Saako taivaassa nauraa? – Totisesti saa

Naurun teologiaa ei ole paljon tutkittu. Huumorilla on ollut sivurooli kirkon itseymmärryksessä ja historiankirjoituksessa. Iloista kristillisyyttä on myös pidetty vähemmän arvokkaana kuin synkkää.

Ekumeenisissa piireissä tunnettu Waclaw Hryniewicz on sanonut, että ilottomasta kristinuskosta tulee surullista, siitä katoaa viisaus, hengellinen tasapaino ja sisäinen vapaus. Hryniewiczi pelkää, että huumoriton uskonto voi muuttua fanaattiseksi dogmaattisuudeksi ja vihamielisyydeksi maailmaa kohtaan.

Kirkollisilla kasku- ja vitsikirjoilla on kuitenkin ollut asemansa ja sijansa, sillä moni takavuosikymmenien kirkonmies (naispappivitsejä ei juuri ole!) tunnettiin joko sukkelana suustaan tai muutoin humoristisia tempauksia viljelevänä. Yksi ensimmäistä pappiskaskukokoelmista oli 1963 ilmestynyt Totta toinen puoli. Sen johdannossa vakuutetaan, että ”harvoja ovat ne kristittyjen tilaisuuden, joihin ei liittyisi kaskuilua ja huumoria”.

Vuonna 1980 ilmestyi kirja Saiskos pastorille olla… alaotsikoltaan hurskasta huumoria. Se syntyi Kotimaa-lehden järjestämän kaskukilpailun seurauksena. 1986 ilmestyi kokoelma Pappi paitasillaan, johon aineistoa oli kerätty lehtivetoomuksen avulla.

Allekrijoitaneen toimittama Sakastissa nauretaan -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi 1994. Se perustui Kirkko ja kaupungissa olleeseen samannimiseen palstaan. Sittemmin Sakastissa nauretaan -nimen alla on ilmestynyt yhteensä kuusi kirjaa, joista viimeisin Tekstareita pyhälle Pietarille vuonna 2010.

Erikoisten kristillisten huumorikirjojen joukkoon kuuluu myös helluntailiikkeen sattumuksille naurava Saarnaajille sattunutta (1991) sekä suomenruotsalaisille kirkollisiille piireille hymähtelevä Välsignat roligt!: anekdoter ur kyrkbänk och sakristia (1999). Myös juutalaisesta huumorista on ilmestynyt suomeksi valikoima Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotain.

Kirkollisten ja kristillisten vitsikirjojen surma on ollut netti. Se on myös muuttanut vitsejä – enää ei jakseta taustoittaa historiallisia kaskuja, vaan jutun pitää olla nopeaa ja nokkelaa, usein sanailua tyyliin: – Mitä Jumala sanoi kun Jeesus syntyi? – Nyt meni testamentti uusiksi.

Myöskään nykyinen kirkollinen elämä ei enää tuota yhtä paljon originelleja rovasteja, joiden toilailuille seurakunta herttaisesti nauraa. Ei, sellaisesta töppäilystä rovastit päätyvät tänään lööppeihin, eikä siinä ole mitään hauskaa.

Kotimaa (23.1.) kertoi neljästä netissä olevasta huumorisivustosta. Niistä kaksi, Kirkkovene ja Ilta-Kirkko ovat Facebookissa. Leiriticus on kuvablogi. Ilkka Koivisto tekee huumoria mm. sosiaalisen median kristillisistä ulottuvuuksista Blogitaisvas-sivustolla.

Kotimaa24:ssä ilmestyi Sakastissa nauretaan -blogi, jonka kautta myös kerättiin materiaalia saman nimisiä kirjoja varten.

Lue lisää kirkollisesta huumorista ja sen teologisista ulottuvuuksista:

Vantaan Laurista

Kirkonkellarista

Teologia.fi:stä

Edellinen artikkeliJoensuun lisäksi myös Johannes församlingenissa välilliset vaalit
Seuraava artikkeliJolkkonen: Lähetysjärjestöjen selkeintä perustella rekrytointejaan Suomen lailla

Ei näytettäviä viestejä