Oulussa on 1980-luvulta lähtien puhuttu ”Oulun ekumeniasta”. Se tarkoittaa luterilaisen, katolisen ja ortodoksisen kirkkokunnan edustajien säännöllistä yhteydenpitoa. Ekumeniasta kertovissa lehtijutuissa haastatellaan usein pappeja tai muita ylätason ekumeenisia toimijoita. Nyt puheenvuoron saa Sisko Kuumola-Liimatta, 70.
Asut Oulussa ja olet mukana rakentamassa kerran kuukaudessa toimitettavaa ekumeenista jumalanpalvelusta. Oletko sinäkin teologi?
– En ole. Nuorena ajattelin mennä opiskelemaan teologiaa, mutta tuttu pappi sanoi, ettei kannata, sillä naisista ei voi tulla pappeja. No, se oli silloin. Olen tehnyt työurani terveydenhuollon palveluksessa psykologina ja psykoterapeuttina.
Oletko aina ollut kiinnostunut ekumeniasta?
– Jollain tasolla kyllä. Olin innokas seurakuntanuori, ja silloin opin ajatuksen, että kristittyjen tulee olla yhtä. Olin autuaan tietämätön kirkkokuntien rajoista, sillä naapurinamme asui ortodoksiperhe ja olimme paljon tekemisissä. Myöhemmin törmäsin ahdistavan usein siihen, että luterilaisen kirkon herätysliikkeissä tehtiin rajoja toisiin päin. Lopulta havaitsin, että rajoja voi tehdä myös toisiin kirkkokuntiin. Myönnän, että itsellänikin oli ennakkoluuloja erityisesti katolista kirkkoa ja paavin asemaa kohtaan.
Milloin koit niin sanotun ekumeenisen herätyksen?
– 1980-luvulla aloin kiinnostua ekumeniasta enemmän, mutta vasta viitisentoista vuotta sitten ekumenia lakkasi olemasta minulle erillinen asia. Siitä tuli olennainen osa kristittynä elämistä. Anna-Maija Raittilan kirjoitukset ja ajatukset ovat olleet minulle läheisiä. Niistä olen oppinut ekumeenista asennetta.
Katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon välillä ei ole ehtoollisyhteyttä. Miltä se tuntuu?
– Ikävältä, mutta ihmisten tasolla se ei synnytä epätoivoa. Viime vuonna olin pyhiinvaelluksella Santiago de Compostelassa ja osallistuin ystävättäreni kanssa ehtoolliselle. Laitoin käteni merkitsi, etten ole katolilainen ja sain siunauksen. Ystäväni oli toisessa jonossa, ja merkistä huolimatta pappi halusi jakaa hänelle ehtoollisen. Ajattelin, että ehkä jonain päivänä tuo on mahdollista kaikille.
Mikä ruohonjuuritason ekumeniassa on tärkeitä?
– Vuorovaikutus. Ihmisten kohtaaminen ja kokemukset yhteydestä ovat riemullisia. Toki ekumeenista tietoisuutta voi rakentaa lukemalla. En itsekään tiedä tarpeeksi katolisesta tai ortodoksisesta kirkosta. Myös pitkäjänteisyys ja paikallinen sitoutuminen ovat tärkeitä asioita.
Menossa on reformaation merkkivuosi. Millaisia näkökulmia se on tuonut ekumeniaan?
– Se on tarjonnut ahaa-elämyksiä ja uutta tietoa. Seurasimme täällä Oulussa ekumeenisessa työryhmässä tarkoin merkkivuoden avausta viime syksynä Lundissa. Oli hienoa, että paavi tuli Ruotsiin. Oli tärkeää, että hän puhui siitä, kuinka kirkkokunnilla on yhteinen syyllisyys.
Kuva: Jaani Föhr
Suomen Ekumeeninen Neuvosto täyttää sata vuotta 15.10.