Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Matt. 16:1-4, Aki Lautamo

Aki Lautamo
Kemijärven seurakunta

Ennen syntiinlankeemusta ei ihmisellä ollut mitään syytä asettaa Jumalan olemassaoloa, hänen kaikkivaltiuttaan tai hänen ehdotonta rakkauttaan millään tavoin kyseenalaiseksi. Ihminen eli täydellisessä maailmassa, jossa ei ollut kuolemaa eikä mitään muutakaan pelättävää. Kaikki oli Jumalan oman toteamuksen mukaan hyvää. Yhteys Jumalaan oli suora ja toimiva. Syntiinlankeemuksen avainlause oli saatanan suusta kuultu epäilys: ”Onko Jumala todella sanonut…?” Kun ihminen tarttui tähän epäilykseen, hän oikeastaan kielsi Jumalan olemuksesta juuri sen, mikä oli saanut kaiken näkyvän, koko maailman aikaan. Sanallaan Jumala loi kaiken, niin kuin tiedämme. Jumalan sanojen ja sanan epäily vei tielle, jolla yhteyttä ei enää ole, ja jolla ihminen kaipaa loputtomasti todisteita. Kautta Vanhan testamentin kuvaaman ihmiskunnan ja erityisesti Jumalan valitun kansan historian Jumala antoi toistuvasti ja usein näitä ihmisen kaipaamia merkkejä. Tiedämme myös sen, ettei ihmeillä ja merkeillä kuitenkaan koskaan ollut pysyvää vaikutusta. Aina oli ja tulee olemaan suuri, yleensä ylivoimaisesti suurin, joukko niitä, joita mitkään luonnonlait ylittävät ihmeetkään eivät saa vakuuttuneiksi edes Jumalan olemassaolosta saati siitä, että Jumalalla todella on asiaa ihmiselle, ja että hän rakastaa luomaansa ihmistä, vaikka me olemmekin langenneita.

Jeesukselle asetettu kysymys tai oikeammin vaatimus taivaasta annettavasta merkistä ei siis ollut mitenkään poikkeuksellinen ilmiö. Olihan Jeesus näitä merkkejä antanutkin, vaikka hänen vastauksensa nyt oli kielteinen sille, mitä häneltä odotettiin. Juuri vähää aiemmin Jeesus oli ruokkinut neljätuhatta miestä vaimoineen ja lapsineen seitsemällä leivällä ja jokusella kalalla, parantanut monia sairaita, kävellyt veden päällä, ruokkinut viisituhatta miestä ja vähän aiemmin herättänyt jopa tytön kuolleista. Mitä hänen toimintansa oli saanut aikaan? Fariseusten arvio oli kuulunut: ”Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” (12:24).

Kun Jeesus käytti ilmaisua ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi”, hän samalla kertaa puhui sekä koko syntiinlangenneesta ihmiskunnasta että jokaisen aikakauden erityispiirteistä. Jeesuksen aikana uskottiin yleisesti ja lujasti hengelliseen todellisuuteen. Siksi nähdyt todisteet väänsivät arvion Jeesuksesta pahojen henkiolentojen suuntaan. Silloin, niin kuin nytkin, osattiin tarkkailla Jumalan luomaa maailmaa ja päätellä monia asioita esimerkiksi säätilan muutoksista. Silti Jeesuksen mukaan ihmisiltä puuttui kyky siirtää virheetön päättely hengellisiin asioihin. Aikojen merkeillä hän epäilemättä tarkoitti sitä koko Vanhan testamentin kuvaamaa lupausten ja todistusten ketjua, joka kyllä tunnettiin, mutta josta ei osattu tehdä oikeita johtopäätöksiä. Meidän aikamme paha ja uskoton sukupolvi on kehittänyt hämmästyttävän tarkat mittarit vaikkapa juuri sääilmiöiden seuraamiseen ja ennustamiseen. Sen sijaan Jeesuksen tarkoittamien aikojen merkkien lukemisessa on tapahtunut, jos mahdollista, taantumusta vielä entisestäänkin. Koko todellisuus kavennetaan länsimaisessa ajattelussa tämänpuoleiseksi, aineelliseksi, materiaaliseksi. Mitään, mikä on aistihavaintojen ja loogisen päättelyn ulkopuolella, ei voida hyväksyä todelliseksi. On kuin olisi jalostettu opetuslapsi Tuomaan ylösnoussutta Jeesusta koskeva sana: ”Jos en näe…minä en usko” kaikkein korkeimmaksi tiedolliseksi hyveeksi. Itse asiassa siitäkin on silloin jo nipistetty viimeinen sana pois. Uskoa ei edes tavoitella, kun väitetään, että kaiken voi tietää pelkän päättelyn ja tutkimisen perusteella.

Tällaisen materiaalisen todellisuuskäsityksen, naturalistisen maailmankuvan, pohjalta me nykyihmiset väännämme kaikki Jumalan antamat, myös Jeesuksen teoillaan antamat, todistukset ja merkit väkivaltaisesti selittäen joko luonnollisiksi ilmiöiksi tai sitten asioita seuranneiden ja kuvanneiden virheellisiksi päätelmiksi. Lopputulos on sama kuin Jeesuksen aikalaisilla. He selittivät todisteet pahoilla henkiolennoilla, me kiellämme kaiken.

Kaikista kohtalokkainta on, että me teemme samoin sille merkille, jonka Jeesus lupasi antaa omalle sukupolvelleen. Hän täytti lupauksensa, eikä se jäänyt koskemaan ainoastaan hänen aikalaisiaan, vaan se on myös meille tarkoitettu. Se on tarkoitettu kaikkien aikojen kaikille syntiinlangenneille ihmisille. Joonan merkistä Jeesus oli puhunut kansalle ja aiemmin. Sillä kertaa hän oli selittänyt asian tarkemmin; nythän kysyjinä oli uskonnollisia vaikuttajia, jotka kyllä tarkasti tiesivät Raamatun kuvaamat Joonan vaiheet. ”Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niiniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!” (12:39-40). Näin Jeesus edellisellä kerralla selitti itse, mitä hän tarkoitti Joonan merkillä.

Jeesuksen esille nostama kuva omasta tehtävästään ja sen merkityksestä on meillä tarkasteltavana kirkkovuoden sunnuntaina, joka nykyään on omistettu uskonpuhdistuksen muistolle. Evankeliumikirjaan on jokaisen pyhäpäivän kohdalle muotoiltu lyhyt johdanto. Tämän päivän kohdalla siellä lukee mm. ”Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.” Näin Jumala epäilemättä tekee. Näin tapahtui puoli vuosituhatta sitten siinä prosessissa, jota me kutsumme uskonpuhdistukseksi. Tärkeää on huomata, miten näihin, nyt kiitettyihin, Jumalan lähettämiin ihmisiin suhtauduttiin omana aikanaan. Missä ovat Jumalan lähettämät uudistumiseen ja juurille, Raamattuun, kutsuvat ihmiset nyt? Eikö tämä tehtävä kuuluisi ennen kaikkea kirkkomme piispoille, esipaimenille? Jos piispakunnalle – tai vaikka kaikille kirkkomme papeille – esitetään Jeesuksen lausumaan merkkiin liittyvä kysymys: ”Oliko Joona todella meripedon vatsassa?”, mitä mahtaa tulla vastaukseksi? Pelkään pahoin, että suuri enemmistö selittää tapahtuman vertauskuvalliseksi opetustarinaksi. Eihän naturalistisen maailmankuvan pohjalta voida muuta ajatella. Tästä on sitten pelottavan lyhyt matka selittää Jeesuksen itsensä antama merkki, kuolema ja ylösnousemus, samalla tavalla vertauskuvallisiksi tai opetuslasten rakentamaksi ajatusmalliksi. Perusteluna arviolle piispakunnan antamasta vastauksesta riittänee se, etteivät toistuvat kantelut julkisesta, Jeesuksen neitseellisen syntymän tai todellisen ylösnousemuksen kieltävästä opetuksesta ja julistuksesta näytä missään päin kirkossamme johtavan yhtään mihinkään. Missä siis ovat ne Jumalan lähettämät juurille kutsujat? He ovat esimerkiksi niitä pappeja, joista menneellä viikollakin olemme saaneet lukea. Heitä erotetaan virantoimituksesta. Jari ja Markus Vammalassa, Vesa Oulussa. Lista tulee jatkumaan. Siihen viittaa mm se, miten piispakuntamme antaa lausuntoja esimerkiksi samaa sukupuolta olevien liitoista. Tunnustetaan kyllä Raamatun kielteinen kanta, mutta samaan hengenvetoon lisätään, että nyt täytyy kuunnella myös uutta ja parempaa tietoa; tietoa, jonka ihminen on viisaudessaan tavoittanut. Jos tätä viisautta ei hyväksytä, edessä on lähtö kirkon virasta!
Jumalan viisaus ja rakkaus on ihmeellistä! Se sama merkki, joka Jeesuksen mukaan tulee suurelle osalle ihmiskuntaa tuomioksi, on samalla koko elämän lähde. Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemuksen kieltäjä kohtaa kerran koko todellisuuden musertavan painon kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Silloin on kaikki vastuu kannettava itse, eikä kukaan meitä voi sitä kestää. Siksi Jeesus julistaa ja julistuttaa tärkeintä todistetta ja merkkiä meille kaikille juuri nyt. Jeesus syntyi tänne maailmaan kärsiäkseen ja kuollakseen juuri sinun ja minun puolestani. Hän kantoi meille kuuluvan rangaistuksen. Meidät on todellisesti sovitettu Isän Jumalan edessä ja kanssa. Vaikka Jeesus käyttää koko tehtävästään sanaa merkki, ei se ole pelkästään todellisuuteen viittaava merkki, symboli. Se on todellisuutta todellisuuden syvimmässä merkityksessä. Se, mitä mitataan ja punnitaan, se, minkä havaitsemme ympärillämme, tulee kerran täydellisesti häviämään. Vieläpä niin, että Jumalan sanan mukaan aika on lyhyt. Sen sijaan se, minkä Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemisellaan meille hankki, säilyy ikuisesti.

Jeesus kutsuu sinua ja minua iankaikkiseen elämään, taivaaseen. Ehtoollispöydässäkään ei meidän tarvitse tyytyä pelkkään merkkiin, vaan saamme kohdata todellisesti läsnä olevan Kristuksen. Meidän ei tarvitse kyetä selittämään, miten hän on läsnä. Lupauksensa mukaan hän on ja antaa itsensä syötäväksi ja juotavaksi, meille syntien anteeksiantamukseksi ja elämäksi.