Tänään 30. heinäkuuta vietetään kirkastussunnuntaita, jolloin muistellaan Jeesuksen olomuodon muutosta (läntisessä perinteessä transfiguraatiota, itäisessä perinteessä metamorfoosia). Tapahtuma on kuvattuna kolmessa evankeliumissa (Matteus 17:1–8, Markus 9:2–8 ja Luukas 9:28–36).
Jeesus nousi vuorelle, perinteen mukaan Taaborinvuorelle, ollakseen yksinäisyydessä. Siellä hänen ulkomuotonsa kerrotaan muuttuneen: evankeliumien mukaan hänen kasvonsa alkoivat loistaa kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Tapauksen todistajina olivat Pietari, Jaakob ja Johannes. He näkivät, kuinka Mooses ja Elia keskustelivat Jeesuksen kanssa. Samalla pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Kyseinen tapahtuma on tulkittu eri tavoin. Jeesuksen kohtaaminen Vanhan testamentin keskeisten hahmojen kanssa oli ikään kuin vahdinvaihto. Uusi liitto otti vanhalta liitolta viestikapulan. Kirkastumiskokemus oli myös merkki kolminaisuudesta, sillä Jeesus on Poika, valo on Pyhä Henki ja pilvi Jumala. Lisäksi kokemus vahvisti opetuslapsia heidän uskossaan.
Kirkastuspäivää, Jeesuksen kirkastumisen juhlaa, vietetään muualla kristikunnassa 6. elokuuta. Suomessa ja Ruotsissa sen ajankohta on luterilaisissa kirkoissa käytännöllisistä syistä kahdeksas sunnuntai helluntaista.
Läntisessä kristillisyydessä kirkastussunnuntaita on vietetty 1000-luvun alusta lähtien.
Lue kirkastussunnuntain saarnoja Digipostillasta – niitä löytyy 29 kappaletta.
Kuva: Olli Seppälä