Anni oli käymässä Elli-tädin luona. Siellä oli toinenkin vieras, eräs vanha rouva. Anni sai katsella tädin vanhoja paperinukkeja sillä aikaa, kun aikuiset juttelivat.

Äkkiä vieras tokaisi: – Sus siunatkoon! Annia sanonta ihmetytti. Hän ymmärsi, että puheena oli ollut jokin ikävä tapaus.

– Miksi suden pitää siunata, jos tapahtuu jotain pahaa? Anni kysyi tädiltään.

Kun täti ymmärsi, mitä Anni tarkoitti, häntä alkoi naurattaa.

– Ei ’sus’ tarkoita sutta, vaan Jeesusta, hän selitti. – Jos tapahtuu jotain ikävää, ihmiset pyrkivät tuolla huudahduksella ikään kuin torjumaan pahan.

– Miksi sitten sanotaan vain ’sus’, jos kerran tarkoitetaan Jeesusta? Anni uteli edelleen.

– Aluksi varmaan on sanottukin Jeesus, mutta se on ajan myötä lyhentynyt. Jumala on käskyissään kieltänyt, ettemme saa käyttää hänen nimeään väärin. Ihmiset ehkä kuvittelevat, että jos sanoo vain ’sus’, se ei ole Jumalan nimen väärinkäyttöä.

– Onko se sinun mielestäsi? kyseli Anni vielä.

– Kyllähän se on, Elli-täti jatkoi. – Jumalan nimeä ei saa käyttää kiroilemiseen, tyhjänpäiväisiin huudahduksiin eikä päivittelemiseen. Hänestä pitää aina puhua kunnioittavasti.

Anni oli kerran kotona tokaissut ’Herran jestas’, jolloin äiti oli selittänyt, miksi niin ei saanut sanoa. Isosisko oli kertonut että koulussa oli muotia sanoa ’Oh, my God!’ ja se oli ihan sama asia. Isäkin oli puuttunut puheeseen ja sanonut, ettei meidän perheessä puhuta sillä tavalla.

– Mikä sitten on Jumalan nimen oikein käyttämistä? kyseli Anni vielä.

– Kun rukoilemme tai keskustelemme Jumalasta ja Jeesuksesta asiallisesti. Me tarvitsemme Jeesuksen siunausta, mutta sitä pitää pyytää rukouksessa, selitti Elli-täti.

Sitten he rukoilivat yhdessä ja pyysivät siunausta kaikille rakkaille ihmisille, myös sille tädin ystävälle, joka oli ollut käymässä.

Rukous

Taivaan Isä, siunaa meitä jokaista ja pidä huolta meistä ja läheisistämme. Amen

Virsi

341 Kiitos sulle Jumalani