Tampereen piispa Matti Repo on opettava ekumeenikko

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo (s. 1959) opettaa mielellään. Hänellä on taipumusta puhua pitkään ja pitää luentoja, joissa hän saattaa analysoida ja selostaa seikkaperäisesti asian teologisia ja historiallisia taustoja. Näissä tilanteissa vuorovaikutteisuus ei välttämättä korostu.

Kotimaa haastatteli tätä juttua varten lukuisia vuodesta 2008 piispana toimineen Revon työtovereita ja yhteistyökumppaneita.

Repo päivittää ahkerasti Facebook-sivuaan myös pitkillä kirjoituksilla. Lyhyitä twaarnoja hän sen sijaan ei kirjoita, sillä silloin ei voisi olla varma, onko kuulija ymmärtänyt asian oikein.

Kahden kesken Repo osaa olla vuorovaikutteinen, empaattinen ja hauska. Hänestä näkyy, ettei hän ole tärkeä itsestään.

Revon tuntevat sanovat, että hän osaa luovia. Osa kysyy, ymmärtääkö hän liiankin pitkälle etenkin konservatiiveja. Pahimmillaan saattaa käydä niin, että piispa ei ilmaise kantaansa silloin, kun se pitäisi sanoa ääneen. Kun miellyttää eri tavalla ajattelevia, oma linja voi väistyä tai jäädä hahmottumatta.

Toisaalta osa papistosta pitää myönteisenä juuri sitä, että Repo on analyyttinen ja harkitseva niin julkisuudessa kuin ottaessaan kantaa seurakuntien sisäisiin asioihin. Vaikeissa tilanteissa hän pyrkii löytämään myönteisiä ratkaisuja.

Repo on kielitaitoinen ja tuntee hyvin ekumeenisia asioita. Hän keskittyy mieluummin kirkkoon ja kirkkoihin kuin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Ekumeenisten näkökulmien kautta korostuvat tahto ja taito yhteyden rakentamiseen. Tätä yhteyttä Repo pyrkii joskus rakentamaan myös eri herätysliikkeiden välille.

Repo vastaa nopeasti sähköposteihin. Monen mielestä hän on helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen. Revon kireä aikataulu herättää huolta siitä, pystyykö piispa viettämään vapaa-aikaa ja rentoutumaan.

Matti Revon esikuntaa, Tampereen kapitulia, kehutaan osaavaksi ja avuliaaksi.

Plussat ja miinukset

+ Helposti lähes
tyttävä

+ Tuntee muita 
kirkkokuntia ja on kielitaitoinen

– Luovii liikaa eri tavoin ajattelevien välillä

– Opettamisinnoltaan ei aina muista vuorovaikutuksen arvoa

Piispasta sanottua, suoria sitaatteja:

”Tietää roolinsa piispana, mutta ei ole roolinsa vanki.”

”On hyvin oppinut, mutta vuorovaikutusta pitää vielä harjoitella.”

”Näkee herätysliikkeiden myönteisen merkityksen kirkon kentässä.”

”Sydämeltään ja kokemukseltaan ekumeenikko, yhteyden rakentaja. Tuntee hyvin Porvoon yhteisön ja anglikaanisen kirkon asiat.”

”Yrittää kiitettävällä tavalla laskeutua alas tuolista, mutta joutuu aina nousemaan takaisin ylös. Mutta niinhän Jeesuskin teki.”

”Tarkka ja jämpti liturgian suhteen, esimerkiksi sen, miten ehtoollinen jaetaan.”

”Huumorintajuinen työmyyrä. Tahtoo, että puhutaan asioista, eikä hyökätä ketään vastaan.”

”Kuorma, jonka piispat kantavat, ei vaikuta kohtuulliselta.”

”Julkisten esiintymisten kautta näyttää suuntautuvan enemmän kirkon sisäisiin asioihin. On ollut aktiivisempiakin yhteiskuntaan suuntautuneita piispoja.”

”Älykäs ja empaattinen.”

Piispojen profilointia varten toimitus haastatteli suurta joukkoa ihmisiä, jotka tekevät piispojen kanssa yhteistyötä kirkossa, seurakunnissa ja yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Työryhmä: Emilia Karhu, Tuija Pyhäranta, Mari Teinilä, Meri Toivanen, Noora Wikman

Kuva: Matteus Pentti

Lue myös: Kotimaa kartoitti piispojen vahvuudet ja heikkoudet, Arkkipiispa Kari Mäkinen on punnitseva realisti, Turun piispa Kaarlo Kalliala on vaikeaselkoisuuteen sortuva älykkö, Oulun piispa Samuel Salmi on etäiseksi jäävä sovittelija, Kuopion piispa Jari Jolkkonen on särmikkyyttä välttävä kansanmies, Lapuan piispa Simo Peura on syvällinen mutta virkamiesmäinen, Porvoon piispa Björn Vikström on liiankin kiltti älykkö, Espoon piispa Tapio Luoma on välitön mutta väritön,

Arkiston aarteet

Kotimaan piispantarkastus vuonna 2006:

Juha Pihkala, Tampere

Tehokas älykkö voi olla vaikeasti lähestyttävä

Tampereen hiippakunnan piispassa, Juha Pihkalassa (s. 1942) korostuvat myönteisellä tavalla älykkyys ja teologinen oppineisuus. Ne näkyvät puheiden ja saarnojen analyyttisyydessä. Pihkala ei sorru puhumaan puppua. Hän ottaa työnsä vakavasti, virtaa tuntuu vielä riittävän vuodesta 1997 piispana olleessa Pihkalassa.

Pihkalasta välittyvät myös viisaus ja sivistyneisyys. Hän onnistuu luomaan kuvaa kirkosta sivistyslaitoksena.

Ihmisenä hän on etäinen ja pidättyväinen, jopa vaikeasti lähestyttävä. Pihkalaa ei voi kuvailla lupsakkaaksi. Hän on erityisesti pappien piispa, mutta ei muiden hiippakuntansa työntekijäryhmien. Tutkijan tausta korostuu Pihkalassa enemmän kuin kansanvillitsijän rooli.

Pihkalasta löytyvät diplomaatti-puoli sekä äkkiväärä halki-poikki-pinoon -tyyppi.

Mielipiteet jakautuvat jyrkästi, kun kysyy Pihkalan menettelyä Markku Koiviston tapauksessa. Jonkun mielestä hän on ollut Koiviston suhteen poikkeuksellisen pitkämielinen, toisaalta sanotaan, että on liiankin nopeasti ilmaissut asiasta oman kantansa.

Kun Pihkala tietää olevansa oikeassa, hän ajaa toisen osapuolen nopeasti nurkkaan, eikä tällaisella henkilöllä ole nurkasta kunniallista ulospääsyä.

Edellinen artikkeli”Nyt on toisen käden todistajien aika”
Seuraava artikkeliVinkkinikkari ammentaa iloa sirkuksesta ja mielikuvituksesta

Ei näytettäviä viestejä