Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo toimitti tänään lauantaina rovasti Päivö Parviaisen hautaan siunaamisen. Kiinan lähetystyön veteraani Parviainen oli kuollessaan 102-vuotias.
Hän on viimeinen suomalainen lähetti, joka on ollut lähetystyössä Manner-Kiinassa.
Parviainen syntyi 19.6.1912 Joensuussa. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 1935. Ennen Kiinaan lähtöä 1946 hän ehti toimia muun muassa sotilaspappina. Parviainen jatkoi lähetystyötä Kiinassa kommunistisen vallankumouksen jälkeenkin vuoteen 1953 Lähetysseuran jo vedettyä lähetystyöntekijänsä Suomeen edellisen vuosikymmenen lopussa. Parviainen toimi lähetystyössä myös Taiwanilla.
Hautausmessun ruumissaarnassa kirkkoherran Teemu Laajasalo kertoi, että Päivö Parviainen toivoi tulevansa siunatuksi kotikirkossaan.
Hän muistutti, että Parviainen on Suomen melkein 900-vuotiaan kirkon historiassa virkavuosia eniten kerännyt pappi.
– 80 vuoden pappisuraan ei saatavilla olevien tietojen perusteella kukaan muu ole yltänyt.
– Me kaikki muistamme hänet siitä, että hän oli aina papinpaita päällä. Kävellessään kadulla, tehdessään kouluvierailuja, istuessaan kirkossa ja jopa tehdessään voimisteluliikkeitä. Jos kuvia otettiin, hän tarvittaessa vaihtoi vaatteet – Päivö halusi olla pappi. Taivaallisen viran tunnuksiin, papin paitaan, Päivö on puettu myös tänään tälle viimeiselle matkalleen.
Pappisvihkimyksen jälkeen Parviainen toimi pappina eri puolilla Suomea: Teuvalla, Kaarinassa, Kiukaisissa, Säkylässä, Eurassa, Huittisissa, Mellilässä, Halikossa, Haukivuorella ja Virtasalmella.
Toukokuussa, lähes päivälleen 69 vuotta sitten Päivö lähetettiin Kiinaan. Ensimmäisistä seitsemästä vuodesta erityisesti viimeiset neljä vuotta olivat työtä ahdistavassa ja pelottavassa ilmapiirissä.
– Jollei näky olisi ollut kirkas ja kutsu selkeä, ei lähetti olisi voinut Maon vallankumouksen keskellä selvitä.
Avioparina Päivö ja Eeva-Annikki Parviainen tekivät työtä kiinalaisten parissa sekä Aasiassa että Suomessa.
– Päivö Parviaisessa yhdistyi yhtäältä tosissaan oleminen ja toisaalta iloisuus. Päivö oli ehdottoman tempaantunut Jeesuksesta ja Jeesuksen asiasta, hänellä oli kunnon lähetyssaarnaajan sielunhätä – jos lähetys ei kuulu, ihmiset eivät pelastu. Päivö oli aidosti taivaskutsun julistaja, Teemu Laajasalo luonnehti ja lisäsi, miten Parviainen oli aina iloinen, tosissaan muttei tosikko.
– Päivö rakasti iloisia virsiä ja sanoi, että niiden laulaminen on voimistelun ohella pitkän iän salaisuus.
– Päivön kasvot olivat Kristuksen kirkon kasvot parhaimmillaan. Kiinnostavat, rakastavat, kertovat ja kuuntelevat. Mutta Päivö halusi kasvoillaan kirkastaa aina Kristuksen kasvoja. Päivöllä oli paljon seuraajia ja joskus hän innokkaimmille muistutti, että heidän tehtävänsä on seurata Jeesusta, ei häntä. Päivölle taivas oli kirkasta ja itsestään selvää todellisuutta – kotimaa, johon hän oli täydellä varmuudella menossa.
Puhe ja ohjelma luettavissa Kallion seurakunnan nettisivuilla
Kuva: Teemu Mattsson