Tekoäly auttaa monessa, mutta ei kanna vastuuta

Sami Kallioinen on kirkon piirissä yksi tekoälyn aktiivisista käyttäjistä ja kehittäjistä. Hän myös kouluttaa aiheesta. Kuva on tehty tekoälyn avulla. Kuva: Photoshop AI ja Rami Marjamäki

Tekoälyä käytetään monissa seurakunnissa käytännön töissä. Useat tuntevat erityisesti loppuvuonna 2022 julkistetun keskustelevan tekoälysovellus Chat GPT:n, joka käyttää laajaa kielimallia.

Kielimalli toimii niin, että sille opetetaan suuren tekstimäärän avulla, miten sanat ja lauseet liittyvät toisiinsa. Kielimalliin pohjautuva tekoäly pystyy vastaamaan hyvinkin järkevästi ihmisen esittämiin kysymyksiin.

Helsingin seurakuntien kehittämistyön asiantuntija, verkkopappi Markus Kartano käyttää tekoälyä muun muassa erilaisten kielikäännösten tekemiseen.

– Chat GPT tekee jo nyt varsin hyvän käännöksen. Ero on hyvin suuri verrattuna esimerkiksi Googlen kääntäjään, joka kääntää enemmänkin sinne päin, Kartano sanoo.

Pelkkään tekoälykäännökseen ei toki kannata luottaa.

Jotkut papit käyttävät tekoälyä jo saarnojenkin valmistelussa. Kartano ei näe asiassa mitään sen ihmeellisempää.

– Tekoälyn avulla pystyy muotoilemaan saarnatekstiä. Joskus sen avulla voi syntyä jopa fiksumpia sanoituksia, mitä itse olisi
keksinyt.

Kartano muistuttaa, että ihminen lopulta tuo saarnaankin sen inhimillisen näkökulman.

– Netti ja some alkavat nykyisin olla täynnä tekoälyn tuottamia kuvia, minkä huomaa helposti. Ne ovat hienoja, mutta kuitenkin keskenään aika samanlaisia.

Kartano uskoo, että tekoälyn merkitys seurakunnissakin väistämättä kasvaa. Hän näkee asiassa etujen lisäksi myös uhkakuvia.

– On olemassa vaara, että tekoäly voi tehdä meistä laiskoja ottamaan asioista oikeasti selvää. Sekin pitää muistaa, että ihmisen pitää lopulta tehdä päätös, vaikka tekoäly olisikin taustalla.

Tekoäly voi tehdä meistä laiskoja ottamaan asioista oikeasti selvää.

SEURAKUNNAT TUOTTAVAT monenlaisia julkishallinnollisia palveluita. Viranomaiskieli on joskus tavalliselle ihmiselle hankalaa ymmärtää.

Espoon seurakunnissa tekoälyä on hyödynnetty muun muassa nettisivujen tekstien selkiyttämiseen.

– Esimerkiksi avioliiton esteiden tutkinta oli nettisivuillamme ilmaistu vaikeaselkoisesti. Chat GPT teki tekstistä ohjeideni mukaan huomattavasti ymmärrettävämmän version, kertoo Espoon seurakuntien viestinnän asiantuntija Juha Ryhänen.

Hänen tavoitteenaan on jollakin aikavälillä selkiinnyttää kaikki Espoon seurakuntien netissä olevat tekstit, jotka on koettu hankaliksi.

Ryhänen kertoo, että tekoälyn avulla on myös mahdollista kaivaa laajasta tietomassasta esille kaivattuja asioita.

– Tein lähes 300-sivuisesta Kirkon virka- ja työehtosopimuksesta oman kielimallin. Sille pystyy nyt esittämään suoria kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten lomat määräytyvät.

Jatkossa Espoossa on tavoitteena saada omat kielimallit myös seurakuntayhtymän säännöistä sekä eri hallintoelimien pöytäkirjoista.

Juha Ryhänen on tehnyt työnantajalleen alustavat linjaukset tekoälyn käytöstä. Ne ovat vielä
käsittelyvaiheessa.

– Oleellista on käyttää tekoälyä niin, että henkilötiedot ja muut arkaluontoiset tiedot ovat suojattuja. Tekoälyn käyttöön ei saa antaa mitään materiaalia, joka ei ole julkista.

Oma ajattelu on vain kapea otos mahdollisuuksien kentässä.
Tekoäly laajentaa näkökulmia.

TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN viestintäjohtaja Sami Kallioinen on kehittänyt tekoälystä itselleen eräänlaisen assistentin. Siitä on apua hyvinkin monenlaisissa työtehtävissä.

– Käsittelen työssäni paljon erilaisia palautekyselyitä. Aikaisemmin vältin avokysymyksiä, koska niiden vastauksia oli hankala käsitellä. Nyt tekoälyn myötä avokysymysten luokittelu sujuu hyvinkin helposti.

Kallioinen käyttää tekoälyä myös eräänlaisena työnohjaajana. Se auttaa saamaan uudelleen langasta päästä kiinni, jos ajatus lähtee harhailemaan.

– Kun valmistelen erilaisia esityksiä, niin tekoäly on siinäkin kätevä sparraaja. Syötän sinne jonkun luonnoksen ja tekoäly sitten hioo sitä eteenpäin.

Kallioinen muistuttaa, että oma ajattelu on vain kapea otos mahdollisuuksien kentässä. Tekoälyn kielimalli laajentaa näkökulmia valtavasti.

– Minunkin työssäni on harvoin mahdollisuus keskittyä johonkin aiheeseen niin pitkään, että saisin edes oman ajatteluni hyödynnettyä kokonaan.

Viestintäjohtaja Sami Kallioisen mukaan tekoäly on jo nyt suureksi avuksi monenlaisten rutiinitehtävien suorittamisessa. Ajattelulle ja ihmisten kohtaamiselle jää näin enemmän aikaa. Kuva: Rami Marjamäki

Kallioinenkin tiedostaa tekoälyyn liittyvät monenlaiset uhat. Jokainen teknologinen muutos on historian aikana mullistanut
yhteiskunnallista tasapainoa.

– Tekoäly muuttaa asioita vielä enemmän kuin moni muu teknologinen murros. Siinä pystyy aidosti syntymään myös ainakin jollakin tasolla suhteita. Itsekin pyrin aina olemaan tekoälylle kohtelias.

Hän huomauttaa, että teknologiset muutokset ovat suurelta osin kulttuurisia ja sosiaalisia.

– Tärkeää on se, kuinka hyvin ihmisten osallisuus toteutuu. Jos innovaatiot syrjäyttävät ihmisiä, niin se on eettisesti kestämätöntä.

Kallioinen uskoo, että oikein hyödynnettynä tekoäly voi jopa lisätä ihmisten osallisuutta. Kirkollekin avautuu huikeita mahdollisuuksia esimerkiksi puheen hyödyntämisen edelleen kehittyessä.

– Tulevaisuudessa kirkon penkissä istujan ei tarvitse enää ymmärtää saarnaajan kieltä. Kännykän avulla voi kuunnella saarnan käännettynä lähes reaaliajassa halutulle kielelle.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKotimaan toimitus toivottaa valoisaa juhannusta – nyt on aika katsoa kultaviljan kasvua
Seuraava artikkeliSuomiAreenassa pohditaan hylkäsikö Suomi Jumalan ja kuullaan piispojen toivetangoja

Ei näytettäviä viestejä