24.11.2013 tuomiosunnuntai Matt. 25:31-46
Joka vuosi luetaan tuomiosunnuntaina tämä sama evankeliumi.
Jo 24 kertaa minunkin pappisurani aikana se on luettu.
Lukemattomia kertoja olen tästä saarnannut.
Aluksi se oli itsellenikin hyvin vaikea ja käsittämätön.
Varmaan saarnasinkin siitä ihan väärin
– Herra minua armahtakoon!
Vuosi vuodelta tuo kertomus viimeisestä tuomiosta on alkanut
puhutella entistä enemmän. Ja luulen löytäneeni siihen avaimia,
jotka aukaisevat pahimpia lukkoja.
Silti tuntuu, että oma järki asettuu vastahankaan.
Jos Jeesus kerran opettaa, että teoilla on merkitystä sen kannalta,
pääseekö ihminen taivaaseen vai joutuuko helvettiin,
kuinka sitten voidaan sanoa, että ihminen pelastuu
yksin uskon kautta?
Tiedän, että moni seurakuntalainenkin pohtii tätä ristiriitaa
– tai ristiriidalta NÄYTTÄVÄÄ asiaa.
Miten voi samaan aikaan olla totta, että ihminen pelastuu
yksin uskon kautta, mutta hyvät teot ovat kuitenkin tärkeitä?
**
Meidän täytyy pitää mielessä Raamatun kokonaisilmoitus
pelastuksesta se suuri linja.
Paavali sanoo sen näin Galatalaiskirjeessä:
… koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista,
vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen,
niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen
tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen
eikä lain teoista, koska ei mikään liha (siis kukaan ihminen)
tule vanhurskaaksi lain teoista (Gal. 2:16)
Lain teoilla tässä tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä Jumala meiltä
vaatii. Hänhän vaatii rakkautta, joka ilmenee vaikkapa
nälkäisten ruokkimisena, alastomien vaatettamisena,
kodittomien ottamisena omaan kotiin tai vankien luona
käymisenä. Siis juuri sellaisena, josta Jeesus puhuu
viimeisen tuomion yhteydessä.
***
Paavali sanoo nyt siis aivan selvästi,
että tällaisia tekoja tekemällä ei kukaan tule vanhurskaaksi
eli taivaskelpoiseksi.
Tekojen tie ei ole taivastie.
Paavali ja raamatun opetus on hyvin yksinkertainen ja selvä:
Jumala on vanhurskas
ja hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen (Room. 3:26).
***
Mutta kuinka tähän sopii sitten puhe hyvistä teoista ja
rakkaudesta. Eikö niitäkin tarvita?
Kyllä tarvitaan, mutta EI pelastumiseen.
Usko ei tee turhaksi hyviä tekoja päinvastoin.
Usko on juuri se, joka saa meidät tekemään oikeita tekoja.
Uskon kautta Kristus asuu meissä ja
Kristus meissä tekee hyvää.
Kristus meissä rakastaa lähimmäistä.
Kristus meissä ruokkii, juottaa, vaatettaa, tarjoaa kodin…
Ilman uskoa tämä ei toteudu,
koska uskosta osattomassa ihmisessä ei asu Kristusta.
Hän on yhä oman itsekkyytensä ja itsekeskeisyytensä vanki.
Elämän keskus ei ole Kristus vaan minä itse.
****
Paavali puhuu Efesolaiskirjeessä hyvien tekojen tekemisestä näin:
Mekin olemme Jumalan tekoa,
luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen
toteuttamaan niitä hyviä tekoja,
joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut (Ef. 2:10)
Lain alla elävä ihminen lukee tämänkin jakeen vaatimuksena.
Aha! Jumala on siis luonut meidät sitä varten,
että me tekisimme Jumalan vaatimat teot.
Ja sitten Jumala on meihin tyytyväinen,
kun me olemme suorittaneet kaikki tehtävämme. Niinkö?
Tällainen ystävä ei ole lukenut huolella koko tuota
Efesolaiskirjeen lukua.
Paavali puhuu jakeen edellä siitä, miten me ihmiset olimme
kuolleita rikkomustemme ja syntiemme vuoksi.
Ei meistä ollut tekemään hyvää.
Jumala kuitenkin armosta teki meidät eläviksi Kristuksen kanssa.
Jumala herätti meidät uuteen elämään.
Ja sitten se avainjae:
Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta
– se on Jumalan lahja ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
(Ef 2:8-9)
Katsotaan tuota jaetta vielä tarkemmin,
koska siinä on sanottu muutamalla sanalla hyvin paljon.
Ihminen pelastuu siis yksin Jumalan armosta.
Tuo armo on sitä, että Kristus kuoli meidän puolestamme ristillä.
Ja tuon armon me saamme osaksemme uskon kautta.
Usko on siis väline, silta, jota myöten armo tulee meille.
Kristuksen työ luetaan meidän hyväksemme.
Koko tämä paketti on Jumalan lahja.
Se on lahjaa, että Jumala antoi oman ainoan Poikansa kuolemaan
meidän puolestamme.
Ja se on lahjaa, että me saamme Jumalan sanan kautta uskon,
joka ottaa vastaan Jumalan armon.
Me emme pelastu tekojen kautta.
Jos niin olisi, silloinhan ihminen itse pelastaisi itsensä.
Hän voisi kehua ja kerskata, että näillä ja näillä teoilla minä
ansaitsin itselleni pelastuksen.
Ei, pelastus tulee lahjana Jumalalta.
Ja se otetaan lahjana saadun uskon kautta vastaan.
Kaikki on lahjaa eikä siinä ole mitään meidän omaamme.
****
Vain tätä taustaa vasten voimme ymmärtää oikein tuon Paavalin
opetuksen hyvistä teoista:
Me … olemme luodut Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan
niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut
Tai vanhan käännöksen mukaan, sanatarkemmin:
Me olemme luodut … hyviä töitä varten,
jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut,
että me niissä vaeltaisimme
Jumala on siis jo edeltä valmistanut ne teot, joita me näytämme tekevän.
Ne eivät ole meidän tekojamme vaan Hänen tekojaan.
Kristus meissä tekee hyvää.
Me vain vaellamme niissä teoissa.
Emme siksi, ETTÄ pelastuisimme vaan siksi, ETTÄ olemme pelastettuja.
****
Mutta vielä yksi ongelma meillä on.
Keitä ovat ne vähäiset veljet?
Jos kuuntelet tämän päivän saarnoja radiosta tai televisiosta,
todennäköisesti siellä puhutaan tämän maailman nälkäisistä ja
janoisista ja kodittomista,
ja kehotetaan ihmisiä auttamaan heitä.
Sitten Jeesuskin on meihin tyytyväinen, kun Hän tulee
(siis nykysaarnoissa enää puhutaan Jeesuksen paluusta!).
Tällainen puhe on kyllä aika ongelmallista Raamatun valossa.
Kun Jeesus puhui veljistä, hän ei koskaan tarkoittanut sillä
kaikkia maailman ihmisiä.
Veljet olivat hänelle USKONveljiä.
Siis niitä, jotka uskoivat Häneen.
Esimerkiksi kun Jeesus sanoi ylösnousemisensa jälkeen:
Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan.
Siellä he näkevät minut (Matt. 28:10).
– Jeesus tarkoittaa tässä veljillä opetuslapsiaan.
****
Ajattelepa tilannetta viimeisellä tuomiolla, valkean valtaistuimen edessä.
Jeesus sanoo siellä ensin pelastuville ja sitten kadotukseen joutuville:
Minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle NÄISTÄ
minun vähäisistä veljistäni…
Jeesus siis ojentaa kätensä ja osoittaa tiettyjä ihmisiä siellä
valkean valtaistuimen edessä. Mutta keitä hän osoittaa?
Osoittaako hän kaikkia tämän maailman nälkäisiä lapsia,
kodittomia, sairaita ja vankeja. Ei varmaankaan!
Hän osoittaa veljiään, uskonveljiään.
Niitä tämän maailman silmissä vähäisiä ja vähäpätöisiä,
jotka kuitenkin Hänen silmissään ovat suunnattoman arvokkaita.
Hän osoittaa niitä pieniä karitsaisia, jotka kuuluvat Hänen laumaansa.
***
Saammeko tälle tulkinnalle tukea jostakin muualta?
Meillä on samasta Matteuksen evankeliumista yksi kristallinkirkas kohta,
joka vahvistaa tämän selityksen. Matteuksen 10. luvusta:
Jeesus puhui opetuslapsilleen näin:
Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut,
ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen,
joka on minut lähettänyt.
Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta,
saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan
siksi että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan.
Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen vettä
vain siksi, että tämä on opetuslapsi totisesti:
hän ei jää palkkaansa vaille (Matt. 10:40-42).
Huomatkaa: Vähäisiä ovat siis opetuslapset, vanhurskaat ja
profeetat. Heille tulee osoittaa rakkautta ja auttavaisuutta,
koska he ovat Kristuksen edustajia.
He tuovat julistuksellaan ja opetuksellaan Kristuksen
ihmisten luokse.
– Siksi heitä tulee kohdella niin kuin Kristusta.
Saattoi tosiaan olla niin, että moni opetuslapsia joutui vankilaankin
julistuksensa vuoksi. Siksi oli tärkeä, että seurakuntalaiset
kävivät heitä katsomassa. Moni profeetta ja sananjulistaja eli
myös puutteessa ja köyhyydessä. Oli kristityn velvollisuus
huolehtia heidän toimeentulostaan.
Näin tuo Jeesuksen opetus vähäisistä veljistä saa
luonnollisen selityksensä.
Eikä edelleenkään ole kysymys siitä, että ihminen pelastuisi
tekojensa avulla.
Ei vaan teot vain todistavat uskosta,
joka kantaa huolta myös Jeesuksen edustajista maan päällä.
Tätä tulkintaa ei myöskään missään tapauksessa pidä ymmärtää niin,
ettei meillä olisi velvollisuutta auttaa tämän maailman nälkäisiä,
sairaita ja hädässä olevia. Päinvastoin!
Siihen meitä velvoittaa Raamatun runsas opetus lähimmäisen
rakastamisesta. Ja lähimmäisiä ovat kaikki ne, jotka tarvitsevat
meidän apuamme lähellä ja kaukana.
Paavalin sanat olkoot kuitenkin meidät ohjenuoramme:
Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille,
mutta varsinkin uskonveljille (Gal. 6:10)