Viisi oravannahkaa hehkuu seinään upotetussa vitriinissä Suomen Pankin rahamuseossa. Näyttelysalin pehmeässä valaistuksessa ne ovat kuin heijastus rahatarinan alkuhämärästä.
Sana raha tarkoitti alunperin kuivunutta eläimen nahkaa. Oravannahat olivat hyödykerahaa. Se tarkoittaa, että niillä on itsessään käyttöarvoa toisin kuin vaikkapa sadan euron setelillä.
Modernissa rahataloudessa raha on enimmäkseen digitaalisissa järjestelmissä liikkuvia ykkösiä ja nollia. Luotamme niihin kuin mikronesialaisen Yapin saaren asukkaat aiemmin rai-rahaan. Rai-rahat olivat kivikiekkoja, joista suurimmat olivat halkaisijaltaan yli kolmemetrisiä. Yhden kerrottiin makaavan meren pohjassa. Siitä huolimatta kivellä oli ollut ostovoimaa.
Rahajärjestelmä toimii niin kauan kuin ihmiset uskovat, että rahasta tehdyt sopimukset pitävät. Jos luottamus rahaan alkaa horjua vaikkapa inflaation vuoksi, seurauksena voi olla rahan arvon romahtaminen. Näin kävi Saksassa 1920-luvulla ja Venezuelassa 2010-luvulla.
Raha on niin keskeinen osa modernien yhteiskuntien toimintaa, että saksalainen sosiologi ja filosofi Georg Simmel vertaa sitä verenkiertoon.
Mitä raha siis pohjimmiltaan on, ja miten se on muovannut ihmiselämää?
Rahaa tarvittiin, jotta
vaihdannasta saatiin tehokasta.
Taloustieteilijä, tutkimuskeskus Laboren johtaja Mika Maliranta pitää rahaa pyörän veroisena keksintönä, sillä se on mahdollistanut vapaaehtoisen vaihdannan. Maliranta arvioi, että ihmiset ovat käyttäneet jonkin muotoista rahaa siinä vaiheessa, kun on tullut jonkinlaista työnjakoa.
Maliranta sanoo taloustieteilijä Milton Friedmaniin viitaten, että maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä, joka osaisi yksin tehdä lyijykynän.
– Lyijykynän olemassaolo johtuu talousjärjestelmästä, jossa on pitkälle kehittynyt työnjako. Vaihtoehtona olisi järjestelmä, jossa työnjako perustuu pakkoon, esimerkiksi orjuuteen.
Kukaan ei selviä yksin, joten ihmisillä on tarve tehdä yhteistyötä. Rahaa tarvittiin, jotta vaihdannasta saatiin tehokasta.
Raha mahdollisti tulevaisuuden suunnittelua. Vilja ja kala eivät säily loputtomiin, mutta rahan ansiosta vaikkapa omasta työstä kertyvän arvon voi säästää myöhempiä hankintoja varten. Myös eläkejärjestelmän idea on rahoittaa tulevaa kulutusta työllä, jota tehdään nyt.
Käytännössä Maliranta esittelee klassista rahateoriaa. Teorian mukaan raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä.
ANTROPOLOGINEN TUTKIMUS haastaa käsityksen, että raha olisi syntynyt ihmisen luontaisesta tarpeesta sujuvoittaa vaihtoa. Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja Lauri Holappa kertoo, että ihmisillä on aina ollut monimutkaisiin velkasuhteisiin nojautuvia rahajärjestelmiä.
– Rahat eivät välttämättä aina ole olleet kolikoita, mutta erilaisilla rahan symboleilla on kuitenkin ollut samoja tehtäviä, Holappa sanoo.
Tällaisia ovat olleet esimerkiksi Mesopotamiassa 3 600 eKr. käytetyt savitaulut, joihin velat kirjattiin.
Ihmisyhteisöjen tasolla raha on muuttanut ihmisten välisiä sidoksia.
Varhaisten yhteisöjen luotto- ja velkajärjestelmät sekä vastavuoroisuuteen, jakamiseen ja lahjoihin perustuva talous ei pelkästään täyttänyt ihmisten materiaalisia tarpeita, vaan rakensi ihmisten välisiä suhteita ja luottamusta. Erityisesti yhteisöjen sisällä, mutta myös yhteisöjen välillä. Konflikteja syntyi tilanteissa, joissa vaihto tapahtui irrallaan sosiaalisista suhteista.
Rahan kehittymisen myötä talouden perustana oleva luottamus siirtyi sosiaalisista suhteista rahaan itseensä. Toisaalta se pirstoi yhteisöt pienempiin osiin, toisaalta lisäsi yksilöiden, esimerkiksi talonpoikien tai vaikkapa suomalaisten torppareiden, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Samalla raha kytki ihmiset keskenään tuntemattomien globaaliin verkostoon.
EDELLEENKÄÄN RAHA ei ole vain tekninen väline, vaan erottamaton osa ihmisten jokapäiväisiä valintoja. Näin kirjoittavat Holappa ja ekonomisti Jussi Ahokas kirjassaan Rahatalous haltuun.
Nykyisessä järjestelmässä kaikki raha on jonkun velkaa jollekulle. Uutta rahaa syntyy esimerkiksi silloin, kun liikepankit myöntävät lainoja. Järjestelmän takaajina toimivat keskuspankit.
Rahan avulla ihmiset pyrkivät turvaamaan tulevaisuuttaan, muovaamaan ympäristöään sekä itsensä että toisten hyväksi, kohottamaan omaa yhteiskunnallista asemaansa ja hankkimaan valtaa.
Georg Simmel pitää rahaa eräänlaisena työkalujen työkaluna. Mitä useampia asioita siirretään rahatalouden piiriin, sitä enemmän raha mahdollistaa. Simmelin mukaan se on tehnyt rahasta itsestään tavoiteltavan asian ja muuttanut tapaamme arvottaa asioita.
Tällainen raha on mahdollistanut kapitalismin. Holapan ja Ahokkaan tulkinnan mukaan kapitalismin ytimessä on rahamääräinen pääoma, joka pyrkii kasvamaan suuremmaksi. Pääoma kasvaa, kun rahalla tuotetaan tavaroita ja palveluja, joista saadaan lisää rahaa.
Holappa sanoo, että aikanaan kapitalismi on ollut vapautusliike, irtautumista absoluuttisesta monarkiasta ja osa demokratian syntyä. Ja vaikka kapitalismiin sisään rakennettu jatkuva kasvu on omiaan ajamaan ihmiskuntaa kohti ekokatastrofia, myös muut kuin rahataloudelle perustuvat järjestelmät voisivat olla ekologisesti yhtä kestämättömiä.
1970-luvulta alkaen kapitalistisen talousjärjestelmän painopiste on siirtynyt tavaroiden ja palveluiden tuotannosta finanssitalouteen. Finanssitalous tarkoittaa markkinoita, joilla ostetaan ja myydään rahoitusta, esimerkiksi lainoja, arvopapereita ja osakkeita tai johdannaisia.
Yrityksille toimivat rahoitusmarkkinat ovat elinehto. Yksityisille ihmisille ne mahdollistavat vaikkapa omistusasunnon hankkimisen.
– Mutta siinä vaiheessa kun rahoitusmarkkinat eivät ole alisteisia reaalitalouden pyrkimyksille, päädytään usein hallitsemattomaan järjestelmään, johon sisältyy valtavasti taloudellista epävakautta, Holappa sanoo.
Tästä on esimerkkinä Yhdysvalloista alkanut maailmanlaajuinen finanssikriisi 2007–2009. Luottamus pankkijärjestelmään romahti ja rahoitusmarkkinat lamaantuivat, minkä seurauksena talouskasvu hyytyi.
YKSI KÄÄNNEKOHTA siinä, miten raha on vaikuttanut ihmiselämään, on maksujärjestelmien kehittyminen. Näin arvioi Suomen Pankin rahamuseon intendentti Jaakko Koskentola.
Vielä 1980-luvulla lompakkoon nostettiin käteistä maksuautomaateista. Tänä päivänä kaikilla ei edes ole lompakkoa.
Netin myötä maksumahdollisuuksien määrä on kasvanut huikeasti.
– Rahoista pääsee eroon monin tavoin pelkästään kännykällä. Se on muuttanut käsitystämme rahan olemuksesta ja suhtautumistamme ostosten tekemiseen, Koskentola sanoo.
Kun käytettävissä oleva raha oli käteistä lompakossa, se oli helpompi hahmottaa. Elektronista rahaa voi käyttää, vaikkei tietäisi pankkitilinsä saldoa.
Kun ostamisesta on tullut yhä helpompaa ja sitä voi tehdä vuorokauden ympäri, heräteostosten määrä on kasvanut. Koskentola viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan käteisellä maksaminen sattuu toisin kuin kännykän näytön pyyhkäiseminen maksusovelluksessa.
Käyttäytymistaloustieteessä puhutaan maksamisen tuskasta (pain of paying). Tutkimusten mukaan maksaminen voi aktivoida ihmisen aivoissa samoja alueita kuin menetys. Digitaaliset maksutavat etäännyttävät menetyksestä eri tavoin kuin käteisellä maksaminen.
Helppo ja kätevä maksaminen ei siis ole ainoastaan helppoa ja kätevää. Mitä vaivattomammalta maksaminen tuntuu, sitä enemmän meidät saadaan ostamaan.
Timo Kallinen ja Minna Ruckenstein kirjoittavat kirjassa Rahan kulttuuri, että rahan merkityksellisyys syntyy siitä, millainen arvo ja toimijuus sille erilaisissa kulttuurisissa yhteyksissä annetaan.
”Kohtuudesta pitäisi käydä julkista
keskustelua niin yhteiskunnassa
yleisesti kuin kirkon piirissä.”
MILLAISIA SUUNTAVIIVOJA kristinuskosta voi löytää suhteessa rahaan?
Emerituspiispa Mikko Heikka sanoo, että rahalla on kahdet kasvot. Toiset kutsuvat tekemään hyvää, toiset ovat turmeltuneet. Jeesus viittaa rahan turmeltuneisiin kasvoihin puhuessaan mammonasta. Ihminen elää jatkuvassa jännitteessä rahan lumon kanssa. Jos rahan päästää hallitsemaan itseään, siitä tulee Heikan sanoin demoni.
Rahan metafyysiset ja eettiset ulottuvuudet syntyvät Heikan mukaan siitä, että raha perustuu luottamukselle. Luottamus kytkee rahaan koko inhimillisen elämän kirjon.
Heikka korostaa, että rahalla voi tehdä yhtä lailla hyvää kuin pahaakin. Raamatun kuva viimeisestä tuomiosta radikalisoi rahan käyttämisen eettiset vaatimukset. Ohjenuorana on kohtuus, mutta sekin tarkoittaa eri asioita eri kulttuureissa. Sen vuoksi kohtuudesta pitäisi käydä julkista keskustelua niin yhteiskunnassa yleisesti kuin kirkon piirissä.
– Nyt sitä käydään liian vähän, Heikka toteaa.
Rahamuseon takaseinän vitriinissä on lieriö, johon on silputtu seteleitä 50 000 euron arvosta. Ne ovat käytöstä poistettua rahaa. Rahasilpussa materialisoituu se, että seteleillä itsessään ei ole arvoa.
Viime kädessä rahan arvon ja merkityksen määrittelemme me.
Muut lähteet: David Graeber: Debt. The first 5000 years.
Mikko Huotari: Rahan anatomia. Kadonnutta arvoa etsimässä.
Olli Pyyhtinen: Simmelin raha. Kirjassa Rahan kulttuuri, toim. Kallinen & Ruckenstein.
Georg Simmel: Rahan filosofia.