Ruustinna Nora Pöyhönen raivasi, kylvi ja kitki. Perheen muutettua Haapavedelle Paakkilan pappilaan hän oli lääkärin kehotuksesta päättänyt alkaa itse hoitaa kasvitarhaansa.

Pappilan etelään viettävä, aurinkoinen joenranta-alue oli ihanteellinen paikka aroillekin kasveille, joita nyt ensimmäisen kerran kokeiltiin näin pohjoisessa. Yleisesti uskottiin, etteivät tavallisetkaan kasvit, kuten kaali, voisi menestyä Haapaveden korkeudella, ja että olisi suoranaista kasvin rääkkäämistä edes moista yrittää.

Ritva Joki-Kolehmainen ja Liisa Majava kertovat teoksessa Ruustinnan matkassa, ettei puutarhan perustaminen ollut helppoa. Saatavilla ei ollut sen paremmin tietoa kuin kasvejakaan.

Huoli lähimmäisistä, sivistämisen halu ja kauneuden kaipuu saivat Nora Pöyhösen lopulta perustamaan suuren hyötypuutarhan sekä ainutlaatuisen, vain naisille tarkoitetun käytännön taitoja opettavan koulun.

PAPPILAKULTTUURI SAI alkunsa 1500-luvulla ja jatkui 1900-luvulle saakka. Aina keskiajalta lähtien seurakuntalaisten tehtävä oli rakentaa papeilleen pappila virka-asunnoksi ja huolehtia sen kunnossapidosta. Aluksi pappila rakennettiin kirkkoherralle, mutta jo 1600-luvun lopulta myös kappalaiselle.

Uskonpuhdistuksen jälkeen pappilasta tuli kristillisen kodin mallikuva. Pappila oli yhteiskunnallisesti merkittävä vaikuttaja. Se vaikutti muun muassa maanviljelyyn ja rakennuskulttuuriin sekä pappilapuutarhojen ja hyötykasvien levittämisen myötä myös taloudenhoitoon.

1800-luvun kartanoiden kautta uutuudet levisivät pappiloihin ja niistä vähitellen ympäröivään pitäjään.

Tiina Koskimies ja Maarit Knuutila kertovat kirjassa Pappilan puutarhassa, miten pappilakulttuurin merkittävyydestä kertoo sen esiintyminen kotimaisessa romaanikirjallisuudessa. Esimerkiksi Ilmari Kiannon ja Juhani Ahon tuotannossa heidän lapsuutensa pappilamiljööt toimivat monien tapahtumien näyttämönä.

Vuonna 1912 Juhani Aho kirjoitti: ”Enpä tiedä toista maisemaa niin mieluista, kuin missä on pappila ja kirkko. Sillä olkoonpa näköala kuin ihana tahansa – metsiä, vaaroja, ulapoita, niemiä, koskia, kuohuja – missä kirkko ja pappila puuttuvat, siinä seutu henkeään haikailee, ikävöi aatettaan ja kaipaa keskustaansa.”

KIRKKO OLI pitäjän hengellinen keskus ja pappila sen sydän. Pappilaan mentiin vihille ja vietiin lapsia kasteelle. Kynnys pyrittiin pitämään niin matalana, että kuka tahansa apua tarvitseva rohkeni sen ylittää.

Tosin pappilat saattoivat ulkonäöltään ja tavoiltaan muistuttaa kartanoita, mikä lisäsi juopaa seurakuntalaisten ja pappilan väen välillä. Mutta pappiloita rakennettaessa ajateltiin, että pappilan ulkonäkö ja koko heijastelivat koko seurakunnan elinvoimaa ja vaurautta.

Pappiloilla oli ollut vaatimattomia kaali- ja ryytitarhoja jo pitkään, mutta oikeita puutarhoja alkoi niiden pihamaille ilmestyä 1700-luvulla. Hienostopiireissä virisi luonnonkaipuu, jolla oli vaikutuksensa myös pappilaympäristöihin.

Ajan merkittävin valistaja, lääkäri ja kasvitieteilijä Carl von Linné, oli vakuuttunut maisemien merkityksestä ihmismielelle. Hän kehotti pappeja vaalimaan puutarhojaan osoituksena Jumalan ihmeellisestä luomistaituruudesta.

Hänen oppilaansa, pappilapuutarhojen isä Pietari Kalm, arvosti maiseman lisäksi koristeellista, säännönmukaista puutarhaa.

1800-luvulla kauneuden merkitys yhä kasvoi. Kun tavallisella kansalla ei ollut varaa tuhlata pelkkään silmäniloon, pappiloissa puutarhan rakentamisella pyrittiin alusta pitäen hyödyn ohella kauneuteen.

Pappiloiden puutarhoihin ilmestyivät pitäjäläisten ihmetykseksi puutarhakalusteet, huvimajat ja leikkimökit.

Pappilakulttuuria tuotannossaan esillä pitänyt Juhani Aho vietti lapsuutensa Mansikkaniemen pappilan luonnonkauniissa ympäristössä ja innostui kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta jo varhain. Kuva: Tarjariitta Lehtola

PAPPILAT OLIVAT lähes omavaraisia ja usein myös paikkakuntiensa edistyksellisimpiä maanviljelystiloja. Pappilan viljelyksistä ja karjanhoidosta sekä pitäjäläisten luonnontuotteina suorittamista maksuista muodostui palkan perusosa. Papit siirtyivät nauttimaan varsinaista rahapalkkaa vasta vuoden 1922 palkkalain myötä.

Myös uudet kasvit levisivät pappiloista pitäjälle. Asikkalan kappalainen Axel Laurell antoi ensimmäisenä perunanviljelystä käytännön esimerkkiä ja kirjallisia ohjeita. Hän hankki siemenperunaa vuonna 1749 Ruotsista ja Englannista. Peruna alkoi maalaispirteissäkin syrjäyttää naurista.

Juhani Ahon kirjallisessa työssä näkyy hänen oma elämänhistoriansa papin poikana Savossa. Mansikkaniemen Pikkupappilan vehmas ympäristö synnytti syvän rakkauden luontoon, joka seurasi Ahoa hänen koko elämänsä ajan. Hänen teostensa pappilakuvaukset kertovat, miten pappila oli edelläkävijä monessa asiassa niin talouden, tapojen kuin hengellisenkin elämän alueilla. Yhteyksiä Pikkupappilaan on esimerkiksi Ahon teoksissa Rautatie, Papin tytär, Papin rouva ja Panu.

MIEHENSÄ KUOLTUA ruustinna Nora Pöyhönen hankki uuden paikan kotiaan ja koulua varten. Kansa moitti, että paikka oli ruma, syrjässä ja kallis. Tila olikin ränsistynyt ja autio. Aavalla mäellä kasvoi vain yksi kuusi, joka oli istutettu 1860-luvulla suurten nälkävuosien muistoksi.

Kauppaan kuului maata yli 500 hehtaaria. Tila ei ollut kauan autio eikä ruma. Nora Pöyhönen ymmärsi, että ihminen tarvitsee paitsi terveellisiä vihanneksia ruumiin ravinnoksi, myös kauniin ympäristön hengen virkistykseksi.

Vaikka aika on ajanut ohi pappiloista ja niiden puutarhoista, Nora Pöyhösen testamentti jälkipolville oli, että rohkeudella ja lähimmäisenrakkaudella voi yksikin ihminen saada aikaan paljon.

Ruustinnan koulu toimii edelleen siellä, minne Nora Pöyhönen sen aikanaan rakkaudella rakensi. Hänen elämäntyötään jatkoi Pöyhösen suku, jonka jäsenet toimivat koulun johtajina lähes sadan vuoden ajan.

Yhden kuusen sijaan tiluksilla on nykyään valtava puutarha, jota tullaan ihmettelemään, kuten tarmokkaan ruustinnan vihannessatoa 120 vuotta sitten.

Ruustinna Nora Pöyhösessä toteutui se, mitä Juhani Aho kirjoittaa novellissaan Uusi Juhannus: ”Etkä kysy enää, mitä maaltasi saat, kysy sitä, mitä voit hänelle antaa.”

Lähteinä on käytetty myös: Anja Pöyhönen: Sata vuotta ruustinnan koulua; Aho, Antti J.: Juhani Aho ja hänen aikaansa; Knapas, Heikkilä, Åvist: Suomalaiset pappilat.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!