Ruotsalainen Roger Karlsson oli tutustunut erilaisiin maailmankatsomuksiin ja paneutunut buddhalaisuuteen. Hän oli etsinyt mielekkyyttä elämäänsä, mutta ei löytänyt. Nelikymppisenä hän oli niin piipussa, että oli hankkinut pistoolin päättääkseen päivänsä. Tutkintavankeudessa ollessaan hän pyysi saada selliinsä Raamatun.

– Katsotaan nyt tämäkin, kun kaikki muut tiet on katsottu, vannoutunut ateisti ajatteli ikään kuin vihoviimeisenä ja kaikkein epätodennäköisimpänä vaihtoehtona.

Karlsson, 53, kertoo elämänsä käännekohdasta St Olain kirkon sakastissa Norrköpingissä. Kesäaamuna hän on johtanut aamupalveluksen kirkossa. Papinpaidassaan hän on kuin kuka tahansa kirkon palvelija.

Edessäni on kuitenkin mies, joka on herättänyt huomiota Ruotsissa. Nuorena hän työskenteli toimittajana Ruotsin kommunistisen puolueen äänenkannattajassa ja piti ateistista maailmankatsomustaan ainoana järkevänä vaihtoehtona. Nyt hän perustelee, miksi hän on kristitty ja pappi.

BROMÖLLASSA ETELÄ-RUOTSISSA vuonna 1970 syntynyt Karlsson ei nuoruudessaan tuntenut yhtään kristittyä. Ainakaan hän ei ottanut uskovia vakavasti.

Koulunkäyntikään ei motivoinut, vaikkei se ollut hänelle vaikeaa.

– Olin kirjoitellut runoja ja lukenut paljon. Sitä paitsi minulla oli poliittisia mielipiteitä ja pohdin filosofisia kysymyksiä, mutta niille ei ollut tilaa pienellä paikkakunnalla, jossa rasismi rehotti, Karlsson kertoo.

Niinpä hän suuntasi heti lukion käytyään töihin tehtaaseen ja muutti vähän yli parikymppisenä Malmöhön. Siellä raskaissa hitsaajan hommissa Karlsson sitten huomasi, että opiskelu saattaisi sittenkin kannattaa. Niinpä hän palasi aikuislukioon opiskelemaan aiemmin väliin jääneitä teoreettisia aineita.

Karlssonin motivaatio oli huipussaan ja opiskelutulokset loistavia. Kahdeksan tunnin päivittäinen opiskelu tuntui paratiisilta teollisuustyöhön verrattuna.

– Opiskelin ja halusin kirjailijaksi, mutta kaupungissa tapasin myös poliittisesti samalla tavalla ajattelevia. Lähdin mukaan puoluetoimintaan ja halusin vaikuttaa asioihin. Päädyin marxistis-leniniläiseen vallankumouspuolueeseen, mahdollisimman kauas rasismista.

– Minua kannusti sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ja aloin kirjoittaa puolueen lehteen juttuja aiheesta, Karlsson muistelee.

Hän heittäytyi kirjoittamiseen intohimoisesti ja päätti hakea toimittajaopintoihin. Hänelle kuitenkin tarjottiin vakituista toimittajan pestiä Göteborgissa kommunistisen puolueen Proletären-lehdessä. Hän valitsi työn ja teki pitkää päivää voimiaan säästelemättä nelisen vuotta.

Samoihin aikoihin Karlssonin avovaimolla todettiin aivokasvain, joka vei tämän pian hautaan. Kova työtahti ja elämänkumppanin menetys vei voimat. Hän paloi loppuun.

– Jouduin täydelliseen tyhjiöön. En kyennyt enää lukemaan tai kirjoittamaan. Menetin myös identiteettini, kun sosiaalinen verkostoni katosi työpaikan mukana. Avopuolisoli oli kuollut ja olin ilman ystäviä.

– Ei jäänyt muuta kuin kuntosali. Olin aina pitänyt kunnostani huolta ja niin panostin treeniin. Sitä kautta jouduin tekemisiin dopingin kanssa. Minua ei enää pidätellyt mikään, joten otin kaiken irti siitä osastosta, josta tuli bisnekseni kymmenen vuoden ajaksi.

Karlsson kertoo tienanneensa hommassa hyvin ja saaneensa arvostusta niissä piireissä. Se antoi myös tiettyä tarkoitusta elämälle, mutta sisällä kalvoi toivottomuus.

40-vuotiaana hän miettiä eksistentiaalisia kysymyksiä ja totesi tyhjyytensä. Hän hankki pistoolin päättääkseen päivänsä.

– Onneksi jäin kiinni laittomien aineiden kaupasta ja huumerikoksista. Pidätys oli helpotus. Se esti minua toteuttamasta suunnitelmaani, Karlsson tunnustaa.

TUTKINTAVANKEUDESSA OLI aikaa käydä läpi asioita perin pohjin. Roger Karlsson pyysi selliinsä Raamatun. Sen teksti iski tajuntaan sellaisella voimalla, ettei mikään sitä ennen tai sen jälkeen.

Karlsson kutsuu sitä kohtaamiseksi elävän sanan kanssa, Kristus oli läsnä ja solidaarinen vangitun kanssa.

– Luin Apostolien tekoja, ja se kolahti järisyttävällä tavalla. Damaskoksessa Saul sai kutsun Jeesukselta, joka oli valinnut hänet aseekseen tunnustaakseen nimeään maailman kansoille. Se oli tekstin sanoma minulle. Ajattelin kliseisesti entistä rikollista pitämässä esitelmiä ja kirjoittamassa kirjoja aiheesta. Silloin en osannut kuvitella enempää, Roger Karlsson hymähtää.

Hän koki saaneensa ensikohtaamisessa kutsun kertoa evankeliumia. Kristinusko oli yhtäkkiä totta hänen kohdallaan. Kesti kuitenkin pari vuotta ennen kuin hän tajusi, että voisi elää kristittynä. Kutsun ryhtyä papiksi hän sai retriiteissä, joihin hän osallistui seitsemän vuoden vankeusrangaistuksensa aikana.

– Silloin Ruotsin vankeinhuollossa oli mahdollisuus, jota kutsuttiin nimellä luostaritie. Siihen kuului ignatiaanisia retriittejä. Lähdin mukaan prosessiin, mikä loi tarkoitusta vankilaelämän. Valitettavasti tätä mahdollisuutta ei enää ole.

YDINKYSYMYS RETRIITEISSÄ oli armon ymmärtäminen. Karlsson kertoo, miten täydellisen anteeksiantamuksen kokemus on ollut ratkaiseva hänen hengellisellä matkallaan.

Hän oli vankilassa ihmisten kanssa, joista useimmat suorittivat elinkautista tuomiota. Sellaisen saa murhasta tai useammasta murhasta. Karlssonin mukaan on erittäin harvinaista, että nämä ihmiset hyväksyvät syyllisyytensä, vaikka tietävät mikä on oikein ja väärin.

Kyse on jonkinlaisesta puolustusmekanismista, jonka avulla yritetään selvitä syyllisyydestä, suhteellistaa sitä ja selittää, ettei se oikeastaan ollut oma vika. Jos joku ei olisi ärsyttänyt, jos äiti ei olisi hakannut minua, jos ympäristö olisi ollut erilainen, ja niin edelleen.

– Retriitissä osallistuin rituaaliin, jossa kirjoitimme paperille kaikki virheet ja pahat teot, kaikki mitä oli tullut elämässä tehtyä. Siitä tuli paksu pumaska. Sitten naulasimme kaikki paperit puiseen ristiin, minkä jälkeen ne poltettiin tulessa samalla kun luettiin Raamatun tekstejä anteeksiantamuksesta.

– Tämän jälkeen pappi julisti synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen käskystä. En ole kokenut koskaan niin rajua fyysistä tunnetta. Kehoni tuntui yhtäkkiä hurjan kevyeltä. Kuin kiloja olisi kadonnut jonnekin.

– Sinä päivänä kilo painoi 700 grammaa – enintään, runoilija Tomas Tranströmerin runoa lainaten. Se on paras tietämäni kuvaus siitä helpotuksen tunteesta, kun syyllisyyden taakka on otettu pois, Karlsson sanoo.

Armon kokeminen oli edellytys sille, että Karlsson saattoi ottaa vastuun tekemisistään ja alkaa työstää omaa elämäänsä.

Vankilapapin kanssa käydyt pitkät keskustelut auttoivat Karlssonia eteenpäin. Kutsu hänen sisällään vahvistui, ja hän alkoi opiskella teologiaa ja siinä ohessa psykologiaa.

Kun Karlsson sitten oli suorittanut teologian maisterin tutkintoon vaadittavat opinnot ja vähän enemmänkin, hän ei ollut lainkaan vakuuttunut siitä että kelpaisi pappisvirkaan.

– Menneisyyttäni en voi tehdä tekemättömäksi. Olen yhä täysin avoin myös sille mahdollisuudelle, ettei kukaan haluakaan palkata minua enää tämän vuoden jakson jälkeen. Vaikka olisin kuinka armahdettu, työnantaja ei välttämättä ole samaa mieltä.

– Yksi mentoreistani sanoi, että kyse on siitä, millaisen menneisyyden kanssa pystyn itse elämään.

Roger Karlssonnin tie papiksi oli pitkä. Kuva: Kaj Aalto

TAMMIKUUSSA 2023 Roger Karlsson vihittiin papiksi Linköpingin tuomiokirkossa. Epäilyt haihtuivat lopullisesti. Sitä ennen kaksi Ruotsin kirkon piispaa oli vakuuttanut hänelle, että hän kaikesta huolimatta voisi toimia pappina. Se on siis kirkon päätös, ei hänen omansa.

Voisiko kuka tahansa päästä papiksi Ruotsin kirkkoon? Tunnettu elinkautisvanki Helge Fossmo, joka halusi ryhtyä diakoniksi huolimatta tuomiostaan murhaan yllyttämisestä, ei saanut lupaa.

– Kai se oli kohtuullista, koska onhan siinä kategorinen ero, kun on syyllinen toisen ihmisen murhaan. Hengenriisto on isompi asia kuin yhteiskunnan sääntöjen rikkominen. Olen sitä mieltä, että siinä menee raja, Karlsson toteaa.

– Kiitän Jumalaa, etten tappanut ketään. Olisin voinut tehdä senkin, koska olin valmis puolustautumaan ja tekemään mitä vain turvatakseni omat laittomat bisnekseni.

Keski-iässä papiksi ryhtyvän katsotaan hyötyvän aiemmasta työelämäkokemuksesta. Omana vahvuutenaan Karlsson näkee ateistisen taustansa.

– Suurin avuni on, että minussa kuiskaa edelleen ateistin ääni, joka esittää kysymyksiä, hän pohtii.

– Olen pätevästi perustellen pystynyt torjumaan ateistin äänen. Yksikään kysymys ei ole jäänyt vaille vastausta, hän sanoo ja myöntää, ettei ole ehkä löytänyt järkiperäistä ratkaisua teodikean ongelmaan.

Mutta senkin aiheen hän on käsitellyt, eikä mikään häntä enää yllättäisi. Aluksi hän kyseli, pitäisikö heittäytyä idiootiksi, koska oli oppinut, etteivät kristityt ajattele kriittisesti. Hän kuitenkin heittäytyi uskon varaan silläkin uhalla, että leimautuisi.

– Minun ei ole tarvinnut tehdä älyllistä itsemurhaa, vaan olen käynyt perustelut puolesta ja vastaan.

Palautetta puheistaan ja haastatteluista hän on saanut seurakuntaväeltä, jotka ovat kokeneet ateistin kertomuksen siunauksena. He ovat saaneet vahvistuksen sille, mitä ovat koko elämänsä tehneet.

Raamattujen jakajat ovat saaneet nähdä ihmisen, joka on tullut uskoon. Gideonit toimittivat Raamatun Karlssonin selliin, ja heihin hän pitää yhä yhteyttä.

Hän haluaa kuitenkin pappina tehdä muutakin kuin vain rohkaista uskollisia kirkossakävijöitä.

– Haluaisin tuoda toivoa toivottomille, olla Jumalan käytössä ja vapauttaa ihmiset vankeudesta. Jospa voisinkin saarnoissani vapauttaa ihmisiä itsekeskeisyydestä – osoittaa Jumalaa ja hänen armoaan, jonka keskiössä Kristus, en minä!

Oletko yhtä radikaali pappina kuin olit nuorena poliittisesti?

– Minulla on samat arvot, mutta en ole yhtä radikaali.

– Ensi alkuun oli helppo nähdä ihmiset kahtena ryhmänä, pelastetut ja kadotetut. Niin en näe asiaa enää. Käsitän pelastuksen ennemminkin niin, että ollaan Jumalan ystäviä, kuin vapaita rangaistuksesta.

– Pelastus on Jumalan puoleen kääntymistä. Olemme hyviä ja pahoja samaan aikaan ”simul iustus et peccator”, kuten Luther opetti.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!