Psykoanalyytikko armon asialla – ”Tajusin, että Raamattu ja psykologia puhuvat samoista asioista”

Uskonkysymyksiä on käsitelty turhan vähän terapiakentällä, sillä monille psykoterapeuteille ja psykoanalyytikoille se on vaikea ja vaiettukin aihe, sanoo sosiaalipsykologi, psykoterapeutti, psykoanalyytikko ja kouluttaja
Riitta Hyrck.

Kädet ojollaan seisova Kristus-patsas tervehti pyhäkoululaisia Agricolan seurakuntakodin ikkunalaudalla. Patsaasta tuli pienelle helsinkiläistytölle symboli tavasta, jolla Jeesus ottaa ihmiset suvereenisti vastaan.

– Tuo turvapatsas tulee minulle vieläkin mieleen, kun koen jonkun ahdistuksen, Riitta Hyrck kertoo.

Psykoanalyytikon kielellä patsas viestii ”sisällyttämisestä”. Rakastava Jumala kantaa ihmistä, jonka hän on sisällyttänyt mieleensä.

Hyrck sai seurakuntakodissa vastaanotetuksi tulemisen kokemuksen myös ”aina ystävälliseltä ja lähes legendaariselta” vahtimestarilta Hilda-tädiltä.

– Kun sisään tuli lauma lapsia, hän otti meidät vastaan ja auttoi pukeutumisessa. Hilda-täti toteutti konkreettisesti Kristus-patsaan välittämää vastaanottamisen ajatusta.

Sosiaalipsykologi, psykoterapeutti ja psykoanalyytikko ymmärtää, että ensimmäiset ikävuodet ovat ihmisen kehityksen kannalta ”valtavan vaikuttavia”.

– Hilda oli minulle niin tärkeä, että kutsuin hänet häihini.

”Uskossa täytyy olla mukana inhimillinen puoli”

Myös Hyrckin omien vanhempien hengellisyys oli avaraa ja hyväksyvää, ei ankaraa eikä vaativaa.

– Isäni oli hyvin inhimillinen ihminen. Hän työskenteli ylikonstaapelina Malmilla ja oli alueen romaneille kuin terapeutti. Työtoverit taas kutsuivat isää filosofiksi.

Mielisairaanhoitaja-äidin ja ihmisiä ymmärtävän isän perheessä oli Hyrckin tulevaa ammatinvalintaa ja terapeuttista työtä tukevia ulottuvuuksia.

– Isäni kertoi unistaan, ja niistä puhuttiin. Mielen tiedostamaton puoli oli perheessämme elävää todellisuutta.

Isä luki paljon lapsilleen ja kävi syvällisiä keskusteluja.

– Kristinusko välittyi hyvin myönteisesti. Isä sanoi, ettei ihminen voi elää jyrkimpien kristillisten näkemysten mukaan. Uskossa täytyy olla mukana inhimillinen puoli.

”Pappi vaati meitä kadulle jakamaan traktaatteja”

Lapsuuden lempeä Jumala ja varhaislapsuuden rakastavat vuorovaikutussuhteet vanhempien kanssa kuulostavat melkeinpä liian hyvältä psykologin kasvualustalta, kuten myöhemmin osittain osoittautuikin.

Pyhäkoulun jälkeen Riitta Hyrck jatkoi seurakunnan kerhossa ja kerhonjohtajana.

– Pappi piti palopuheita seurakuntanuorille. Hän vaati meitä todistamaan Jumalasta ja jakamaan kadulle traktaatteja.

– Tuollainen hyvin jyrkkä näkökulma ei koskaan puhutellut minua. Henki ja keskustelukulttuuri avartuivat onneksi jo minun aikanani.

Sosiaalipsykologian opintojensa aikana Riitta Hyrck luki rinnakkain Raamattua ja Eino Kailan kirjaa Persoonallisuus.

– Tajusin, että Raamattu ja psykologiahan puhuvat samoista asioista! Koin huikean heureka-elämyksen havaitessani, miten paljon psykologista viisautta Raamattuun sisältyi.

”Jäin isosiskoni varjoon”

Hyrckiä kiinnosti myös teologian opiskelu.

– Ajattelin kuitenkin, että teologina jatkuva puhuminen olisi yhtä piinaa.

Olet silti hyvin arvostettu kouluttaja ja puhuja psykokentällä?

– Pienessä piirissä puhuminen on luontevaa, mutta esimerkiksi esitelmien pitäminen on ollut aina vaikeata.

– Minut pakotti esiintymään Raamatun ajatus, joka oli minulle nuoresta lähtien tärkeä mutta kivulias: Ihminen ei saa panna kynttiläänsä vakan alle, Hyrck tunnustaa.

Hän on pohtinut paljon, miksi puhuminen on niin haasteellista.

– Johtuuko se siitä, että siskoni vastasi lapsena aina puolestani? Hänestä tulikin puhuja – ja minusta kuuntelija.

– Seurakuntanuorissa yksi poika sanoi, ettei koskaan kuullut ääntäni, kun isosiskoni vastasi aina minulta kysyttäessä. Jäin siskoni varjoon.

”Elämäni lopulla olen koettanut selvittää itsetuntokysymystä”

Moni kuvittelee, että psykologian ammattilaisille omien ongelmien ratkaiseminen on merkittävästi helpompaa kuin muille. Mutta myös ihminen, joka on kouluttautunut laajasti ja kohdannut syvätasolla tuhansia ihmisiä, joutuu kamppailemaan samojen ongelmien kanssa kuin muutkin.

– Elämäni lopulla olen koettanut selvittää itsetuntokysymystä: miksi en ole luottanut itseeni enkä uskonut, että minulla olisi mitään merkittävää sanottavaa?

– Luulen, että joudun työstämään itsetuntoani hautaan asti, Riitta Hyrck pohtii.

Psykoanalyytikko arvelee, että hänen heikon itsetuntonsa syy on ”jokin sisin häpeä”.

– Kodissani oli paljon hyvää, mutta jokin asia vaikutti itsetuntooni niin, etten pystynyt ottamaan käyttöön kaikkia resurssejani.

– Olisin pärjännyt koulussa paremmin, jos itsetunto olisi ollut parempi. Siskoni todistuksessa oli kymppejä, ja hän vei glorian perheessämme. Minun todistuksessani oli vain kaseja ja yhdeksäisiä, Hyrck muistelee.

Työpaikoissa huono itsetunto vaikutti pitkään siihen, että Hyrckin oli vaikeaa luottaa oikeuteensa pitää puoliaan ja panna hanttiin.

Hyrckin oma psykoanalyytikko reagoi vahvasti kaltoin kohteluun.

– ”Noin ei olisi saanut tehdä! Mikset pitänyt puoliasi!” Jos analyytikkoni olisi ollut maltillisempi, en olisi ehkä tajunnut kunnolla koko kysymystä.

– Olen vähän hidas. Siksi olen työstänyt tätä ongelmaa monta kymmentä vuotta, Riitta Hyrck sanoo ja hymyilee itselleen hyväksyvästi.

”Itseään on vaikea hyväksyä, kun itseään häpeää”

Psykoanalyytikko menee yhä syvemmälle itsensä arvioimisessa.

– Keskeinen ongelmani on häpeä – se on itsetuntoni vaurion pohjalla. Se vaikuttaa siihen, että superego tai yliminä kehittyy niin tuomitsevaksi. Itseään on vaikea hyväksyä, kun itseään häpeää.

– Tämä häpeä on se piina, jonka kanssa olen joutunut elämään. Mutta olen tiedostanut aika lailla asian ja tullut sen kanssa toimeen. Tilanne on helpottanut, Riitta Hyrck kertoo.

Häpeää tuotti kokemus, ettei hän ollut sellainen kuin äiti halusi. Pettynyt äiti ja isosisko olivat toivoneet, että hän olisi ollut poika.

– Lapsirakas isäni oli onneksi toisenlainen. Hän hoiti minua paljon ja tykkäsi tytöistä. Myöhemmin syntyivät kaksi poikaa, jotka muuttivat tilannetta vielä paremmaksi perheessämme.

Häpeä voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Lapset kantavat usein vanhempiensa selvittämätöntä häpeää, Hyrck huomauttaa.

– Luulen, että minuun projisoitui äidin kautta sellaista häpeää, mitä hän ei pystynyt työstämään. Oletan, että äidilläni oli huono ja selvittämätön suhde omaan äitiinsä.

Äidin vanhemmat olivat eronneet, mikä oli tuolloin harvinaista ja häpeällistä.

– Kyselin äidiltä kaikenlaista näistä asioista, kun olin psykoanalyysissa, ja sain joitain vastauksiakin, mutten osannut kysyä häpeästä. Tajusin tämän ydinasian vasta vähitellen, kun äitini oli jo kuollut.

”Hengellisissä kotipaikoissani ihmisellä on tilaa olla oma itsensä”

Miten kokemukset kristillisistä piireistä vaikuttivat psyykesi herkimpiin kohtiin?

– Olen aina hakeutunut sellaisiin hengellisiin yhteyksiin, jotka ovat hoitaneet häpeän tunteitani, Hyrck vastaa.

Opiskeluaikoina heränneiden seuratuvasta tuli hengellinen koti.

– Seuratuvan hoitavassa ilmapiirissä koin armon päällimmäisenä. Siellä tällaiset hiljaiset, synnintuntoiset ja häpeää kantavat ihmisetkin löysivät paikkansa. Koin tulevani vastaanotetuksi.

Vaikka Hyrckin jumalakuva oli armahtava, hän koki synnintuntoa.

– Ihmiselle, jolle häpeä on ongelma, voi tulla syyttävä ja ankara superego, yliherkkä syyllisyydentunto. ”Kauheaa, sanoinko minä tuolle ihmiselle noin?” Mietit viikon ajan, kuinka saatoitkaan sanoa sillä tavalla.

Myöhemmin Tuomasmessusta tuli Riitta ja Matti Hyrckille tärkeä.

– Tällä hetkellä käyn myös Taizé-messuissa Kirkkonummella. Olen yksi vastuuhenkilö.

– Käyn säännöllisesti myös sunnuntaimessussa, jossa tulee yleensä hyvä olo. Seurakunnassamme on avara ja lämmin ilmapiiri.

Hyrckin hengellisiä kotipaikkoja yhdistää yksi asia.

– Ihmisellä on tilaa olla oma itsensä, kun ketään ei painosteta mihinkään. Erilaisuuden sietäminen on oleellista.

– Jokainen saa olla vapaasti siinä kohdassa, missä hän on. Ei tule tunnetta, että pitäisi mennä muiden määrittelemään suuntaan. Tämä on hyvin vapauttavaa.

”Armo on sisäänrakennettuna psykoterapiaan ja psykoanalyysiin”

Hengellinen elämä on ollut lapsesta lähtien Riitta Hyrckin ”alkuperäinen olotila”. Ruuhkavuosina työn ja lasten paineessa se jäi vähemmälle huomiolle, mutta viime vuosina se on tullut koko ajan tärkeämmäksi.

– Käsitykseni armollisesta Jumalasta ei ole muuttunut, mutta se on jäsentynyt ja vahvistunut psykoanalyyttisen ajattelun kautta.

– Armo on sisäänrakennettuna psykoterapiaan ja psykoanalyysiin, joissa toista ihmistä lähestytään ymmärtäen, ei tuomiten tai arvostellen. Ihminen saa kokea olevansa kokonaisvaltaisesti hyväksytty.

Hyrckiltä ilmestyi juuri laaja tietokirja Haavoittunut itsetunto – ohut- ja paksunahkaisen narsistin häpeäkokemus.

Neljä ja puoli vuotta synnytetty kirja oli suuri ponnistus.

– Olen miettinyt ja kouluttanut näitä asioita niin paljon, että pidin velvollisuutena tietojeni jakamista. Ei saa panna kynttilää vakan alle!

Teoksen julkaissut Therapeia-säätiö on Suomen vanhin psykoterapiakoulutusyhteisö. Sen perustajiin kuului teologeja.

Matti Hyrck ja professori Paavo Kettunen olivat keskeisiä vaikuttajia, kun säätiö kehitti 2000-luvulla Itä-Suomen yliopiston kanssa ensimmäisen pastoraalipsykologisen psykoterapeuttien koulutusohjelman.

Riitta Hyrck on toiminut koulutuksissa opettajana. Eläkkeellä hän ei ota enää potilaita eikä työnohjattavia, mutta koulutuksia ja esitelmiä hän pitää edelleen.

”Mieheni puhui alkuvuosina paljon helvetinpelostaan”

Edesmennyt aviomies, pappi ja psykoanalyytikko Matti Hyrck (1942–2014) tuli tyystin toisenlaisesta hengellisyydestä, ankaran arkaaisesta ja vanhatestamentillisesta mielenmaisemasta.

Törmäsivätkö pariskunnan käsitykset Jumalasta?

– Matti puhui alkuvuosina paljon helvetinpelostaan. Hän ei ymmärtänyt, miten kukaan voi luottaa niin paljon Jumalaan, ettei usko joutuvansa helvettiin. Minä taas en ymmärtänyt, miksei Jumalaan voi luottaa, ja miten hänen voi ajatella olevan niin julma.

– Me hioimme toisiamme monissa asioissa, mutta tässä Matti päätyi lopulta minun näkemykseeni.

Matti Hyrckin väitöskirja Mielen kuvat Jumalasta (1995) tutki ihmisen psyykkisten perusrakenteiden ja erilaisten jumalakuvien kytköksiä.

Postuumisti julkaistussa teoksessa Onko Jumala hyvä? – Antaako psykoanalyysi vastauksen? (2014) mies jatkoi aiheen pohdintaa.

Riitta Hyrck auttoi puolisoaan pelkistämään ajatuksen ”mustavalkoisesta mielentilasta”.

– Mustavalkoinen, vaativainen ja lakihenkinen uskonnollisuus estää ihmistä löytämästä uskon armollista ja rakkaudellista ulottuvuutta. Jumala näyttäytyy julmana. Sellainen ajattelu kahlitsee eikä vapauta.

– ”Minä olen hyvien puolella ja toisin ajattelevat ovat pahoja.” Mitä enemmän ihminen pääsee irti tällaisesta tuomitsevasta mustavalkoisuudesta ja voi uskoa armoon, sitä inhimillisemmäksi hän muuttuu suhteessa muihin ihmisiin, Hyrck selvittää.

”Idealisaatio ja mustavalkoisuus estävät tuntemasta rakkautta ja armoa”

Itseään harhaisesti muita parempana pitävä, mustavalkoinen ihminen ei tunne aitoa rakkautta eikä armoa toisinajattelijoita tai epäonnistuneita kohtaan.

Mustavalkoisen uskonnollisuuden toinen puoli on idealisoiva ilmapiiri, jossa joku ihminen nostetaan jalustalle ihannoitavaksi.

– Milloin mikäkin asia on seurakunnassa ”ihanaa”. Yhteisössä saattaa olla vaikeita ongelmia, mutta ne kielletään.

– Idealisaatio romahtaa aina jossain vaiheessa. Pudotus tällaisesta tunnelmasta on suuri, kun rajut pettymykset lyövät lopulta idealisoinnin läpi. Tällöin ihminen ei välttämättä tutki tilannetta realistisesti, vaan etsii uuden yhteisön, jossa voi jatkaa idealisointia.

Hyrckin mielestä kristityillekin on ainoa kestävä tie hyväksyä ihmisten inhimillisyys: oma itse ei ole täydellinen ja yksinomaan ihana – sen enempää kuin muutkaan.

– Jokaisessa meistä on omat hankalat puolemme, joiden kanssa voi opetella tulemaan toimeen. Tämä realiteetti ja todellisuus on hyväksyttävä, mutta tässä tarvitaan usein aika paljon armoa ja armoon uskomista.

”Minua ihmetyttää joka kerta messussa, miten Jeesus puhuttelee”

Sekä idealisaatioon että mustavalkoiseen mielentilaan taipuvaisten voisi olla hyödyllistä tutustua Jeesuksen avaamiin näkökulmiin, jotka ”hämmästyttävät vielä 2000 vuoden jälkeenkin poikkeuksellisella viisaudellaan”.

– Minua ihmetyttää joka kerta messussa, miten Jeesus puhuttelee evankeliumitekstien kautta. Jos ajattelen vaikka tuhlaajapoika-vertausta, se on psykologisestikin ihan käsittämättömän hieno näkökulma verrattuna moraalis-juridiseen lakihenkisyyteen.

– Isä rakastaa poikaansa, hyväksyy ja ottaa hänet vastaan kaiken sen jälkeen, mitä tämä on tehnyt. Tässä on jotain sellaista, mikä toteutuu liian harvoin ihmiselämässä edelleenkään.

Pyhäkoulusta tuttuun Kristus-patsaaseen ja Hilda-tädin lempeään hahmoon sisältyvä armon viesti, jota psykokentän ja kirkon edustajat koettavat välittää kukin omalla tavallaan, ei ole ihan vielä mennyt kattavasti perille.

Mutta psykokentän voimanainen Riitta Hyrck on kyllä tehnyt parhaansa sen viestin välittämiseksi.

Kuka?

Riitta Hyrck, 73

Työ: sosiaalipsykologi, psykoterapeutti, psykoanalyytikko ja näiden kouluttaja

Perhe: leski, kaksi tytärtä ja lapsenlapsi

Asuu: Kirkkonummella

Kuva: Jukka Granström

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKiina tiukentaa otetta uskonnoista – haluaa estää ”kaoottisten” tietojen leviämistä verkossa
Seuraava artikkeliKotimaan uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Koli – päätoimittaja Teinilälle vastuu levikistä ja markkinoinnista

Ei näytettäviä viestejä