Muistan lapsuudestani hassun kuvakirjan, jossa pikkukani halusi auttaa äitikania. Mitä tahansa pikkukani yrittikin, aina meni metsään. Kun hän siivosi, hän rikkoi paikat, kun hän kokkasi, hän sotki keittiön. Roskia viedessään hän heitti vahingossa äidin kassin roskiin, ja roskat äidin kaappiin. Äitikani kuitenkin ymmärsi ja armahti: ”Ei se mitään. Minä näen sinut.”
Kirja harmitti minua pessimistisen pupunäkemyksensä takia. Ehkäpä jossain syvällä sisimmässäni tunsin, miten tarkasti kanien vastoinkäymiset peilaavat ihmisten iänikuista keskeneräisyyttä. Voiko päivän evankeliumin äärellä itseään tuntea muuta kuin keskeneräiseksi?
Kuinka monen hädän ohi me päivittäin kuljemme? Kuinka monta veljeä ja sisarta meillä on vaatettamatta, ruokkimatta ja lohduttamatta?
Kognitiivinen dissonanssi on psykologinen käsite, joka viittaa henkilön uskomusten keskinäiseen ristiriitaan. Tyypillinen esimerkki on terveyttä arvostava tupakoitsija. Ristiriita on ilmeinen, mutta se ei estä tupakoitsijaa keksimästä perustelua tai ohittamasta ongelmaa.
Mitä iltapäivällä tekemämme hyvä tai aamulla antamamme almu merkitsee, jos seisomme muun ajan vuorokaudesta muun maailman harteilla?
Sama pätee hyvän tekemiseen. Mitä iltapäivällä tekemämme hyvä tai aamulla antamamme almu merkitsee, jos seisomme muun ajan vuorokaudesta muun maailman harteilla? Jännite on musertava, ja uskon jokaisen sen tunnistavan.
Lapsuuteni pupukirja on oikeilla jäljillä. Uskon, että useat haluavat auttaa ja monet ovat koko sydämestään paremman maailman kintereillä. Eedenin portit on kuitenkin lukittu. Metsänpeitossa kulkien meidät on tuomittu pyörittämään Sisyfoksen kiveä. Haluamme auttaa, mutta emme osaa.
TUON RIITTÄMÄTTÖMYYDEN tunteen tunnistaminen johdattaa kahden kristillisen peruskäsitteen äärelle. Se tekee tietoiseksi ainaisesta keskeneräisyydestä: perisynnistä meissä. Ennen kaikkea se tekee meistä armoa tarvitsevia. Nujertava tunto perisynnistä saa meidät joko tietoisesti tai alitajuisesti kaipaamaan armoa.
Armo on kuitenkin ansaitsematonta. Kukaan ei sitä voi teoillaan ansaita. Ne, jotka väittävät ansainneensa armon, peittävät ja salaavat kognitiivisen dissonanssinsa täysin. Kukaan ei riitä, ja siksi kaikki riittävät.
Klassikkoelokuva Schindlerin listan loppupuolella kuvataan, kuinka satoja juutalaisia pelastanut Schindler romahtaa tajutessaan, että olisi voinut pelastaa enemmän. Kumpi on parempi, tunnistaa tekojensa riittämättömyys ja kaivata silti armoa, vai kuvitella olevansa vanhurskas, armon ansainnut?
Onneksi evankeliumit kertovat ryöväristä. Se antaa meille, ehkä hyvään pyrkiville, mutta lyhytkatseisille ja keskeneräisille ihmisille toivon siitä, että joku sanoo meillekin: ”Ei se mitään, minä näen sinut. Vielä tänään olet kanssani paratiisissa.”
Matteuksen evankeliumi 25:31–46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”– – Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” – –
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.” – – ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Tuomiosunnuntai on aiheeltaan ”Kristus, kaikkeuden Herra”
Tekstit: Ps. 9:8–9, Ps. 143:1–10, Ps. 97:8–9, an. 12:1–3, Ilm. 20:11–21:1, Matt. 25:31–46. Liturginen väri on vihreä. Alttarilla on kaksi kynttilää. Kolehti on seurakunnan valittavissa.
Ilmoita asiavirheestä