Sopiiko olut seurakuntaan?

Junkkari_lari420

Uskonnon ja oluen liitto on muinaista alkuperää, toteaa Olut ja elämisen taito -teoksen kirjoittanut teologi, yritysvalmentaja Lari Junkkari. Hänen mukaansa oluen jumalia ja jumalattaria tunnetaan Afrikasta, Euroopasta ja Aasiasta. Ennen vanhaan olut oli osa ruokavaliota.

– Se oli juokseva leipä. Kaiken hyvän ajateltiin tulevan jumalalta, joten oluen ja uskonnon kytkös oli valmiina jo kauan sitten, Junkkari sanoo.

Euroopan luostareissa olutta valmistettiin Junkkarin mukaan kahdesta syystä. Yhtäältä se kelpasi munkkien ja nunnien ravinnoksi, toisaalta olut oli monesti hygieniasyistä turvallisempaa kuin helposti saastuva vesi. Oluen vesi keitettiin. Myös antiseptinen humala tuhosi omalta osaltaan bakteereja.

Luostareista ajatus etsiytyy luontevasti uskonpuhdistajaamme Martti Lutheriin, joka tunnetaan oluenystävänä.

– Pari annosta oli Lutherin mukaan hyvä lääke alakuloisuuteen, mutta hän myös varoitti juomasta olutta kuin sika. Hänen käsityksestä oluen nauttimisesta oli aika terve, Junkkari sanoo.

Lutherin nimissä tapahtui Junkkarin mukaan myös todennäköisesti maailman ensimmäinen oluen brändäys.

– Kun Luther oli Wormsin valtiopäivillä keisarin ja paavin edustajan kuultavana, eräs panimo lähetti hänen seurueelleen hyvää olutta. Myöhemmin, kun hän meni naimisiin, sama panimo varusti hääväen oluella. Luther sai olutta ja panimo brändäsi oluensa hänen maineellaan. Kyseessä oli Einbeckerin panimo, joka on vieläkin olemassa.

Lutherin vaimo Katharina von Bora piti majataloa eri puolilta Eurooppaa saapuneille teologianopiskelijoille, jotka pyrkivät hänen miehensä läheisyyteen sivistymään. Junkkarin mukaan majatalossa oli ruuan lisäksi oleellisessa osassa olut. Von Boran tarjoiluista saattoi hänen mukaansa nauttia myös Mikael Agricola

– Kun puhutaan päivittäisestä oluen kulutuksesta keskiajalla ja uuden ajan alussa täytyy muistaa, että ruokaolut vastasi vahvuudeltaan nykyistä ykköskaljaa. Toki vahvempiakin oluita osattiin valmistaa jo silloin.

Kalja kirkkoihin?

Saksan luterilaisissa kirkoissa olut on edelleen säilyttänyt paikkansa ja esimerkiksi kirkkojen alakerroissa saattaa Junkkarin mukaan törmätä oluthanaan, jonka äärellä istuskelu on seurakuntalaisille normaalia toimintaa. Suomalaiseen seurakuntakultuuriin tällainen istuu huonommin mikä johtuu Junkkarin mukaan kansallisesta alkoholihistoriastamme. Hän ei pidä mahdottomana saksalaisten tapojen tuomista Suomeen.

– Voisin ajatella, että kokeilisimme sitä, että olutta nautittaisiin hyvän seuran ja hyvän keskustelun nimissä. Esimerkiksi seurakunnan leirikeskuksessa voisi olla vaikka miesten päivät, jossa messun päälle ei olisikaan kirkkokahvit vaan kirkko-oluet.  Miksei voisi olla myös jonkun pubin kanssa sovittu keskustelutilaisuus, jota mainostettaisiin seurakunnan sivulla.  Viesti olisi että nautimme hyviä oluita ja puhumme elämän isoista kysymyksistä, Junkkari sanoo.

Hän ei torjuisi myöskään ajatusta kirkon omasta oluesta.

– Miksi ei, ortodoksinen Valamon luostari tuottaa omat viininsä. Miksei joku hiippakunta voisi todeta, että tilaamme oman oluen tai sitten joku kirkollinen järjestö. Se olisi kiinnostavaa. Tällaisen julkitulon kohdalla voisi hyvinkin käydä myös alkoholikeskustelua.  Kirkko olisi voinut ottaa jo vuosisatoja sitten johtajan paikan sekä alkoholi- että seksuaalikysymyksissä. Nyt on jääty puolustuskannalle reagoimaan ja vastustamaan, kun olisi voitu edistää tasapainoisempaa alkoholi- ja ihmiskäsitystä.

Lue myös: 

Kirkkopäiväolut kaatui byrokratiaan

Edellinen artikkeliKuntavaaleissa yli 37 000 ehdokasta
Seuraava artikkeliElokuvantekijä: Kuka joutuu helvettiin?

Ei näytettäviä viestejä