Pyhiinvaellusvärityskirja Tampereelta vie sisäiselle matkalle ja tukee lukutaitotyötä

Mikkelinpäivänä Tampereella julkaistiin pyhiinvaellusvärityskirja. Siinä yhdistyvät lukion kuvataideopiskelijoiden tussipiirustukset eri kohteista Tampereen pyhiinvaellusreiteiltä, värittäjän sisäinen matka omaan elämäänsä sekä mahdollisuus tukea lukutaitotyötä eri puolilla maailmaa.

PyhiinvaellusTampere -värityskirjan tuotto ohjataan lasten lukutaidon edistämiseen Suomen Lähetysseuran kautta.

Tampere tavoittelee tunnettuutta pyhiinvaelluskaupunkina. Huhtikuussa avautuivat vaellusreitit, joiden varrelta on nyt piirretty nämä aikuisille tarkoitetut väritettävät kuvat.

Huoli: Muut uskonnot tarjoavat värityskirjoja aikuisille, entä kristityt?

Vuosi sitten syksyllä Tampereen seurakuntayhtymän hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen, graafikko Valpuri Tauriainen ja Tuomiokirkkoseurakunnan lähetyssihteeri Sanna Kramer istuivat samaan pöytään.

Kramer oli huolissaan siitä, että markkinoille on ilmestynyt tavallisten aikuisten värityskirjojen lisäksi myös muiden uskontojen värityskirjoja. Kirkolla ei ollut vastaavaa tuotetta, joten tiimi halusi työstää oman version värityskuvineen.

– Saimme mukaan palvelupäällikkö Matti Huotarin Suomen Lähetysseurasta, jonka lukutaitotyöhön myyntitulot ohjataan Senegalissa, Nepalissa, Tansaniassa ja Pakistanissa. Kaikista neljästä Tampereen suomenkielisestä seurakunnasta haarukoitiin kohteeksi yksi nimikkotyön maa, Tauriainen kertoo.

Kirkollinen projekti osaksi lukion kuvataidelinjan kurssisuunnitelmaa

Pyhiinvaellusvärityskirjaa on toistaiseksi painettu 1 000 kappaletta. Valpuri Tauriainen iloitsee, että painotalo halusi tulla hinnassa vastaan, koska kyse on yhteiseen hyvään liittyvästä hankkeesta.

– Olin alusta lähtien innoissani mukana, mutta tiesin, etten ehdi itse tehdä näin laajaa kuvitustyötä. Tuttuja paikallisia kuvataiteilijoita en edes kysynyt piirtäjiksi, koska työ ei saanut maksaa mitään, Valpuri Tauriainen kertoo.

Tauriainen haki yhteistyökumppaneita.

– Otin yhteyttä lähilukioon, missä on kuvataidelinja. Laitoin opettajille sähköpostia ja homma lähti etenemään hyvin nopeasti.

Tammerkosken lukion kuvataideopettaja Tuukka Seppälä kiinnostui ideasta. Kuvituspyyntö oli hyvin ajoitettu, koska hän oli suunnitellut kuvituskurssin 2017 alkutalveksi. Seppälä sai yhdistettyä oman kurssisuunnitelmansa ja kirkollisen projektin. Silja Saarikko oli toinen opettaja, jonka ryhmässä värityskuvia taiteiltiin.

– Meidän koulussamme tehdään mielellään yhteistyöprojekteja eri tahojen kanssa. Värityskuvia oli kiva tehdä, siihen lajiin ei oltu aiemmin perehdytty. Hyväntekeväisyyden näkökulma oli ainakin itselleni hyvin mukava puoli, Seppälä kertoo.

– Lukiolaiset saivat tästä itselleen opintosuorituksen ja me saimme sisällön, eli kaikki voittivat, iloitsee Tauriainen.

Luonnoksia tehtiin alkutalvesta kädet jäässä

Pastori Jussi Holopainen kävi Tammerkosken lukiossa pohjustamassa hanketta ja antoi nuorille materiaalia Tampereen pyhiinvaellusreiteistä. Oppilaat kävivät kartan kanssa valikoimassa itselleen mieluisan paikan ja siirsivät havainnoimiaan kohteita paperille tussitekniikalla.

Kuvituksista löytyy rakennuksia ja maisemia keskustasta, Pyynikiltä, Hervannasta, hautausmailta ja puistoista. Tuomiokirkosta on kaksi kuvaa ja Finlaysonin kirkosta yksi.

Kuvia tuli runsaasti, ja niistä 45 mahtui mukaan kirjaan. Rajaamista jouduttiin tekemään, sillä käytettävissä oli tietty sivumäärä. Vaikka kaikkien oppilaiden tekemät kuvat eivät mahtuneetkaan mukaan, sai jokainen projektissa mukana ollut kuitenkin nimensä takasivun tekijäluetteloon.

Himangalta Tammerkosken lukioon vain kuvataiteen vuoksi tullut Tuomas Särkilä toteaa pyhiinvaellustehtävän olleen sekä mielenkiintoinen että vaativa.

– Meidän piti löytää uniikki perspektiivi nähdä Tamperetta. Oli alkutalvi hiihtoloman jälkeen ja todella kylmää, kun teimme luonnoksia eri paikoista. Oli haastavaa, kun ei ollut vahvaa valon ja varjon kontrastia, eikä kynästä saanut kunnon otetta.

– Minua jäi harmittamaan, että monia hyviä kuvia ei mahtunut mukaan. Jospa niistä saadaan värityskirjalle kakkososa, Särkilä toivoo.

Nuorten tekijöiden persoonallisuus ja viivan jälki näkyy piirroksissa. Tyyleistä löytyy erilaisia variaatioita teknisestä piirtämisestä sarjakuvatyyliin ja realistisista viivapiirroksista abstrakteihin tekstuuripintoihin. Puuväri on paras mahdollinen kynä kirjaan valitun paperilaadun värittämiseen.

Vuoden projekti saatiin maaliin ennen joulumarkkinoita

Valpuri Tauriainen jaksaa selata värityskirjaa ja tutkia viivojen leikkiä. Hän on tyytyväinen lopputulokseen. Tuorein silmin katsottuna kotiseudusta ja kirkosta voi nousta esiin kiinnostavia asioita.

Pyhiinvaellusvärityskirjaa saa ostaa Tampereen kirkoista ja Seurakuntien talon kirjastosta 10 euron kappalehintaan.

Aikuisten värityskirjan tuottamisesta kiinnostuneille tekijöille graafikko antaa pari vinkkiä:

• Projekti on hitaasti kypsyvä ja vie aikaa. Tampereella se oli noin vuoden mittainen alkupalaverista julkaisuun.

• Tekijöille pitää antaa aikaa katsoa ja tehdä, sillä luovuus kuolee kiireessä. Asioita on mutusteltava, jotta saadaan hyvä lopputulos. Tampereella oppilaat kävivät tutustumassa paikkoihin ja vasta sen jälkeen menivät piirtämään, joten kuvista välittyy paikkojen tuntu ja henki.

• Suunnitteluvaiheessa tavoitteeksi asetettiin saada värityskirja joulumarkkinoille 2017, missä onnistuttiin. Pyhiinvaellusväristyskirja sopii hyvin joululahjaksi.

Kuva: Merja Salonen. Värityskirjan taittamisen ja kansien suunnittelun sekä painotekniset asiat hoiti graafikko Valpuri Tauriainen.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAarre Kuukauppi Itä-Suomi rukoilee -tapahtumassa: ”On rukoiltu liian vähän hengessä”
Seuraava artikkeliAutotehtaan katveessakin tarvitaan diakoniaa

Ei näytettäviä viestejä