Surukävely lohduttaa lemmikkinsä menettäneitä

Puistomaisella järvenrannalla ihmiset tutkivat rantakiviä ja istuvat veden äärellä. Etualalla on suuria kiviä ja hiekkainen ranta, keskellä suuri vihreä puu ja taustalla tyyni järvi, nurmialueita sekä runsaasti puita pilvisen taivaan alla.
Henna Järvensivulle Valkeisenlampi oli kaikkina vuodenaikoina rakas lenkkireitti bostoninterrieri Milon kanssa. Milo pulahti lampeen mielellään uimaan. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen

Kuopion seurakuntien ilmoitus lemmikkinsä menettäneiden surukävelystä Facebookissa kiinnitti sattumalta Henna Järvensivun huomion. Hän ajatteli heti haluavansa osallistua.

– En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta. On hienoa, että asia otetaan vakavasti. Olin iloisesti yllättynyt, Järvensivu kertoo.

Hänen yksitoistavuotias bostoninterrierinsä Milo kuoli kolme kuukautta sitten. Järvensivu otti mukaan surukävelylle koiransa valjaat. Milolle oli tehty suolistoleikkauksia nuorena. Kun eläin alkoi käyttäytyä oudosti, Järvensivu tiesi, ettei kaikki ollut enää kohdallaan.

– Meillä oli vahvana toive, että ymmärtäisimme ajoissa koiran viimeisten hetkien lähestyvän. Ennemmin kuukausi liian aikaisin kuin päivääkään liian myöhään.

LÄHDEMME LIIKKEELLE Alavan kirkon parkkipaikalta kohti Valkeisenlampea Niiralan kaupunginosassa. Kriminaali- ja mielenterveystyön diakoni Minna Sahlberg jakaa osallistujille juomapullot. Surukävely on suunnattu kaikille.

– Olemme tässä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veden äärellä, Sahlberg aloittaa.

Ensi alkuun hän ohjeistaa osallistujia piirtämään rannassa hiekkaan kuolleen lemmikin nimen. Kaikki ryhmässä perustuu vapaaehtoisuuteen ja luottamuksellisuuteen. Suru on sanomattoman yhteinen.

– Lemmikin antama tuki mielelle voi olla äärimmäinen, se tuo päivärytmin ja merkityksen. Surun kokemusta on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole kokenut vastaavaa.

Osallistujat kertovat, ketä surevat. Jatkamme matkaa oikealle kahden kilometrin esteetöntä reittiä kohti seuraavaa pysähdysetappia.

Kuvanveistäjä ja taidegraafikko Heikki Niemisen (1926–2016) Kevät-veistoksen kohdalla mietimme, millaisia tunteita sen naishahmo olisi voinut kokea. Välillä nauramme koiriin liittyville hauskoille muistoille.

Neljä naista istuu puun ympärille rakennetulla penkillä järven rannalla puistossa. Yksi naisista pitää käsissään lemmikin valjaita ja yhdellä on diakonin virkapaita, ja taustalla näkyy vettä, puita sekä kävelyreitti.
Kriminaali- ja mielenterveystyön diakoni Minna Sahlberg on nähnyt työssään luonnon, liikkeen ja terapeuttisten elementtien käytön merkityksen. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen

KOIVUJEN ALLA olevat penkit vapautuvat juuri sopivasti. Jokainen haluaa jakaa oman tarinansa lemmikkinsä viimeisistä hetkistä.

Järvensivun toiveena oli eläinlääkärin tulo hänen kotiinsa, koska Milo pelkäsi eläinlääkäriin menoa.

– En tiedä, ketä kiittää, kun kaikki meni niin hienosti. Eläinlääkäri sovitteli meille iltansa sopivaksi. Oli vain sellainen rauha. Sen halusin tarjota Milolle, Järvensivu kertoo.

Paikalla olivat myös ex-puoliso, oma tytär ja ystävä, jonka koira menehtyi muutaman päivän kuluttua täysin ylättäen. Ystävykset ovat olleet toistensa tukena. Milon tuhkat ovat nyt Järvensivun aikuisen tyttären luona. Järvensivu muistelee koiraansa hellyydellä.

– Kun kävin viemässä roskat, Milo oli iloinen tullessani takaisin viiden minuutin päästä.

VALKEISENLAMPI ON Minna Sahlbergin mukaan ympäristönä omiaan surukävelylle monine elämyksellisine yksityiskohtineen ja äänimaisemineen. Puuvanhuksen vieressä kukin työntää käsiään hetken kaikin voimin sitä vasten. Myös koiria tulee vastaan. Kasvi- ja puulajeja on paljon osmankäämistä tervaleppään, eri tuoksut tulvahtavat nenään.

Ensimmäiset surukävelyt lemmikkinsä menettäneille Sahlberg piti viime syksynä. Hänen perheensä kaksi lapinkoiraa kuolivat vuosina 2022 ja 2024.

Reitin loppupuolella osallistujat kertovat, miltä tyhjässä kodissa nyt tuntuu. Sahlbergin mukaan on ollut koskettavaa huomata surukävelyyn osallistuneiden suruprosessin menneen eteenpäin. Hän päättää tapaamisen Herran siunaukseen. Myös Henna Järvensivu kertoo surukävelylle osallistumisen kannattaneen.

– Tämä oli paljon enemmän, mitä jaoimme. Oli ihana jutella ja kuunnella toisia hyväksyvässä ilmapiirissä. Kun menen kotiin, tämä oli taas pieni edistysaskel, hän sanoo.

Lue myös:

Saarijärven seurakunta avaa pelin: ensimmäisenä mukaan vieraslajien torjuntaan sovelluksella

Kuntouttava kalastus tukee päihteistä toipuvia Kuopiossa – Kevään kohokohta oli 8,4 kiloinen hauki

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssä tarvitaan kärsivällisyyttä ja koulutusta
Seuraava artikkeliLukijoilta: Amerikan siirtolaisten suomalaistyössä oli muitakin luterilaisia

Ei näytettäviä viestejä