Tampereen yliopistossa järjestetään tänään torstaina Veritas Forum -keskustelutilaisuus, jonka aiheina ovat kärsimys ja kuolema. Yhdysvaltalaisen etiikan professorin Paul Copanin keskustelukumppaniksi on kutsuttu surun ja kuoleman tutkimiseen erikoistunut hoitotieteen professori Marja Kaunonen Tampereen yliopistosta.
Kaunosen urapolku alkoi sairaanhoitajana. Hän oli usein mukana potilaiden kuollessa ja näki läheisten ahdistusta. Hän yritti lohduttaa mutta koki taitonsa riittämättömiksi.
‒ Myös lähiympäristöni suremattomat surut ja niiden aiheuttama katkeruus lisäsivät tiedon tarvetta, Kaunonen kertoo.
Kun hän pääsi Tampereen hoitotieteen laitoksella mukaan maineikkaan surua tutkineen professori Marita Paunosen tutkimusryhmään, se oli menoa.
‒ Tutkimustieto auttaa ymmärtämään surun moniulotteisuutta ja siihen kuuluvia normaaleja tunteita, kuten vihaa.
Täydennyskoulutusta ja työnohjausta
Terveydenhuollon ammatteihin valmistuvat saavat liian vähän koulutusta kuoleman ja surun kohtaamiseen, Kaunonen toteaa ‒ tutkittuun tietoon nojaten. Kuolema on kyllä esillä, mutta sitä käsitellään enimmäkseen kuoleman tunnistamisen ja vainajan laiton näkökulmasta.
‒ Ei niinkään kuolevan tai perheen tukemisen kannalta. Toisaalta seurakunnat ja järjestöt ovat omissa koulutuksissaan tuoneet esille näitä asioita, Kaunonen sanoo.
Hän pitää täydennyskoulutuksia hyvinä paikkoina paikata vajetta. Vaativan aiheen äärelle voi olla helpompi pysähtyä, kun työ- ja elämänkokemusta on jo karttunut.
Myös työnohjaus auttaa käsittelemään vaikeita tunteita niin, ettei tarvitse turvautua kyynisyyteen. Haasteena voi olla, että ne jotka hyötyisivät työnohjauksesta eniten, eivät tunnista sen tarvetta.
Työnohjausta tarvitaan varsinkin siellä, missä kuolema tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja väärältä, kuten isojen onnettomuuksien jälkeen ja lasten väkivaltaisen kuoleman äärellä.
On myös hyväksyttävä, että toiset ovat luonteeltaan empaattisempia kuin toiset.
‒ Usein ei ole kysymys isosta asiasta, vaan pysähtyminen surevan viereen voi riittää.
Jokainen suree tavallaan
Kaunonen muistuttaa, että sureminen on yksilöllistä. Siihen vaikuttavat surijan elämänhistorian ja persoonallisuuden lisäksi esimerkiksi menetetyn läheisen ikä ja kuolinsyy.
Julkisuudessa on keskusteltu paljon siitä, miten säästö-Suomessa turvataan hyvä hoito. Kaunosen mielestä tämä alkaa opiskelijavalinnoista.
‒ Hoitotyöhön on koulutettava henkilöitä, jotka pitävät työtään tärkeänä ja joilla on herkkyyttä kohdata ihmisiä. Kun meillä on riittävästi tällaisia hoitajia, Suomessa on mahdollista saada hyvää hoitoa.
Omia viimeisiä hetkiä ajatellessaan Marja Kaunoselle nousevat mieleen samat toiveet kuin muillekin: rakkaiden ihmisten läheisyys, kivuttomuus ja oma koti.
‒ Haluaisin lopun lähestyessä elää mahdollisimman tavallista elämää, ulkoilla ja liikkua voinnin mukaan. Toivoa toisivat jokainen uusi aamu ja lastenlasteni arkiset ilot.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto. Marja Kaunonen tekee työtä sen hyväksi, että kuolemasta keskusteltaisiin avoimesti myös julkisuudessa. Tätä hän odottaa myös Veritas Forumin torstaina järjestettävältä keskustelulta, jonka aiheena ovat kärsimys ja kuolema.
Artikkelin kirjoittaja on Veritas Forum Finlandin koordinaattori.