Jumala teki kaikille elollisille oman ekologisen lokeron eli paikan eliöyhteisössä. Jotkut lajit kuuluvat tietylle maantieteelliselle alueelle, kuten supikoira.
– Täällä sinun on hyvä olla, Jumala sanoi ja ravisti suurta säkkiä itäisessä Aasiassa.
Säkistä ryntäsi ulos koiraeläimiä, jotka aloittivat lajinmukaisen elä- mänsä.
Näin kului aikayksikkö, jonka pituuden vain Kaikkivaltias tietää.
Kun ihminen sitten omana aikanaan lankesi syntiin, hänen päähänsä luikerteli ajatus: olet Luojasi veroinen.
Yksi tapa toteuttaa tätä ajatusta on siirrellä eläin- ja kasvilajeja paikasta toiseen. Tämän aatoksen uhriksi joutui muuan supikoirakin.
– Lajien synty on pyhä asia. Lajien levittäminen on syntiä, jyrisi Jumala nähtyään ihmisen kömpelön kädenjäljen luomistyön tohtoroijana.
Supikoiran (Nyctereutes procyonoides) alkuperäinen koti on Itä-Aasiassa. Sitä tuotiin metsästystarkoituksiin Uralin länsipuolelle 1920–50 luvuilla. Laji lähti leviämään vauhdilla ja nykyisin sitä tavataan Euroopassa aina Ranskaa myöten. Suomen ensimmäinen supikoirahavainto on vuodelta 1949 Keuruulta.
Supikoira ei ole erämaiden laji. Sitä tavataan ihmisasutuksen lähellä. Otus viihtyy erityisesti soiden, järvenrantojen, jokien ja purojen läheisyydessä. Supikoira on kaikkiruokainen.
Supikoiraa on tarhattu turkiseläimenä, valtaosa niistä Suomessa. Maamme villi supikanta on tiheämpi kuin kettukanta. Supeja metsästetään vuosittain noin 170 000 yksilöä. Myös auton alle jäänyt supikoira on varsin tavallinen – ja surullinen näky
Luoja supikoiran loi, ihminen sen tänne toi. Ei ole supiparan vika, että se yrittää selviytyä maassamme.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä