Jäsenyys on kirkollisen keskustelun viime vuosien kestoaiheita. Kirkosta eroaminen on pakottanut kysymään paitsi jäsenyyden syiden, myös sen muotojen perään.
Seurakunnan jäsenyyttä on monenlaista, muodollista, käytännöllistä ja henkistä. Ohessa kuusi tapaa hahmotta itsensä seurakunnan tai kirkon jäseneksi.
1. Osoitejäsenyys
Osoitejäsenyys on perinteinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tapa. Parokiaalisuus tarkoittaa maantieteellisen rajan ja asuinpaikan mukaan mekaanisesti lankeavaa jäsenyyttä. Kirkollisveron maksu ikään kuin vahvistaa jäsenyyden. Toimiva tapa tilanteessa, jossa valtaosa kansasta on kuulunut kirkkoon.
Parokiaalisuutta on arvosteltu sen jäykkyydestä. Esimerkiksi saman kadun eri puolilla asuvat voivat kuulua eri seurakuntiin.
2. Korvasyyhyjäsenyys
Katuosoitteeseen perustuvan jäsenyyden vaihtoehdoksi on Suomessakin aika ajoin tarjottu henkilöseurakuntamallia. Kirkon jäsen saisi itse valita sen evankelis-luterilaisen seurakunnan, johon kuuluu. Valinta vois tapahtua erilaisten painotusten mukaan.
Henkilöseurakuntamallia on sanottu myös korvasyyhymalliksi. Jos tarjonta olisi riittävän suuri, jokaiselle löytyisi oma seurakunta esimerkiksi opillisten painotusten tai musiikkimaun mukaan.
Vapaaseurakuntamalli on osin henkilöseurakunta, osin sekin perustuu paikkakuntaan.
3. Opetuslapsijäsenyys
Tämä malli on korvasyyhymallin johdannainen, mutta luonteensa vuosi ansaitsee tulla esitellyksi omanaan. Karismaattinen, hypnoottinen tai narsistinen johtaja, mies tai nainen, kokoaa seuraajansa eli opetuslapsensa oikeauskoisten joukoksi ympärilleen. Johtajan perässä voidaan muuttaa myös paikkakuntaa. Lahkomallien äiti.
4. Nomadi-jäsenyys
Paimentolaiseen elämäntapaan kuuluu jatkuva leiripaikan vaihtaminen. Niin myös nomadi-kristityn vaellukseen. Hän vaihtaa alituiseen seurakuntaa etsiessään hengellistä kotiaan. Jatkuva liike ja etsintä voi olla jopa löytämistä tärkeämpää.
Nomadismia kutsutaan Yhdysvalloissa kirkkoshoppailuksi. Uudelle paikkakunnalle muuttavaa etsii itselleen sopivan kotiseurakunnan. Nomadi-krisitillisyys ylittää sujuvasti tunnustuskuntien raja-aitoja.
5. Maailmoja syleilevä jäsenyys
Tämä jäsenyyden tapa kiteytyy ajatuksessa: ”En ole minkään paikallisen seurakunnan, vaan Kristuksen maailmanlaaja kirkon jäsen.”
Maailmoja syleilevä jäsenyys voi olla luonteeltaan ekumeenista eli kirkkokuntien rajat ylittävää tai yhteiskristillistä eli keskitytään enemmän herätyskristillisiin virtauksiin ja yritetään elää niiden vaikutteista ilmaan kiinnittämistä paikalliseen yhteisöön.
Tätä jäsenyyden muotoa on myös kuvattu sanaparilla ekumeenis-globaali. Myös ilmaisu ”en ole jäsen kukkarolla vaan sydämellä” kuvastaa tätä suhtautumista.
6. Mediajäsenyys
Kristittynä elämistä ja jäsenyyttä koetaan median kautta. Aikoinaan Helsingissä puhuttiin Kirkko ja kaupunki -lehden synnyttämästä ”lehtiseurakunnasta” eli ihmisistä, joiden kirkkosuhde oli lehden varassa ja todentui kerran viikossa postinkantajan vierailtua oven takana.
Nykyisin netti mahdollistaa elämisen virtuaalisissa hengellisissä sfääreissä.
7. Somejäsenyys
Tämä on mediajäsenyyden itsenäinen johdannainen. Sosiaalinen media tarjoaa keskustelusivustoja ja kivojen kuvien jakopaikkoja, kurkistuksia toisten hengelliseen elämään ja mahdollisuuden tehdä itsensä näkyväksi sopivissa yhteisöissä. Syntyy tunne kuulumisesta johonkin merkitsevään porukkaan.
Kuva: Minerva Seppälä