Professori: Jumalan valtakunnasta sulkeminen ihmisoikeusloukkaus



Papiksi vihityn vanhoillislestadiolaisen Mari Leppäsen ”sulkeminen Jumalan valtakunnan ulkopuolelle” voi olla ihmisoikeusloukkaus, sanoo Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen. Myös Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen pitää mahdollisena, että Leppäsen tapauksessa on kyse lainvastaisesta syrjinnästä. Tolvasen mukaan asiasta ei  kuitenkaan ole oikeuskäytäntöä.



Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Puolitaival sanoitti maanantaina Kotimaa24:n haastattelussa liikkeensä näkökulmia todeten, että vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvan naisen pappisvihkimys tarkoittaa sitä, että hän valitsee toisen tien eli hän omalla valinnallaan astuu pois Jumalan valtakunnasta. Tämä koskee maaliskuussa papiksi vihittyä Mari Leppästä.

Lapin yliopiston työoikeuden professorin Seppo Koskisen mukaan tällainen kanta on ihmisoikeusloukkaus,. Koskinen myöntää, että yhdistyksellä on autonomia päättää omista jäsenistään, mutta edes uskonnollinen yhdistys ei hänen mukaansa saa käyttää autonomiaansa länsimaisen yhteiskunnan jäsenten perustavaa laatua olevien ihmisoikeuksien vastaisesti. Hän ymmärtää kuinka vaikea kysymys naispappeus on lestadiolaiselle herätysliikkeelle.

– Uskonnollinen autonomia on tässäkin tapauksessa arvioinnin lähtökohta. Ihmisoikeuksiin vetoamalla voidaan puuttua vain riittävän törkeisiin uskonnollisen autonomian väärinkäytöksiin, Koskinen sanoo.

– Helvettiin tuomitseminen sillä perusteella, että Leppänen on saanut virallisen uskontomme mukaisen pappisvihkimyksen on mielestäni vastoin perustavaa laatua olevia naispapin ihmisoikeuksia. Yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto koskee myös uskonnollista vakaumusta. Ihmistä ei saa uskonnollisen vakaumuksen perusteella syrjiä ilman hyväksyttävää syytä.  Tässä sellaista ei voi mielestäni olla, koska on toimittu niin kuin kirkko edellyttää. Mari Leppänen on saanut aivan normaalin pappisvihkimyksen. Tuomitseminen vihkimyksen perusteella rikkoo Leppäsen ihmisoikeuksia, Koskinen sanoo.



Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen toteaa Koskisen ajattelun tulevan lähelle hänen omaa näkemystään. Tolvasen mukaan Mari Leppäsen tapauksessa voisi olla kyse syrjinnästä, jos lakeja katsotaan kirjaimellisesti.



- Laki lähtee siitä, ettei vakaumus anna oikeutta syrjiä.  Kun henkilö suljetaan vakaumuksensa perusteella ulkopuolelle yhteisöstä johon hän on kuulunut ja jonka varaan hänen identiteettinsä rakentuu, voi kysyä onko se asianmukaista yhdenvertaisuuslain näkökulmasta.



– Asia pitäisi selvittää rikoslain kannalta. Nämä kysymykset ovat valitettavasti aikamoisessa vaiheessa eikä tästä ole minkäänlaista oikeuskäytäntöä. Yhdenvertaisuussäännösten soveltaminen on ollut aika hankalaa, Tolvanen sanoo.



Koskisen mukaan voimakas julkinen tuomitseminen riittää täyttämään syrjinnän tunnusmerkistön.



– Jo pelkästään se, että tuolla tavalla julkisesti ja noinkin voimakkaasti hyökätään häntä vastaan osoittaa, että kyse on syrjinnästä. Tuollainen julkinen puhe saattaa olla jopa vihan lietsontaa, jollaiselta ihmisoikeudet turvaavat.

 Koskisen mukaan valtakirkon alayhdistysten tulisi pyrkiä toimimaan kirkon oppien mukaisesti.


- Uskonnollisten yhdistysten kohdalla voi aina olla joitakin eroja ja jotakin erilaisuutta hyväksytään, mutta uskonnollisen vakaumuksen perusteella ei saa syrjiä ilman hyväksyttävää syytä. Syrjinnäsä on kyse uskonnolliselle yhdyskunnalle kuuluvan autonomian väärinkäyttämisestä.


Hän uskoo, että tapaukseen voitaisiin myös puuttua juridisesti.

– Näitä tapauksia on koko ajan käyty läpi ihmisoikeustuomioistuimissa. Tämän voisi nostaa esille myös kansallisella tasolla, Koskinen sanoo.

Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n johtokunnan jäsen Kimmo Puolitaival on kertonut todennäköisesti kommentoivansa asiaa Kotimaa24:lle myöhemmin.

Lue myös: Puolitaival: Vanhoillislestadiolaiset eivät vaienna

Lestadiolaisäiti: Miettikää myös miltä enemmistöstä tuntuu

Pääkirjoitus: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi lähellä harhaoppia

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNaispappeus kuohuttaa vanhoillislestadiolaisia
Seuraava artikkeliRaamatun kuusi Mariaa

Ei näytettäviä viestejä