Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin toinen kierros käydään 16. kesäkuuta, koska ensimmäisellä vaalikierroksella kukaan ehdokkaista ei saanut yli puolta annetuista äänistä.

Ehdolla nyt ovat ensimmäisellä vaalikierroksella eniten ääniä saaneet Imatran seurakunnan kirkkoherra Mari Parkkinen ja Kangasniemen seurakunnan vs. kirkkoherra Pekka Särkiö.

Ensimmäisellä kierroksella äänet jakautuivat neljän mukana olleen ehdokkaan kesken seuraavasti: Mari Parkkinen (448), Pekka Särkiö (256), Sammeli Juntunen (213) ja Pekka Huokuna (73).

Kotimaa kysyi toisen vaalikierroksen ehdokkailta kuusi kysymystä:

1. Mikä kastettu mutta kirkosta eronnut ihminen on teologisesti? Ja mitä siitä seuraa?

2. Milloin seurakuntaliitoksia tarvitaan ja miten aiot selvitä niiden tekemisestä, kun se tapahtuu vastoin seurakuntalaisten tahtoa?

3. Mikä on pappien uupumisen syy ja miten piispa voi olla ehkäisemässä sitä ennalta? (vrt. Aki-liittojen tutkimus)

4. Mikkelin piispalle ovat piispojen työnjaossa osaltaan kuuluneet suhteet Inkerin kirkkoon ja Moskovan patriarkaattiin. Miten arvioit suhteiden hoituvan näihin molempiin tulevaisuudessa? Millä aikataululla palataan normaaliin?

5. Miten kirkon ja valtion suhteita pitäisi Suomessa mielestäsi tulevaisuudessa kehittää?

6. Mitä asioita piispana aiot edistää kirkossa?

Mari Parkkinen: ”Seurakuntarakenteita ja jähmeää hallintoa on uudistettava”

1. Kirkosta eronnut pysyy kastettuna. Perinteisesti kristittynä olemiseen kuuluu kuitenkin myös kristilliseen yhteisöön kuuluminen. Jollakin tavalla kuuluminen on myös tahdon ilmaus. Mutta kirkosta eronnut on edelleen kristitty, ellei itse halua siitä selkeästi luopua. Kirkko palvelee edelleen myös häntä pastoraalisesti.

Kummiksi kirkosta eronnut ei voi ryhtyä, koska kummin pitää opettaa lapselle kristillisyyttä ja siihen yhteisöön kuulumista.

Pelastuskysymys kirkon jäsenyys ei ole. Kaste pelastaa, ei instituutio.

2. Seurakuntaliitoksien taustalla on yleensä pienten seurakuntien taloudellinen ahdinko: niiden toimintaedellytykset pienenevät. Liitokset ovat aina kipeitä asioita, mutta väen vähentyessä olisi hyvä olla ajoissa liikkeellä. Yhdessä voidaan tehdä ratkaisuja ja katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Hallinto voi olla isossa yksikössä, mutta seurakuntaelämä on paikallista.

Piispan täytyy olla selvillä seurakuntiensa tilanteesta ja vierailla niissä. Seurakuntia ei saa jättää muutoksissa yksin.

3. AKI-liittojen tutkimus kertoo nimenomaan korona-ajasta. Vastauksissa korostuivat liika ja epäoikeudenmukaisesti jaettu työ, huono johtaminen ja työn merkityksellisyyden puute. Mutta muutenkin papeilla työtä on usein liikaa. Siksi hyvä johtajuus on ykkösasemassa.

Hengellinen elämä on tosi tärkeää työhyvinvoinnissa. Mutta jos papin oma hengellinen elämä häviää, ”röörit tukkeutuvat”.

Piispan on oltava näissäkin asiassa tietoinen seurakuntien tilanteista. Hän tukee erityisesti kirkkoherraa.

4. Meillä Imatralla on hyvät yhteydet Inkerin kirkkoon Svetogorskin seurakuntaan. Toivon, että niitä pidetään yllä ja Inkerin kirkkoa voidaan edelleen tukea. Idän-yhteyksissä en ole kokenut ongelmaksi, että olen nainen ja pappi. Jos se piispan roolissa tulisi ongelmaksi, sitten pitäisi miettiä työnjakoa piispojen kesken uudelleen.

Yhteydet Moskovan patriarkaattiin ovat seisahduksissa. Sodan on päätyttävä, jotta niitä voitaisiin miettiä uudelleen.

5. Minusta suhteet ovat hyvällä mallilla. Vuoropuhelua poliittisten päättäjien kanssa on hyvä jatkaa.

Kirkon on seurattava aikaa. Meidän on noudatettava hallinnossamme yhteiskunnan säätämiä lakeja. Välillä kirkon piiristä kuuluu erilaisia äänenpainoja avioliittolaista, josta tuntuu olevan erilaisia käsityksiä.

Kirkkolain tunnustuspykälä on lainsäätäjää puhuttanut, mutta kirkkolaissa se on. Valtio palkkaa pappeja vankiloihin ja armeijaan. Arvostan sitä, että valtio näin tekee.

6. Piispan viran hyvään johtajuuteen kuuluu hengellinen ja hallinnollinen johtajuus. Seurakuntarakenteita ja jähmeää hallintoa on uudistettava, on vastattava etsijöiden kysymyksiin, on kuultava myös kirkosta eronneita. On lähdettävä rohkeaan dialogiin, kohdattava ja kuunneltava, vietävä evankeliumia eteenpäin.

Evankeliumin olemus on, ettei se suostu taipumaan pienen piirin omistukseen. On hyväksyttävä, että kirkossa eletään sovitetussa moninaisuudessa. Kristus yhdistää meitä ja toivon, että pääsisimme vastakkainasettelusta pois. Jos kirkon viesti on vain tuomioita ja sanktioita, meillä on uskottavuusongelma. Minun näkemykseni mukaan kirkko on armollinen ja rakastava, ja sellaista kirkkoa haluan rakentaa.

Pekka Särkiö: ”Ympäristövastuu on minulle tärkeä ratkaistava asia”

1. Hän on kastettu kristitty edelleen, ja on murheellista, että seurakunta hänessä menettää jäsenen. Kirkko-oikeudellisesti hän ei voi toimia virallisesti kummina eikä saada kirkollista avioliittoon vihkimistä. Uskon hoitaminen käy vaikeaksi, sillä seurakuntayhteyden ulkopuolella on vaikeampaa olla yhteydessä sanaan ja sakramentteihin. Paluu on kuitenkin aina mahdollinen.

2. Mikkelissä on pieniä seurakuntia muuttotappioalueilla. Seurakuntaliitoksia tarvitaan silloin, kun tulot eivät riitä kattamaan menoja. Monet seurakunnat sinnittelevät kovin pitkään. Niiden pitäisi herätä aikaisemmin. On parempi, että aloite liitokseen tulee luottamushenkilöiltä.

Riidattomia liitoksia ei koskaan tule olemaan, mutta on kärsivällisesti etsittävä ratkaisua. Jos tilanne on se, ettei kerta kaikkiaan löydy neuvotteluista eteenpäin vieviä polkuja, kapituli voi asettaa selvitysmiehen. Piispana johdan prosessia.

3. Pappien kokemus siitä, että heidän työnsä ei saa yleistä hyväksyntää, saattaa synnyttää tunteen siitä, että he ovat ahtaalla eikä heidän sanomaansa kuulla. Haluan ohjata pappeja työn ytimeen niin, että he itsekin saavat ravintoa uskolleen. Kun papit elävät itse sanomasta, se välittyy kuulijoille. Pappeja taas innostaa, kun he huomaavat, että heidän sanomansa vastaanotetaan.

Ohjaisin pappeja kohti oman hengellisen elämän hoitamista, rukoukseen ja Raamatun lukemiseen. Voisi olla hiippakuntaretriittejä ja mentoreita papeille.

4. Moskovan patriarkaattiin suhteet ovat virallisella tasolla jäissä niin kauan kuin sotaa kestää. Toivon, että tulevaisuudessa tilanne muuttuu paremmaksi. Yhteydenpitoa Inkerin kirkkoon on kuitenkin hyvä olla.

Ollessani pappina Lahdessa, meillä oli yhteydet Kelttoon ja Aunukseen. Pipliaseuran puheenjohtajana olen kiertänyt sukukansojen parissa. Kenttäpiispana edustin Suomen kirkkoa muutamissa juhlatilanteissa, joissa oli kyse Martti Simojoen aikana syntyneistä yhteyksistä Venäjän kirkkoon.

5. Perustaltaan kirkon ja valtion suhteet ovat hyvällä tasolla. Kipupisteet liittyvät yhteiskunnassa vallitsevaan tulkintaan uskonnonvapaudesta. Vaikka lain intentio on positiivinen uskonnonvapaus, se on kääntynyt negatiiviseksi.

Oikeus oman uskonnon opetukseen ja harjoittamiseen pitäisi taata kouluopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Positiivista on se, että Puolustusvoimissa sotilaspapisto toimii henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.

Ajattelen myös, että kirkon esillä pitämät parisuhteiden pysyvyys ja henkinen kriisinkestävyys ovat hyviä asioita yhteiskunnan kannalta.

6. Edistettäviä asioita on monia. Ehkä yhteinen nimittäjä on kirkon elinvoiman vahvistaminen. Se nousee sanomasta käsin. Pysytään rohkeasti tunnustuksessa ja Jumalan sanan perustuksella. Ajattelen, että yhteisöjen rakentaminen avoimiksi ja yhteyteen kutsuviksi on tärkeää. Missionaarisuutta tulisi vahvistaa samalla, kun monikulttuurisuus lisääntyy ja yhä useampi ei kuulu kirkkoon. Sen todeksi eläminen, että niitä autetaan, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, osoittaa, että kirkko elää sanomansa mukaan.

Ympäristövastuu on minulle tärkeä asia. Se on suuri ratkaistava asia yhteiskunnan ja kirkkojen tasolla.