Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai vuonna 1869 modernin, niin kutsutun Schaumanin kirkkolain.

Yksi lain uutuus oli, että maallikot – vain miehet – saattoivat nyt suorittaa tuomiokapituleissa saarnalupatutkinnon. Suulliset ja kirjalliset kokeet piispan ja tuomiokapitulin edessä suorittanut saattoi saarnata kirkossa ja ottaa osaa kristinuskon opettamiseen seurakunnassa.

Mistä saarnalupatutkinnossa kaiken kaikkiaan oli kysymys ja ketkä lupia anoivat? Sitä ja muita asian kysymyksiä selvittää Tampereen yliopistossa viime viikolla tarkastettu FM Matleena Sopasen Suomen historian väitöskirja Sanankuulijasta sananselittäjäksi.

Sopanen on hyödyntänyt tutkimuksissaan esimerkiksi tuomiokapitulien arkistoja, joissa säilytetään esimerkiksi saarnalupahakemuksia, kirje- ja anomusdiaareja sekä tuomiokapitulien istuntopöytäkirjoja.

SOPANEN KERTOO, että maallikoille tarjotun saarnalupatutkinnon taustalla oli erilaisia kirkossa keskusteltuja syitä. Niihin lukeutuivat yhteiskunnalliseen uudistamiseen pyrkinyt liberalismin henki sekä halu saada maallikot vahvemmin mukaan seurakuntien työhön. Varsinkin syrjäseuduilla kirkollista maallikkotyövoimaa voitiin joskus haluta myös siksi, että apupapin palkkaaminen olisi tullut kalliimmaksi.

Taustalla maallikkojen nousussa oli myös herätysliikkeiden \n>vaikutusta.

– Niistä voimakkaimmin vaikutti herännäisyys. Heränneiden kohdalla herätysliiketausta ei tosin lähdeaineistossani korostu, asia vaatisi tarkemman henkilöhistorian tutkimista.

Evankelisten lupahakijoiden aineistossa on Sopasen mukaan kuitenkin usein hengellistä taustaa kirkastavia Sleyn työhönantokirjeitä ja kolportöörikirjoja. Kolpotöörit olivat evankelisen liikkeen kiertäviä kirjamyyjiä.

Lestadiolaisia hakijoita aineistossa ei 1800-luvulla ole lainkaan.

– Sen jälkeenkin on vain uusheränneitä. Muut lestadiolaisryhmät eivät seuratoiminnassaan <\n>ilmeisesti kaivanneet kirkon hyväksyntää.

Alueellisesti hakemuksien määrissä oli suurta vaihtelua. Kuopion hiippakunnassa hakemuksia oli Sopasen mukaan alkuvuosina vähiten.

Varsinaista koulutuspohjaa saarnalupien anojilta ei edellytetty. Monet luvan saaneista olivat kuitenkin esimerkiksi kansakoulunopettajia.

Varsinkin lupakäytännön nyt tutkitun ensimmäisen 50 vuoden jakson aikana kuulusteltavat asiat vaihtelivat eri hiippakunnissa – yhtenäistä linjaa ei ollut.

– Alkuvuosilta asiasta on vain vähän tietoja. Myöhemmin vaadittiin raamatunselityksen, katekisaation [katekismuksen opettamisen] sekä kirkko- ja raamatunhistorian tuntemusta. 1910-luvulla tutkintovaatimuksista ruvettiin puhumaan tarkemmin.

Tutkimusajankohtana suomalainen yhteiskunta muuttui ja modernisoitui. Saarnalupatutkinnot on Sopasen mukaan nähtävä myös muotoutuvan kansalaisyhteiskunnan yhtenä ilmiönä: mitä ”maallikkokansalainen” sai yhteiskunnassa tehdä.

Asia oli Sopasen mukaan myös valtakysymys, sekä hakijoille että papeille. Maallikoita haluttiin aktivoida, mutta voitiin myös ajatella, että jokaisen pitäisi ”pysyä paikallaan”. Pelättiin levottomuuksia.

Saarnalupien hakijoilla oli erilaisia motiiveja.

– Joillekin se saattoi olla hyödyllinen myös työuran kannalta, esimerkiksi eräisiin opetusvirkoihin pääsemisessä.

Sopasen mukaan maallikkosaarnaajia haluttiin muuttuvana aikana hyödyntää myös kansan pelätyn ”joukkoluopumuksen” vastavoimana. Kirkossa pelättiin esimerkiksi nousevaa sosialismia ja sen kirkon vastaisten agitaattoreiden toimia.

– Myös siksi oli tarkkaa, kenelle saarnalupa annettiin.

PAPISTOSSA SAARNALUPATUTKINTOA sekä kannatettiin että karsastettiin. Sopasen mukaan kirkko oli asiassa sekä vanhoillinen että edistyksellinen.

– Aina on ollut maallikoiden saarnaoikeutta puolustaneita pappeja. Ja toisaalta niitä, jotka ajattelivat saarnaamisen olleen pappien tehtävä.

Sopasen tutkimuksen liitteenä on pienoismatrikkeli, joka pitää sisällään 1870–1923 saarnalupaa hakeneiden miesten perustiedot.

– Siinä on 313 nimeä. Sieltä voi moni löytää vaikka omia sukulaisiaan.

Matleena Sopanen: Sanankuulijasta sananselittäjäksi: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saarnalupatutkinto rakentuvassa kansalaisyhteiskunnassa 1870–1923. Tampereen yliopiston väitöskirjat 841. Tampere 2023.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!