Valvomisen sunnuntai, Matt. 25: 1 – 13, Kari Tiirola

Taas yö, joka ei armahda. Uni ei anna lepoa huolten täyttämälle mielelle, jonka täyttävät eilisen huolet tai
huomisen päivän murheet. Eilinen on kenties tuon
ut suruviestin. Kenties sanoma
jonkun läheisen ihmisen
vaikeuksista omassa elämäss
ään, perheessä, tieto sairaudesta tai onnettomuudesta
on levottomuutesi
aihe. Tai huominen, mitä se tuo tullessaan? Jonkun vaikean ihmissuhteen hoitamisen, rahahuolet, pelon
työpa
i
kan menettämisestä tai jännityksen siitä, mitä lääkäri tällä kertaa sanoo.
On vaikeaa olla levollinen ja
nukahtaa, kun huolet
kasvavat yön pimeydessä. Tuntuvat vuorilta, mustilta kuin ympäröivä pimeys.
Ajatukset harhailevat ja muuttuvat sumeaksi.
Huolia ja murehtimista riittää ja yöllä valvoessa päivän
pienetkin asiat saattav
at kasvaa ylittämättömiksi.
Tai sitten on se kipu, joka herätti tänäkin yönä. Viiltävä
tai repivä, joka nostaa väkivalloin unen maailman hellästä syleilystä tämän maailman todellisuuteen. Kipu,
joka tuntuu kehossa eikä anna rauhaa nukkua tai sitten se k
ipu, joka tuntee sydämeen kuin miekka.
Tällaistako valvomista Jeesus tarkoitti?
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä
.
Pelkoa
sellaisen edessä, josta emme vielä mitään tiedä.
Elämistä ikuisessa rangaistuksen ja uhkakuvien
maailmassa sy
yllisyyden ja hetken helpotuksen välimaastossa.
Levottomuutta siitä, mitä on takana ja mitä
se tulevaisuudessa vielä aiheuttaa?
Lempeimmilläänkin jostakin sellaista, joka aiheuttaa stressiä ja ikuista
tunnetta riittämättömyydestä
. Mielenmaisemaa, josta s
uomalainen artisti Jukka Poika on riimitellyt:
”
Pystymetsää ja laakeeta peltoo, maisema herättää Jumalan pelkoo
.
Älä tyri nyt. Älä lyö yli nyt
”
.
Vai
tarkoittiko Jeesus enemmän jotakin sellaista valvomista kuin
hirvimetsällä passissa oleminen?
Näennäisest
i
leppoisaa, mutta samalla jatkuvaa varuillaanoloa. Nukahtaa ei saa, koska tarvittaessa pitää toimia.
Jeesuksen vertauksessa kaikki nukkuivat.
Tässä mielessä kertomuksessa ei siis ole sankareita ja konnia.
Ainoa ero tyhmien ja viisaiden morsiusneitojen
välillä oli se, että viisaat olivat älynnet va
rata lamppuöljyä
myös varastoon.
Sulhanen
kuitenkin viipyi ja uni voitti valvojat. Ja niin kaikki nukahtivat.
Univaikeuksia tai ei, me kaikki nukahdamme niin helposti. Omat tottumuksemme ja elämässä kaik
ki asiat,
joita pidämme itsestäänselvyyksinä, tuudittavat meidät helposti horroksiin. Jeesuksen vertauksessa jopa
parhaat, viisaatkin morsiusneidot nukahtavat. Todellisessakaan elämässä ei ole tässä suhteessa sankareita
ja pelkureita. On helppoa nukahta
a siihen, mitä me use
in nimitämme harmaaksi arjeksi. Se koostuu
työnteosta, päivittäisistä rutiineista, omasta itsestä huolehtimisesta, kiireestä, kilpailusta ja oman edun
tavoittelusta.
Tämä arjen harmaus on usein myös elämän harmautta. Kuin marraskuin
en yötaivas, jossa
pilvet riippuvat raskaina. Missä ovat kirkkaat tähdet, jotka antaisivat toivoa ja näköalaoja johonkin
laajempaan? Missä kesän kirkkaat valonsäteet
,
aikaisen aamun kirkkaus?
Emme ole tässä muita parempia
emmekä huonompia, roistoja tai el
okuvan sankareita, koska on niin helppo nukahtaa. Sulhanen viipyy:
emme näe työmme tuloksia, huolet vaivaavat, turhautuminen vie voimat. Uni vie voiton.
On helppo
käpertyä itseensä ja sulkea muu maailma ulkopuolelle.
Keskellä tätä pimeintä yötä kuuluu
kuitenkin huuto.
Huuto, joka ilmoittaa sulhasen saapumisesta.
Mik
ä se
huuto on ja mistä se tulee?
Sen ytimessä ovat Jeesuksen sanat:
Minun oli nälkä. Minun oli jano. Olin
koditon, alasti, sairas ja vankilassa.
Se on kaukaisten maiden köyhien ihmisten
huuto. Se on seuraa ja
huolenpitoa kaipaavien vanhusten ja
huonosti kohdeltujen
lasten avunpyyntö. Se on lähellämme elävien
köyhien ja sairaiden ihmis
ten huuto. Se on toivottomuuteen painettujen ahdistuneiden lähimmäistemme
huuto. Ja se on meille annet
un evankeliumin huuto: kutsu viemään Jumalan sanaa
ja auttamaan, tekemään
laupeuden tekoja.
Jeesuksen kertomuksessa jokainen uneen vaipunut heräsi.
Huuto herätti sekä viisaat että tyhmät.
Kaukaisten maiden ihmisten hätä ja lähellämme olevien avuntarve
herättää jokaisen. On mahdotonta elä
ä
nykymaailmassa kuulematta sen hätää
, mutta jos meillä ei ole öljyä mukanamme, emme osaa vastata
huutoon. Jos lamppu ei saa valaista, keksimme helposti erilaisia tekosyitä, jotta ei tarvitsisi vastata
maailman hätään
. Vakuuttavia tekosyitä on niin helppo
löytää
: ihmistenhän pitää oppia itse auttamaan
itseään, ei minulla ole varaa, ei minulla ole aikaa, en tiedä, miten voisi auttaa, tämä on valtion, kuntien,
seurakunnan asia, mutta ei minun. Jos meillä ei ole evankel
iumia sydämessä, emme osaa auttaa
, emme
vastata sielun hätään
emmekä
sanoa mitään
hänelle, jolle elämästä on tullut merkityksetöntä.
Me elämme sellaista aikaa, jolloin pimeys näyttää leviävän ja tihenevän. Välinpitämättömyydestä,
itsekkyydestä, näköalatt
omuudesta ja ahneudesta on niin paljon masentavia esimerkkejä. Jumalasta ja
taivaasta puhuminen leimataan helposti naurettavaksi ja vanhanaikaiseksi. On niin helppo nukahtaa
kaikkeen toivottomuuteen. Mutta tämä maailma on myös hyvien ihmisten maailma.
On tärkeää huomata,
että kaikki saattavat nukahtaa joskus, mutta huudon kaikuessa ei ole hätää, jos meillä on lampussa
riittävästi öljyä: evankeliumin antamaa rohkeutta, Jumalan rakkauden antamaa neuvokkuutta, Jeesuksen
tuomaa toivoa katsoa pimeiden aikoje
n yli. Siksi meitä kaikkia eva
nkeliumin, ilosanoman kuulevia
kutsutaan sytyttämään lamput
.
Sillä lamppujen täytyy näyttää valoa kaikille: pienille ja suurille, vanhoille ja
nuorille. Evankeliumin valon täytyy antaa levitä maailmaan, jonka pahuus ja toiv
ottomuus
ovat
pimentäneet.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Kristityn valvominen ei siis tarkoita epätoivoista
murehtimista ja jatkuvaa oman tilan tarkkailua, epävarmuutta ja syyllisyyttä. Vielä vähemmän sen pitäisi
viedä lähimmä
isen syntien etsimiseen ja elämän arvostelemiseen. Meidän ei tarvitse jännittää itsemme
eikä lähimmäisenkään puolesta.
Vapauteen Kristus vapautti meidät,
muistutti Paavali ja tarkoitti sillä, että
me saamme olla vapaasti Jumalan lapsia ja nauttia elämän
hyvyydestä. Samalla saamme kuitenkin luottaa
levollisesti siihen, että Jumala pitää meistä huolen. Jos nukahdamme, hän kyllä herättää, kun aika on tullut.
Jos silloin uskon lampussa vielä riittää öljyä, ei ole mitään hätää. Ja öljyä riittää, jos saamme
sitä jatkuvasti
Jumalan sanasta ja ehtoollisesta. Sitähän meille on tänäänkin tarjolla.
Jukka Poika osaa tehdä hienoja riimityksiä, mutta minusta Psalmin kirjoittaja panee paremmaksi:
Monet sanovat: ”Kunpa saisimme osaksemme
menest
ystä!
Herra, käännä m
eihin kasvojesi valo.”
Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon
kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.
Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvass
a.
(Ps. 4
: 7
–
9
)