Seurakuntien joulukalenterin tekstit kirjoitti tänä vuonna Hilkka Olkinuora

Pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenteri jaetaan taas lähipäivinä seurakuntien jäsenille. Tänä vuonna joulukalenterin tekstit on kirjoittanut rovasti, tietokirjailija Hilkka Olkinuora ja kannen kuvan on suunnitellut kuvittaja Mirva Malmgren.

Luukkujen takaa paljastuu tiedotteen mukaan tekstejä, jotka tulkitsevat kunkin viikon evankeliumitekstiä suhteessa tähän aikaan. Kalenterin kannessa on nostalginen ja iloinen kuva lapsikuorosta.

Hilkka Olkinuora kertoo toivovansa, että kalenteri lannistaa kiiireen.

– Jumala yllättää iloisesti, Olkinuora sanoo tiedotteessa.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenteri. Kuvitus: Mirva Malmgren

Tiedotteen mukaan kalenteri on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta sopii koko perheen käyttöön.

Viime vuonna joulukalenteri herätti runsaasti keskustelua ja myös voimakasta kritiikkiä. Somen kommenttipalstoilla joulukalenterin kerrottiin muun muassa menneen avaamatta roskiin ja arvioitiin tekstien olevan jopa jumalanpilkkaa. Kannen punapukuisessa enkelissä nähtiin viittauksia uushenkisyyteen.

Toisaalta kalenteria kiitettiin muun muassa rohkeudesta, ravistelevuudesta ja ajatusten herättämisestä.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenteri ilmestyy nyt jo kymmenettä kertaa. Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten lisäksi kalenteria jaetaan tänä vuonna myös Hyvinkäällä, Keravalla, Kuopiossa, Laihialla, Turun ruotsinkielisessä seurakunnassa, Seinäjoella ja Vaasassa.

Lue myös:

Näkökulma: Kalenterikohun koreografia ja pöyristymisen aikakausi

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuuret seurakuntataloudet ovat suurimpia valtion rahoituksen menettäjiä
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: BBC vääristi Trumpin puheen − Voiko mediaan enää luottaa?

Ei näytettäviä viestejä