
On aamu ja hiljaista astuessani sisään Suomen ensimmäiseen Äiti Amman keskukseen eli MA keskukseen Leppävirralla Pohjois-Savossa. Pian kantautuu ääntä käytävän toisesta päästä. Siellä MA Center Finland -säätiön hallituksen puheenjohtaja Susanna Järvinen on juuri hoitamassa maneesin katolta pudonnutta varpusta Lirppua, joka hakeutuu hoitajansa kädelle istumaan.
– Meidät on otettu Leppävirralla vastaan ihanasti, ihmiset ovat olleet iloisia tulostamme. He ovat olleet uteliaita ja kyselleet, mitä Amma edustaa, vientipäällikkönä metallialan yrityksessä työskentelevä Susanna Järvinen kertoo.
Äiti Amman keskuksen vihki käyttöön tammikuussa järjestön Euroopan keskusten johtaja Swami Shubamritananda Puri. Se on osa maailmanlaajuista Amma-keskusten verkostoa.
Viime syyskuussa Järvinen osti 1860-luvulla rakennetun Alapihan kartanon miehensä, entisen SM-liigakiekkoilija Jari Järvisen kanssa. Pariskunta lahjoitti sen sittemmin perustamalleen MA Center Finland -säätiölle. Nyt heillä on meneillään neuvottelut Leppävirran kunnan kanssa vanhasta Tietolan koulurakennuksesta, jonne remontin jälkeen mahtuisi 350 henkeä. Järvisen mukaan tila palvelisi kuntalaisia ja siellä voisi järjestää toimintaa niin vanhuksille kuin nuorille.

NELJÄSTI MA keskuksessa vieraillut pappi, yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina-Mari Mällinen tekee väitöskirjaa Äiti Amman seuraajista Suomessa Helsingin yliopiston teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelmassa.
Mällinen on viettänyt aikaa lukuisia kertoja Intiassa ja perehtynyt pitkään maan uskonnollisuuteen.
Notkea, hybridi uushenkisyys on Mällisen mukaan kiinnostavaa, koska sitä on haastavaa lokeroida. Uskontotieteellisesti Mällinen sijoittaa Äiti Amman opetuksen ja toiminnan hindulaiseen viitekehykseen.
– Se heijastelee universaalia ykseysajatteluun perustuvaa Advaita Vedanta -filosofiaa. Tämäkin on tosin tulkintakysymys. Edes hindulaisuuden moninaiselle kartalle Ammaa ei voi yksiselitteisesti paikantaa, koska siinä on elementtejä niin monista erilaisista traditioista, Mällinen luonnehtii.
Osalla Äiti Amman Suomen seuraajista on Mällisen mukaan vahvaa kristillistä taustaa, osalla uskonnollinen tausta on ohuempi.
– Kyse ei ole lähtökohtaisesti kristillisestä toiminnasta. Moni voi osallistua humanitaariseen työhön jakamatta kaikkia tausta-ajatuksia.
Keskeinen ero kristinuskoon on Mällisen mukaan ajatuksessa pelastumisesta ja sen saavuttamisesta.
Myös Jeesuksen merkitys poikkeaa Äiti Amman opetuksessa siinä, että Jeesus on yksi monista valaistuneista mestareista.
– Äiti Amman opetuksessa ihminen voi ja hänen pitääkin itse vaikuttaa omaan pelastumiseensa ja edistymiseensä henkisellä polulla. Kirkko opettaa ihmisen pelastuvan yksin uskosta, armosta ja Kristuksen tähden.
Entä voisiko Mällinen itse kuvitella lähtevänsä Äiti Amman seuraajaksi?
– Varmaankaan en, koska minulla on vahva kristillinen vakaumus. Kristityn ei tarvitse pelätä mitään. Emme voi kristityn missiota toteuttaa, jos jähmetymme omiin poteroihimme. Tutustuminen voi hälventää turhia pelkoja ja ennakkoluuloja.

TÄLLÄ HETKELLÄ Alapihan kartanossa ja sen läheisyydessä asuu kymmenkunta Amman seuraajaa, Suomessa heitä on parisen tuhatta. Talon toiminta pyörii vuokratuloilla. Arki on luostarimaista, päivä alkaa kuudelta tuhannen mantran toistolla. Asukkaat ovat sitoutuneet päihteettömyyteen eivätkä syö lihaa tai kalaa.
– Me emme ole kääntämässä täällä ketään ammalaisiksi. Meidän tehtävämme on olla hyödyksi Leppävirralla. Kävimme pesemässä talkoohengessä ikäihmisten ikkunoita. Haluamme kaikin tavoin kasvattaa yhteisöllisyyttä.
Vieraita on käynyt Yhdysvalloista, Sveitsistä, Norjasta ja Intiasta. Tarjolla on esimerkiksi intialaisia ruokakursseja, kakkukahvilaa, äänimaljarentoutusta, astangajoogaa ja ayurveda-lääkärin vastaanottoja. Juhannusretriittiin osallistui 85 henkeä eri puolilta Suomea. Leppävirralla MA keskus haluaa parantaa erityisesti nuorten ja ikääntyneiden hyvinvointia.
Susanna Järvisestä tuli Äiti Amman seuraaja tammikuussa 1997. Sitä ennen hän oli ateisti. Järvinen kertoo Amman ilmestyneen hänelle unessa. Pian hän matkusti puoleksi vuodeksi Etelä-Intian Keralaan tutustumaan käytännössä Amman toimintaan. Vuonna 2007 Järvisen edellinen aviopuoliso menehtyi moottoripyöräkolarissa.
– Pyrin sen jälkeen monta kertaa kirkon ovelle, mutta ovet olivat aina kiinni. Tuntui, ettei kirkko palvele silloin, kun apua tarvitsee.
Pettymys vauhditti osaltaan Järvisen eroa kirkosta, mutta nykyisin hän voisi hyvin kuvitella liittyvänsä takaisin.
– Kirkosta eroaminen oli aikoinaan kirkollisverokysymys. Halusin ohjata rahat suoraan hyväntekeväisyyteen.
”Äiti Amma oli polku minulle myös kristinuskoon. Jumalan käsite ja Jeesuksen merkitys laajenivat ja selkenivät hänen kauttaan”
ASHRAMISSA ELI Äiti Amman keskuksessa talkoolaiset ovat tehneet remonttia. Järvisen ja hänen puolisonsa huoneessa on iso alttari äiti Amman kunniaksi. Yhtä huoneista he ovat sisustamassa tulevaa Äiti Amman Suomen neljättätoista vierailua varten. He toivovat hänen tulevan loka-marraskuussa.
– Äiti Amma oli polku minulle myös kristinuskoon. Jumalan käsite ja Jeesuksen merkitys laajenivat ja selkenivät hänen kauttaan. Äiti Amma sanoo, ettei ole mitään syytä vaihtaa uskontoa.
Järvinen kertoo Amman toiminnassa rakkauden kohdistuvan parhaimmassa muodossa toisten ihmisten auttamiseen.
– Jumala on täydellisen rakkauden esikuva. Jeesus toteutti käytännössä sitä rakkautta ja osoitti sen kuuluvan kaikille. Äiti Amma kykenee samalla tavalla osoittamaan myötätuntoa ja antamaan itsestään toisille jatkuvasti.
Henkisyyteen tarvitaan Järvisen mukaan voimakas tahtotila harjoittaa sitä.
– Tiedän, että Jeesuksen rooli kristinuskossa on valtavan suuri. Jos sanon, että Äiti Amma on kuin Jeesus, jotkut kokevat sen loukkaavana.
Äiti Ammaa Järvinen pitää pyhimyksenä, henkisenä- ja hyväntekeväisyysorganisaatio Embracing the Worldin johtajana, sekä Intiassa myös uskonnollisena johtajana.
– Kunnioitan täysin näkemystä siitä, että on yksi ainoa oikea usko. Haluaisin haastaa kuitenkin myös näin ajattelevia. Meidän pitäisi pyrkiä olemaan yhtenä rintamana maallisuutta ja itsekeskeistä elämäntapaa vastaan, oli käsitys Jumalasta millainen tahansa.
Järvinen on suunnitellut kutsuvansa Leppävirran seurakunnan työntekijöitä tutustumaan keskukseen.
– Olisi aivan upeaa järjestää rukouspäivä maaliskuussa maailman rukouspäivänä yhdessä Leppävirran seurakunnan kanssa. Meillä on kykyä houkutella erilaisia ihmisiä mukaan sinne. Me voisimme auttaa myös kirkon puolella, Järvinen sanoo.

HAASTATTELUPÄIVÄNÄ MA keskuksen ohjelmassa on villiyrttikurssi. Alkuopastuksen jälkeen kourallinen osallistujia häärää innokkaina kartanon pihalla. Yksi heistä on Ruotsissa viisikymmentä vuotta asunut eläkeläinen Mirja Laukkarinen. Kesäisin hän asuu miehensä kanssa Leppävirralla mökillä, ja villiyrttikurssille hän on tullut oppiakseen niistä lisää.
– Ajoimme muutama päivä sitten tänne keskukseen ensimmäistä kertaa kahville. Susanna Järvinen kertoi silloin villiyrttikurssista. Houkuttelin myös pari kaveria mukaan.
Laukkarinen ei luonnehdi itseään Äiti Amman seuraajaksi, mutta on kiinnostunut keskuksen toiminnasta. Hän kuuluu kirkkoon ja on Ruotsin Punaisen Ristin vapaaehtoinen.
Hoiva-alalla työskentelevä Nora Marttila kertoo olevansa ortodoksi. Hän on tullut vierailemaan MA keskukseen joksikin aikaa. Villiyrttikurssille hän tuli kertaamaan entuudestaan tuttuja asioita.
– Ortodoksina minulle Kristus on lihaksi tullut Jumala ja inkarnaatio. Amman opetus rakkaudesta ja lähimmäisen kohtaamisesta ovat minulle ikään kuin toisinto Kristuksen sanomasta. Näin ollen en koe, että Amman opetukset olisivat ristiriidassa ortodoksisen uskon elämisessä.
Marttila on tavannut äiti Ammaa muutaman kerran Suomessa.

LEPPÄVIRRAN SEURAKUNNAN kirkkoherra Kirsti Tapanainen kuuli Äiti Amman keskuksesta samoihin aikoihin sen avajaisten kanssa tammikuussa. Mieli oli ja on edelleen kyselevä.
– Mietin alkuun, mitä keskus Leppävirralla käytännössä tarkoittaa, ja missä muodossa se tulee toimimaan.
Myös aktiiviseurakuntalaiset kyselivät, mistä on kyse ja miten keskukseen tulisi suhtautua.
Tapanainen ei ole vielä itse käynyt MA keskuksessa. Hän on ymmärtänyt sen olevan hindulaispohjaisen uushenkisyyden tai -hengellisyyden keskus, jonka hengellisenä johtajana on äiti Amma.
– Uushenkisyydessä on tarjolla erilaisia polkuja ja teitä. Siinä on nykyihmiselle soveltuvaa; oma itse on enemmän keskiössä kuin Kristus. Uushenkisyydessä Kristus on yksi toimija muiden rinnalla.
Myös Äiti Amman edistämä rauha ja rakkaus ovat Tapanaisen mukaan sinänsä hyviä tavoitteita.
– On hyvä, että kunnassa on ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää tälle paikkakunnalle. Rauhaa ja rakkautta voi rakentaa myös ihmisten kesken ilman kristillistä viitekehystä. Me kristityt ajattelemme, että todellinen rauha ja rakkaus tulevat Kristuksesta ja hänen läsnäolostaan.

Keskukseen on avoimet ovet. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen
TAPANAINEN VOISI ajatella Leppävirran seurakunnan ja Äiti Amman keskuksen olevan rinnakkain esillä vaikkapa kunnan tapahtumassa, kuten muidenkin toimijoiden kanssa. Sen sijaan muu yhteistyö ei tunnu tällä hetkellä ajankohtaiselta. Tapanainen korostaa kunnioittavaa kohtaamista.
– Uskontodialogin perusteella kohtaamme toisen avoimin mielin olemalla sellaisia kuin olemme ja antamalla toisen olla sellaisena kuin hän on rakentamatta ennakkokäsitystä. Kumpikaan ei yritä vetää toista omalle puolelle.
Oman uskon syventäminen ja siihen perehtyminen auttavat Tapanaisen mukaan selkeyttämään myös omia näkemyksiä suhteessa eri tavoin uskoviin.
– Kun tietää, mistä omassa uskonnossa on kysymys, tietää myös, mitä siihen ei kuulu. Toivoisin sen tulevan näkyvämmin esille, mistä liikkeen taustalla on kyse. Uskontotutkijoiden mukaan halauksen ja sylin pohjalla on hindulainen riitti.
Synti on yksi selkeä asia, mikä erottaa Äiti Amman sanoman kristinuskosta.
– Synnistä pitää puhua. Jos siitä ei puhuta, jää jokin hyvin iso osa Jumalan ja ihmisen väliltä käsittelemättä. Syntien käsittely Jumalan edessä on vapauttava asia.
Tapanaiselle myös tuhlaajapoikavertaus on tärkeä. Jumalalla on aina syli avoinna, vaikka ihminen eksyisi totuutta etsiessään. Hän viittaa myös Raamatun kohtaan: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.” (1. Tess. 5:21).
Syksyllä Leppävirran seurakunnan työntekijät osallistuvat rovastikunnalliseen koulutukseen aiheeseen liittyen. Äiti Amman keskuksen tarjonta haastaa myös Leppävirran seurakuntaa miettimään omaa toimintaansa.
– Meidän tulee miettiä, miten me voisimme olla se Jumalan vastaanottava syli.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
