tunnustuksesta.

Kristuksen tuonenmatkan ymmärtämisessä ei ole syytä kovin suureen dogmaattisuuteen. Asian voi ymmärtää monella eri tavalla, kunhan pysytään linjassa kristinuskon perusideoiden kanssa.

Olen itse ehtinyt kannattaa miltei kaikkia tulkintalinjoja. Nuorena kristittynä näin tuonenmatkan osana Kristuksen sovituskuolemaa. Tehdessäni väitöskirjaa liputin kunnon eksegeetin tavoin karsivan tulkinnan puolesta. Astui alas -lause on aivan turha. Jossakin vaiheessa aloin kallistua vanhan kirkon kolmikantaan: pelastuvat haettiin kotiin, kadotetuille kuulutettiin voittoa ja Paholaiselle lopullista tappiota.

Sitten opin, että koko uskontunnustus julistaa Kristuksen pelastustyötä, myös tuonenmatka ja saapuminen tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Niinpä arvelin klassisten tulkintojen osoittavan oikeaan suuntaan, mutta ne eivät rohjenneet mennä tarpeeksi pitkälle.

Nyt lausun lukijalle kuluttajansuojaan kuuluvan varoituksen. Jatko ei ole kirkon virallista opetusta, vaan erään vähemmistökoulukunnan teologista pohdintaa. Sen mukaan tuonela ei viittaa mihinkään paikkaan vaan edesmenneiden jumalasuhteeseen, jonka inkarnaatio muutti.

Uskontunnustuksen lause astui alas tuonelaan viittaa siihen, että inkarnaation jälkeen vainajat kohtaavat Jumalan ihmisen muotoisena, jumalihmisenä. Siksi he voivat nyt avautua aikaisempaa monin verroin syvempään ystävyyteen Jumalan kanssa.

Menneiden ja tulevien vainajien joukossa saattaa olla niitäkin, jotka päättäväisesti torjuvat Jumalan kutsun rakentaen siten itse itselleen kadotusta.

Kristuksen tuonenmatka julistaa, ettei hän suostu siihen. Hän piirittää armonsa kieltäjiäkin pelastavalla läsnäolollaan. Ehkä hänen ihmisen muotoinen sylinsä taivuttelee heidät kerran puolelleen.

Entä mitä tavoittelee perinteinen opetus, että Kristus kukisti tuonelassa pahan vallat heidän omalla maaperällään? Se ilmaisee kaikkein hienoimman toivon ikinä. Paha ei sano viimeistä sanaa, vaan se joutuu kerran luovuttamaan.

Siksi pelastuksen mahdollisuus on olemassa aina, viimeisellä tuomiollakin. Kuolemakaan ei erota meitä Jumalan rakkaudesta, joka tuli ilmi Jeesuksessa, kuten Paavali sanoo.

Näin ”astui alas tuonelaan” julistaa evankeliumia kirkkaammin kuin mikään muu uskontunnustuksen lause. Kristuksen alennustien pohja onkin sen huippu.

Kuva Olli Seppälä. Puutarhahauta Jerusalemissa

Edellinen artikkeliPiispa Kalevassa: Kirkko ei käännytä maahanmuuttajia
Seuraava artikkeliKirkkoherra vuoden positiivisin turkulainen

Ei näytettäviä viestejä