1.
Kuulun nuorimpiin niistä suomalaisista sukupolvista, jotka eivät ole vielä käyneet peruskoulua. Niinpä kansakoulun neljännen luokan päätteeksi osallistuin oppikoulun pääsykokeisiin. Ne ratkaisivat, voisinko jatkaa koulunkäyntiä Rauman Lyseossa. Ja pääsinhän minä sinne. Oppikoulun aloitin syksyllä 1969 Aittakarinkadun varteen rakennetussa upouudessa koulussa. Se on se valkotiilinen talo, jota on jo ehdotettu purettavaksi.
Niin vanhenevat rakennukset. Ja niin purettiin myös se vanha Lyseo, jossa ehdin vielä osallistua pääsykokeisiin. Kanalin toisella puolen se seisoi, se kuuluisan naisarkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema talo, jota kolmisen vuotta sen jälkeen purettaessa ei tahdottu edes saada rikki. Niin lujasti se oli rakennettu.
Lopulta sen kuitenkin piti väistyä edistyksen ja kaupan tieltä. Tehtaankadun poikana katselin melkein vierestä Lyseon murskaamista. Se oli häijyä nähtävää.
Sillä muistin hyvin vielä muutakin kuin nuo pääsykokeet. Itse asiassa ne olen jo melkein kokonaan unohtanut, mutten sitä toista muistoa, vaikka se on ajalta paljon ennen oppikouluun pyrkimistäni.
En ollut silloin vielä edes kansakoululainen. Äitini opetti Lyseossa historiaa ja yhteiskuntaoppia, ja me pojat pääsimme ainakin joskus mukaan koulun kuusijuhlaan. Sitä vietettiin Lyseon siiipirakennuksena olleessa juhlasalissa.
Juhlan kohokohta olivat minun mielestäni Tiernapojat. Mahanpohjasta otti, kun valot sammuivat ja jäljelle jäi vain tähti salin päädyssä. Niin sen ainakin muistan.
Ja sitten marssivat näyttelijät jonossa juhlasalin eteen. Vaikuttavin heistä oli Knihti, kuningas Herodeksen sotilaspalvelija. Hänen kypäränsä oli kyllä palokunnasta kotoisin, mutta sapeli vaikutti aidolta.
Ja sitten tuli se kauhea kohta, jossa Herodes antoi käskynsä palvelijalleen: „Mene ja satuloitse valkea orhini, jolla minä olen sotinut Turkkia ja Tattaria vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan. Mene myös Petlehemiin, Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset, kunnes olet löytänyt sen äsken syntyneen juutalaisen kuninkaan.“
Muistan, kuinka pelottavalta käsky kuulosti. Muistan kuitenkin myös, kuinka onnellinen olin, että meillä oli veljeni kanssa kotona pikkusisko eikä -veli. Kuinka onnellinen olinkaan, ettei minun tarvinnut pelätä hänen puolestaan, vaikka hän olikin „kaksivuotinen“ tai sitä nuorempi – mutta ei poikalapsi.
2.
Vietämme tänään 4. joulupäivää eli Viattomien lasten päivää. Muistamme juuri sitä samaa asiaa, joka vavahdutti minua sydänjuuriani myöten Lyseon kuusijuhlassa silloin kauan sitten, kun Vanha Lyseo vielä seisoi Rukoushuonetta vastapäätä Kanalin toisella puolella. Muistamme, ettei vain vanhoja taloja hävitetä, vaan myös, ettei joulu ole pelkkä hempeä sulostelujuhla eikä ihmiseksi tullut Jumalan Poika pehmoisen pilven päällä lepäilevä pullea kiiltokuva.
Näemme, ettei Jeesusta vastasyntyneenä lapsenakaan säästetty vainolta eikä kärsimykseltä. Jeesuskin on ollut pakolainen, juuri sellainen, joita meidän maailmassamme on jälleen aivan liikaa. Jeesus on vauvasta asti kokenut, mitä ihmisten pahuus, vallanhalu ja kovasydämisyys vaikuttavat ympäristössään ja varsinkin kaikkein heikoimmissa eli lapsissa. Jeesus tiesi omasta kokemuksestaan tai ainakin äitinsä kertomana, minkälaista oli lähteä valtiovallan vainoa pakoon toiseen maahan ja koettaa jotenkin selvitä siellä.
Niin: ajatelkaa, että pienen pieni köyhän äidin lapsi uhkasi niin paljon mahtavan kuninkaan valtaa, että tämän piti varmuuden vuoksi tapattaa kaikki vastasyntyneet ja vielä pari vuotta vanhemmatkin poikalapset Beetlehemistä, jossa lapsen kerrottiin syntyneen. Ja kuitenkin tämä vastasyntynyt Kuningas todisti myöhemmin toisen maallisen hallitsijan, maaherra Pilatuksen edessä, ettei Hänen valtansa ollut tästä maailmasta.
Ei Jeesus ollut kiinnostunut Herodeksen linnan avaimista eikä Pilatuksen tuomarinistuimesta. Niitäkin Jumala kyllä käytti ”vasemmalla kädellään” maailmassa toimien, mutta samalla kasvonsa meiltä salaten. Myös esivalta on Jumalasta ja Jumalan käytössä, mutta sen toimet eivät paljasta meille Jumalan rakastavaa Isän sydäntä. Ne ovat osa salatun Jumalan salattua maailmanhallitusta.
Ihmiseksi tullut Jumalan Poika oli ja on kuitenkin ensi sijassa kiinnostunut jostakin muusta eli siitä vallasta, joka aivan alhaalla, maan tasalla, saa sydämiä saaliikseen. Hän oli tulossa rakentamaan Valtakuntaa, joka ei perustuisi miekkaan eikä verotusoikeuteen, vaan niiden sijasta syntien sovitukseen, anteeksiantamukseen ja rakkauteen. Hän ei ollut vielä tulossa rankaisemaan syntisiä, vaan sovittamaan heidän rikkomuksensa voidakseen antaa ne anteeksi ja lahjoittaa armahdetuille uuden elämän Pyhässä Hengessä. Hän oli tullut ottaakseen itse omassa ruumiissaan kantaakseen ja sovittaakseen kaiken sen, mitä synti oli sälyttänyt syyllisten kannettavaksi niin, että joskus kaikkein pienimmät ja heikoimmat joutuvat siitä eniten kärsimään – kuten pienet, syntyneet tai syntymättömät lapset.
3.
Jeesus otti jo syntyessään harteilleen sekä meidän syntimme syyllisyyden että sen ankarat seuraukset. Sen tähden pienestä Jeesuksesta tuli lukemattomien muiden lasten tavoin poliittinen pakolainen melkein heti syntymänsä jälkeen. Egyptiin lähdettiin Herodesta pakoon. Sinnehän oli jo muinoin menty apua hakemaan, kun tilanne omilla mailla kävi kestämättömäksi. Muistamme Joosefia ja hänen veljiään.
Aluksi apua myös saatiin. Lopulta kuitenkin päädyttiin orjuuteen. Ja siitä Jumala sitten itse vapautti kansansa johdattaen sen Mooseksen johdolla Luvattuun maahan.
Ei ole siis varmastikaan sattuma, että Jumala lähetti myös Jeesuksen Egyptiin. Sekin korostaa sitä, kuinka Jeesus otti meille synnin tähden määrätyn orjan osan kantaakseen. Ja Egyptistä Jumalan kutsui Poikansa, niin kuin Israelin kansan paljon, paljon aikaisemmin. Sillä tavoin Jeesuksesta tuli ”uusi” ja todellinen ”Mooses”, joka johdattaa meitä Egyptin vankeudesta ja synnin orjuudesta kohti Jumalan valtakunnan iloa ja vapautta.
Orjan raskaaseen työhön Jeesus-lapsi ei kuitenkaan Egyptissä joutunut. Evankeliumimme ei kerro vaikeuksista Joosefin, Marian ja Jeesus-vauvan saapuessa sinne. Ja kun poliittinen tilanne muuttui Israelissa, pyhä perhe saattoi vapaasti palata takaisin kotimaahansa.
Ehkä Egyptistä löytyi juutalaisia maanmiehiä, jotka olivat jo sukupolvien ajan asuneet siellä ja joiden sydämessä oli tilaa pakolaisille. Ehkä siellä oli sukulaisia, joiden luo voi mennä. Tai sitten Joosef ammattimiehenä pääsi rakennushommiin ja saattoi kustantaa perheelleen jonkinlaisen kortteerin ja pitää vaimonsa ja Jeesus-pojan leivässä. Ja olihan heillä myös ne lahjat, jotka Itämaan tietäjät olivat tuoneet pyhälle perheelle. Olisiko niitä myyty matkan ja Egyptissä oleskelun kulujen kattamiseksi?
4.
Lopulta kuitenkin Jumala itse huolehti Pojastaan. Sen tähden Jeesus säästyi myös siltä kuolemalta, joka tuli pienten Beetlehemin poikien osaksi. Vasta runsaan kolmenkymmenen vuoden päästä Jeesus liittyi heidän joukkoonsa, kun maallinen esivalta lopulta teloitti myös Hänet.
Ja vaikka Jumala yksin tietää ja ratkaisee tämänkin asian, uskon itse, että kolmekymmentä kolme vuotta aikaisemmin Herodeksen knihtien teloittamat Beetlehemin pojat olivat ensimmäiset marttyyrit, jotka ovat kuolleet Jeesuksen nimen tähden. Israelin kansan ympärileikattuina jäseninä he olivat lupauksen lapsia, jotka eivät vielä olleet ehtineet kieltää uskoa tulevaan Vapahtajaan eivätkä kasteen armoon, joka lupauksen täyttymyksenä oli heille varattu. Sen tähden uskon, että he saivat Jeesuksen kuoleman tähden syntinsä anteeksi ja ovat sen tähden jo perillä odottamassa niitä monia muita, jotka ovat kokeneet saman kohtalon.
Uskon myös, että jos me kerran hyvin taisteltuamme saamme voittajan kruunun ja pääsemme kirkkauden valtakuntaan, hämmästymme siitä suuresta pienenä kuolleiden lasten määrästä, jotka siellä ovat iloiten ottamassa meitä vastaan. Voi siellä olla myös omia, ehkä jo ennen syntymäänsä kuolleita lapsiamme.
Viaton ei heistä tosin yksikään ole ollut, vaikka vietämmekin tänään „Viattomien lasten päivää“. Mutta kuinka paljon onkaan sotien jalkoihin, nälän ja tautien uhreiksi tai myös murhaajien käsiin jo ennen syntymäänsä joutuneita lapsia, joille on kuulunut kristittyjen jälkeläisinä Kasteen armon lupaus tai jotka ovat kuolleet ennen mahdollisuutta hylätä se? Ja varmaa on, että Jumala kuulee erityisen herkällä korvalla myös kaikkien muiden lasten itkun ja näkee tarkasti heidän kärsimyksensä – ja Hän on Kristuksen tähden hyvä ja armollinen Jumala.
5.
Niinpä meidänkin pitää olla hyviä ja armollisia lapsia kohtaan. Tämä päivä on meille myös muistutus lapsuuden äärettömästä arvosta. Sen on Jumala sille itse lapseksi tulemalla antanut.
Eihän Jeesus ilmestynyt tyhjästä kolmekymppisenä miehenä maan päälle, vaan syntyi lapseksi. Ei Jeesus myöskään asettanut uskovien esikuvaksi nelikymppistä miestä eikä naistakaan, ei arvokasta ja kunnioitettavaa vanhusta, ei vuosikymmeniä kilvoitellutta uskonoppinutta, vaan avuttoman lapsen.
Sanoohan Jeesus lapsista myös, että „joka ottaa tykönsä yhden tämän kaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut“. Me voimme hoivata vastasyntynyttä Jeesus-lasta, kun hoivaamme niitä meidän vastuullemme annettuja pienokaisia, jotka pyhässä kasteessa otamme Jeesuksen nimessä vastaan. Ja kun sydämemme avautuu maailman lasten kärsimykselle ja kun haluamme tehdä edes jotakin sen poistamiseksi, lapseksi tullut Jumala ei ole meistä kaukana – eikä heistä.
6.
Hyvyys ja armollisuus lapsia kohtaan ei tietenkään tarkoita, että heidät hemmotellaan pilalle, että täytetään aina jokainen heidän pienimmistäkin toiveistaan, ettei koskaan kielletä heiltä mitään. Eihän Jumalakaan toimi sillä tavoin meidän kanssamme. Jumalakin asettaa meille, meidän elämällemme ja käytöksellemme tietyt rajat. Hän nuhtelee meitä synnistä ja lopulta rankaisee meitä, jos emme taivu tottelemaan Hänen hyviä käskyjään. Mutta senkin Hän tekee meitä hellästi rakastaen ja valmiina antamaan meille kaiken anteeksi, kun tunnustamme pahat tekomme. Ja meidän heikkouttamme Jumala kestää loputtomiin.
Kestetään siis mekin lastemme ja muutenkin toinen toistemme heikkoutta. Jumala on tullut pieneksi vauvaksi maailmaan pelastaakseen myös heikot ja avuttomat aikuiset. Avuton ja heikko oli lopulta myös julma Herodes kaikessa vallantunnossaan, kun hänen piti lähteä tappamaan pientä lasta oman valtansa turvaamiseksi.
Kuinka heikoksi hän mahtoikaan itsensä silloin tuntea! Hänen onnettomuutensa oli kuitenkin siinä, ettei hän nähnyt eikä tunnustanut heikkouttaan, joka sai hänet tekemään hirveän rikoksensa. Hän käänsi pelkonsa vihaksi, joka oli hänelle tuomioksi, Beetlehemin pojille kuolemaksi ja monille muille suureksi kärsimykseksi.
Sillä meistä, vahvimmistakin meistä, tulee joskus heikkoja ja avuttomia. Niin käy viimeistään, kun sairaus ja kuolema käyvät kimppuumme. Niin pitäisi kuitenkin käydä myös silloin, kun olemme nuoria ja terveitä. Sillä kuolemaakin suurempi vihollinen, synti, uhkaa joka hetki meitä.
Ja kun meidät näin tehdään heikoiksi, meitä lohduttaa suuresti Joulun sanoma: että Jumala on tullut ihmiseksi ja että Hän on jopa pienenä ja vainottuna lapsena seimessä ja pakoon rientävän Marian sylissä kaikkia synnin ja kuoleman voimia vahvempi. Hänen kanssaan olemme paremmassa turvassa pakolaisina kuin vieraina Herodeksen linnassa. Amen.