Tietomurto Helistin.fi:ssä kaatoi myös yhden kirkon nettipalveluista

nppimist_mustat205

Kirkon palvelu Helistin.fi-palstalla on nyt pois käytöstä, koska koko sivusto on tietomurron takia kaatunut.

Kirkkohallituksen Hengellinen elämä verkossa -hankkeen päällikkö Hannu Majamäki kertoo, että kirkon työntekijät vastasivat palstalla esimerkiksi kastetta, kasvatusta ja parisuhdetta koskeviin kysymyksiin.

Tietovuoto ei ainakaan maanantaina vielä näyttänyt kirkon näkökulmista hälyttävältä.

– Meille ei ole raportoitu ongelmia tietoturvavuodon vuoksi. Työntekijöitä on kehotettu vaihtamaan salasanat, Majamäki sanoi.

Hänen mukaansa joissakin muissa kirkon verkkopalveluissa on mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin käyttäjän ja kirkon työntekijän välillä. Niissä tietoturva on pyritty varmistamaan erillisen tekniikan avulla. Esimerkiksi kirkon Facebook-sivulta linkitetty keskustelusivu on yhteisöpalvelun ulkopuolella eikä kyseessä siis ole Facebook-chat.

Kirkon nettipalvelut ovat kaikkineen Majamäen mukaan säästyneet toistaiseksi melko hyvin tietomurroilta suojassa. Ainoa isompi ongelma ilmaantui, kun Lastenkirkko.fi avattiin joitakin vuosia sitten. Silloinkaan kyse ei kuitenkaan ollut tietosuojaongelmista vaan siitä, että lasten palstalle kirjautui alkuaikoina hävyttömästi kirjoittavia ihmisiä.

– Sellaiseen hyökkäykseen ei ollut varauduttu, Majamäki muisteli.

Ensimmäisenä Helistin.fi:n tietomurrosta kertoi julkisuuteen Mikro-PC.

Edellinen artikkeliMerja Korpela Diakoniatyöntekijöiden Liiton puheenjohtajaksi
Seuraava artikkeliKaleva: Lestadiolaisisoisälle ehdollista vankeutta

Ei näytettäviä viestejä