Teologikurssi 1977 koolla: Kolme syytä olla mukana

Syksyllä 1977 Helsingin yliopistossa aloitti opintonsa 200 teologian opiskelijaa. Minä yhtenä muiden joukossa.

Moni asia yllätti. Porukassa oli vain muutamia tuttuja kasvoja. Ihmiset tulivat eri puolilta maata ja puhuivat kuka mitäkin murretta. Myös joukon kirkolliset taustat olivat kirjavat, herätysliikeväkeäkin pääsin helsinkiläispoikana näkemään oikeastaan ensimmäisen kerran elävänä.

Jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana selvisi, ettei minusta sittenkään tule pappia. Tunsin vahvasti, että minulla oli jokin muu tie kuljettavana. Aloin kirjoittaa lehtiin kirja-arvosteluja ja juttuja. Olin Kyyhkysen päätoimittaja. Niin ikään aloin opiskella teatteritiedettä, ensin vain omaksi ilokseni, lopulta pääaineena. En valmistunut teologikurssilta -77, vaan naapuritiedekunnasta filosofian maisteriksi.

Olin kuitenkin vuosia osa teologikurssia ja kurssitoverien kanssa käydyt keskusteluta ja heidän kanssaan vietetty aika oli monin tavoin merkityksellistä. Eikä kaikkein vähiten sen vuoksi, että olen naimissa kurssitoverini siskon kanssa.

* * *

Teologikurssi -77 järjesti lokakuun alussa kurssijuhlan. Kiitos kuuluu paljolti Leena ja Seppo Salmensaaren aktiivisuudelle.

Porukkaa paikalle Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan ja sen uusiin tiloihin tuli nelisenkymmentä. Kurssimme alkaessa tiedekunta sijaitsi Neitsytpolulla, sittemmin se siirtyi Aleksanterinkadulle ja nyt osoitteena on Vuorikatu. Kurssitoveri, professori Jaana Hallamaa kertoi opinahjon nykyrakenteesta ja houkutteli alumniksi. Pekka Lempiäinen kertoi uskonnonopetuksen nykytilasta ja paineista saada yhteinen katsomusaine.

Tunnettuja vuonna 1977 teologian opinnot aloittaneita kirkon ihmisiä ovat muiden muassa piispat Simo Peura ja Seppo Häkkinen. Heistä kumpikaan ei pääsyyt paikalle, vaikka ainakin Peuran tiedettiin varanneen kalenteristaan kurssijuhlapäivä jo hyvissä ajoin. Äkillinen virkatehtävä kutsui toisaalle. Häkkinen oli ulkomailla.

Kurssiltamme on tullut kirkkoherroja, rehtoreita, pappeja, psykoterapeutteja ja yksi kansanedustaja eli Simo Rundgren. Kirkkohallituksessa työskentelevät ainakin Kari Latvus ja Ilkka Sipiläinen. Diakin yliopettajan Mikko Malkavaaran näkee usein mediassa antamassa lausuntoja muun muassa piispanvaaleista. Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian professori Antti Raunio aloitti Helsingissä -77. Teologian tohtoreita on edellä nimettyjen lisäksi muitakin, kuten Markku Kotila, Markku Antola, Talvikki Mattila, Seppo Sattilainen, Hannu Vapaavuori, Olli Hallamaa, Heikki Sariola, Liisa Rantala ja Ilkka Raninen.

Joku on eronnut kirkosta, joku jättänyt pappiskirjansa, useampi on kokenut avioeron, muutama on jo eläkkeellä, joku asuu ulkomailla. Myös kuolleiden kurssitovereiden lista on kasvanut vuosi vuodelta. Nyt Räfsössä kerättiin nimiä korttiin, joka vietiin eräälle kurssitoverille, jonka elinaika tiedettiin varsin rajalliseksi.

* * *

Tiedekunnasta entiset nuoret teologianopiskelijat siirtyivät bussilla ja lautalla Kirkkonummeen seurakuntayhtymän omistamaan leirisaareen, Räfsöhön. Käynti siellä oli aivan erityinen ja nostalginen Joensuun kirkkoherra Petri Raskille,
sillä hän on Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan kasvatti ja käynyt Räfsössä rippikoulunsa.

Saaressa syötiin, saunottiin, puhuttiin ja katsottiin lintuja sekä vanhoja valokuvia. Joku keräsi sieniä, varsinkin voitatteja näkyi paljon. Toki myös keskusteltiin siitä, mitä tärkeää opiskeluvuosina tiedekunnassa tapahtui itse kullekin. Niin ikään puhuttiin siitä, millainen sukupolvi me olimme. Vuonna 1977 yliopistolla oli vielä kaikuja vasemmistoajoista. Muistan Kyyhkynen-lehdestä lukeneeni kirjoituksen, joka päättyi katkeranoloisiin sanoihin: Vappumarssilla tavataan!

Ensimmäisinä opiskeluvuosina ei naispappeudesta juuri puhuttu, mutta se nousi toden teolla esille 1980-luvulle tultaessa. Oli kuitenkin eri asia ryhtyä 1970-luvun lopulla lukemaan teologiaa, jos oli mies. Työpaikka kirkossa näytti hyvinkin mahdolliselta. Naisten tilanne oli tyystin toinen. Moni kurssilaisistani naisista oli ensimmäisten papeiksi vihittävien joukossa 1988 ja heti sen jälkeen.

Pyhän Nikolauksen kotakappelissa vietetty ehtoollinen oli puhutteleva hetki. Kuka meistä olisi 40 vuotta sitten arvannut, että noin kuusikymppisinä kohtaisimme tällä porukalla uskon salaisuuden äärellä?

* * *

Erilaisia kurssijuhlia järjestetään milloin mistäkin syystä ja tasaluvusta johtuen. Toiset käyvät näissä tilanteissa, toiset vierastavat niitä. On kuitenkin ainakin kolme syytä, miksi kannattaa vastata myönteisesti, kun kutsu kurssijuhlaan tulee.

1. Joudut katsomaan itseäsi

Kukaan meistä ei ole niin yksilöllinen kuin kuvittelee. Opiskelemalla jotain alaa me liitymme muihin, joilla on sama kiinnostuksen kohde. Opiskeluajat – ainakin takavuosikymmeninä – olivat intensiivisiä ja porukkaa yhteen hitsaavia. Poikkeuksia eri vuosikurssien välillä varmasti on.

Menemällä katsomaan, miten samoja ihanteita ja kiinnostuksen kohteita jakaneet ikätoverisi ovat muuttuneet, saat selville oman muuttumisesi. Kukaan ei ole pysynyt samana. Kaikkia on elämä viskonut ja aika muovannut.

2. Verkostoidut

Koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua kurssitovereihin. Paikalla on varmasti henkilöitä, joiden kasvoja et muista, mutta et myöskään nimeä. Silti he olivat siellä (katso vaikka kurssikuvasta). Tapaat silloisia sielunkumppaneitasi, uskonveljiä ja -sisaria, joista olet vieraantunut. Näet nykyisiä kollegoja. Varsinkin isot kurssit ja niiden juhlat ovat hyviä tapoja verkostoitua ja vaihtaa muutamia merkityksellisiä ajatuksia.

3. Suhteellisuudentajusi lisääntyy

Mitä olet saanut elämässäsi aikaan? Mitä muut ovat saaneet? Oletko yhtä kuin työsi, vai onko perhe tärkeämpi, läheiset ihmiset? Haluatko vielä muuttaa maailmaa vai tyydytkö arkeen ja siinä selviämiseen? Oletko mukana missään kansalaistoiminnassa, harrastatko mitään? Kuuntelemalla ja katsomalla kurssitovereitasi huomaat, että elämä on samanlaista, mutta myös erilaista. Samanlaiselta vaikuttavilla tarinoilla on eroa ainakin yksityiskohdissa. Sinulla on oma tarinasi. Kurssijuhlassa sen ainutlaatuisuus korostuu.

Kuvat: Olli Seppälä. Kuvassa etualalla Seppo Salmensaari.

Lue myös:

Teologikurssi 1971 koolla: ”Nykyehdoilla en olisi saanut pappisvihkimystä”

Edellinen artikkeliMummon Kammarin villapeitot siunattiin maailmalle
Seuraava artikkeliVuoden Lastenohjaaja Päivi Leinola: ”Perheet tarvitsevat tukea jopa tapakasvatuksessa”

Ei näytettäviä viestejä