Haapaveden seurakunnan Hammasniemen leirikeskuksessa vietettiin maanantaina rovastikunnallista mielenterveyskuntoutujien leiripäivää. Ohjelmassa oli kevätlauluja, askartelua, pihapelejä, kansanlaulukirkko ja ennen kaikkea tuiki tärkeitä kohtaamisia.
– Leiripäivät ovat virkistäviä ja mukavia. Meidät otetaan aina avosylin vastaan. Vuosien varrella niin leiriläiset kuin vetäjätkin ovat tulleet tutuiksi, joten vaihdamme reilusti kuulumisia. Totta kai myös uusia ihmisiä on ilo kohdata. Leireillä olen kuullut monta tarinaa ja pystynyt kertomaan myös omani. Täällä ei tarvitse hävetä mitään, kiittelee alavieskalainen Titta Nikula.
Leiriläisen mukaan on oiva keksintö aloittaa kerran vuodessa järjestettävä leiripäivä nimibingolla, koska nimet ovat saattaneet unohtua, vaikka kasvot olisivat tuttuja.
Vertaistuki antaa voimaa
Titta Nikula kertoo tuntevansa kotiseurakunnan läheiseksi ja erityisesti diakonissan tärkeäksi tukihenkilökseen. Hän itse toimii vapaaehtoisena vetäjänä ikääntyneiden turinatuvassa.
– Ammennan voimavaroja myös liikkumisesta ja luonnosta. Kevät ja kesä ovat ihaninta aikaa, toki pidän myös syksystä kun pääsee marjametsään.
Haapajärvinen Tenho Koistila kertoo osallistuneensa leireille lukuisia kertoja. Hän kokee leirien mahdollistaman vertaistuen voimaa antavaksi ja todella tärkeäksi.
– Tykkään tosi paljon olla täällä luonnon helmassa. Kaikki on mukavaa: ihmisten tapaaminen, kivat tekemiset ja hyvä ruoka. Leiri on minulle myös hengellinen kokemus. Käyn kirkossa säännöllisesti joko yksin tai kaverin kanssa. Saan seurakunnan tilaisuuksista voimia ja virkistystä.
Leirillä ohjaajana toimiva Alavieskan diakonissa Heli Heikkilä tietää leiripäivien olevan osallistujille hyvin merkityksellisiä. Pitkin vuotta niitä kysellään ja odotetaan. Leirien merkitys on käynyt selväksi myös palautteista ja leiriläisten iloisista kasvoista.
– Leiriläiset ovat kiitollisia virkistäytymismahdollisuudesta. Aiemmin leirillä oltiin yötä, mutta tulijoiden määrä harveni niin, että päätimme kokeilla päivän leirejä. Sen myötä vuosittain on ollut 60-70 leiriläistä.
Leiriohjelma on tarkoituksella rakennettu väljäksi ja paikalla on riittävästi ohjaajia. Näin turvataan se, että kaikille leiriläisille on aikaa, ja jokaisella on mahdollisuus keskustella niin ohjaajien kuin toisten leiriläistenkin kanssa.
Avunsaannin vaikeutta ja hengellisyyden kaipuuta
Sekä Heli Heikkilä että hänen haapavetinen kollegansa Aila Helander näkevät työssään, että mielen sairaudet tuovat yhä tänä päivänä monenlaisia rajoituksia kuntoutujien elämään. Moni kärsii yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä.
Heikkilän kokemuksen mukaan kiristyvässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ihmisten on yhä vaikeampaa saada apua. Avohoitoa painotetaan, mutta resursseja on niukasti. Se näkyy myös diakoniatyössä.
– Näen tehtävänämme mielenterveyskuntoutujien rinnalla kulkemisen, tukemisen ja rohkaisemisen. Työtämme on myös ihmisten ohjaaminen tarpeenmukaisen avun äärelle.
Diakonissojen mukaan seurakuntien tärkeä tehtävä on tukea kuntoutujien seurakuntayhteyttä sekä järjestää virkistäytymismahdollisuuksia ja tilaisuuksia lähimmäisten kohtaamiseen.
– Sairaus voi estää kirkkoon menemisen, vaikka ihmisellä olisi hengellisyyden kaipuuta. Leirijumalanpalveluksen ehtoollista toivotaan ja odotetaan jo ennen leiriä. Päätämme leiripäivän kansanlaulukirkolla, jossa tarve hengellisyyteen on käsin kosketeltavaa.
Kaikin puolin onnistuneen leiripäivän lämminhenkinen päätösjumalanpalvelus vedettiin kansanlaulukirkon kaavalla. Liturgina toimi Haapaveden kirkkoherra Mauno Soronen. Palvelus päätettiin laulamalla Anna-Mari Kaskisen sanoin ja Tein minä pillin pajupuusta -sävelellä:
”Lähdemme täältä päivään uuteen, vaellamme päivään uuteen. Näin toisiamme tukien me yhdessä täältä vaellamme päivään uuteen.”
Kuva: Tanja Kopsa.