”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan!” [Matt. 23:37].
Siivet … Lentäminen on nykyaikaa. Miten voisikaan ajatella kiireistä liike-elämää ja matkailua ilman lentämisen mahdollisuutta? Se kun on nopea tapa matkustaa maanpäällisten esteiden haittaamatta kulkua. Lentokoneita käytetään myös maanpuolustukseen ja sodankäyntiin. Rauhan asialla ne ovat lähetyslentotyössä.
Mutta kuka keksikään lentämisen? Ilman lintujen tarjoamaa mallia vaikkapa siiven rakenteesta ja toiminnasta meillä tuskin olisi lentokoneita. Muistelen tässä M.A. Nummisen laulua ”Lintu se lentää ilman moottoria. Sillä on siivet, mutta ei roottoria”.
Lentäen pääsee korkealle. Eräät kotkalajit voivat nousta kilometrien korkeuteen. Ilmailun ja avaruuslentojen raja on hämärtynyt. Ilmassa lentävän lentokoneen tai linnun voi useinkin nähdä ja monesti myös tunnistaa – tämä havainto voi merkitä hyvää uutista, muuten vain tietoa tai sitten vaaran varoitusta. Usein tuo olio pitää ääntä: moottorien surina, siipien suhina – äänellään lintukin Luojaansa kiittää. Mutta lintu tai lentokone saatetaan ampua alas tai se voi muuten pudota maahan.
Päivän evankeliumissa puhutaan ”siipien suojasta”. Kuulemme kaikua jouluaaton psalmista: ”Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset”. Linnunpoikasilla ”siipien suoja” on piiloutumista emon siipien alle, maassa tai puussa. Lentokoneiden tarjoama ”siipien suoja” on välillistä, lentotoiminnan kautta tapahtuvaa turvaamista.
Entä Jumalan siipien suoja? Onko Jumalalla siivet ja jos on, minkälaiset? Kun tutkimme lentävän linnun ruumiinmuotoa tai lentokoneen rakennetta, havaitsemme niissä tutun hahmon.
Mutta ristin muodon löydämme ihmisestäkin. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kun seisovina levitämme kädet sivuille, muodostuu risti, jossa pää osoittaa ylös, Jumalaan, ja kädet sivuille, lähimmäistä kohti. Mutta ennen muuta Jumalan kuva tarkoittaa pyhää elämää, joka kirkastaa Jumalaa. Synti rikkoi meissä olevan Jumalan kuvan, mutta Jeesus tuli maailmaan palauttaakseen sen taas ennalleen. ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva” [Kol. 1:15]. Jeesus täytti Jumalan tahdon täydelleen, meidän puolestamme, meitä varten. Uskon kautta hän palauttaa meissäkin rikkoutuneen Jumalan kuvan: tänään syntien anteeksisaamisessa ja uudessa, Jumalan tahdon mukaisessa elämässä. Taivaassa synti on kokonaan poissa.
Nyt ymmärrämme, miksi enkelit, Jumalan sanansaattajat, suojelijat ja palvelijat, kuvataan usein siivekkäinä. Pyhä Henki siivittää Kristuksen todistajaa hänen tehtävässään.
Ristin juurella; Jumalan siipien suojassa, löytää syntinen turvan. Ristille naulittiin Jeesus, joka ei itse tehnyt mitään väärää. Mutta suuresta rakkaudesta koko maailmaa kohtaan Jumala antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Hän, joka eli maan päällä inhimillisesti katsoen turvatonta elämää jo pienestä pitäen, on valmistanut meille turvan, joka kestää nyt, kuoleman rajalla ja viimeisellä tuomiolla. Sillä kuka ikinä uskossa turvaa häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee kerran sinne, missä ei enää ole mitään turvattomuutta. Saamme sisimpäämme rauhan, vakuudeksi siitä, että kelpaamme Jumalalle ja kerran pääsemme hänen luokseen.
Tämä turva kestää kaikki ulkoisen maailman ja sisäisen elämämme myrskyt. Sen osoittivat Jeesus itse ja marttyyrit, jotka todistivat Herrasta omalla verellään. Herramme veritodistajan lento päättyi, mutta vain ajallisessa mielessä. Matka taivaaseen, Jumalan luo, ei katkennut.
Kutsuessaan kansaansa turviinsa Jeesus jatkaa murheellisena: ”Mutta te ette tahtoneet tulla”. Näin sokea on epäuskoinen ihminen, kun ei tahdo ottaa vastaan vahvinta, Vapahtajan tarjoamaa turvaa. Vaan päinvastoin, Jeesuksen oma kansa tappoi ja kivitti jo profeettoja, jotka ennustivat hänestä. Ja viimeinhän kansa, yhdessä pakanoiden kanssa, ristiinnaulitsivat ja surmasivat Jeesuksen.
Tämä vastahenki on edelleenkin maailmassa, osoituksena epäuskosta ja sen raivosta. Joissakin maissa Herran todistajien osa marttyyrina on todellisuutta edelleenkin. Meillä ei ehkä näin, mutta monenlaista vastustusta, ovien sulkemista, tuen lopettamista ja yhteydestä erottamista tapahtuu meidänkin keskuudessamme. Useinkin tämä vastustus tapahtuu ovelalla ja ulkonaisesti sivistyneellä tavalla.
Jeesus varoittaa siitä, mitä Kristuksen ja hänen todistajiensa vastustaja löytää edestään. Mitä kylvää, sitä niittää. Vakavinta tässä on lopullinen paatuminen epäuskoon, jonka seurauksena on kadotustuomio. Mutta niin kauan kuin aikaa on, Herra vetää parannukseen, useinkin ”tummin köysin”. Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, siinä tarkoituksessa, että nöyrtyisimme katumukseen ja jäisimme Vapahtajan turviin.
”Teidän temppelinne on jäävä asuinsijaansa vaille”. Jeesus viittaa Jerusalemin kaupungin ja temppelin tulevaan hävitykseen, joka tapahtuikin ensimmäisellä vuosisadalla. Monet menettivät silloin henkensä, niin uskovista kuin epäuskoisista. Uskoville tämä merkitsi lopullista vapautumista tämän maan kahleista, ahdistuksista ja synnistä, odottamaan kuolonunessa ylösnousemuksen ja ikuisen elämän aamua. Mutta epäuskoon paatuneille se merkitsi ikuiseen kadotukseen joutumista viimeisellä tuomiolla. Ne, jotka säästyivät hengissä, saivat vielä aikaa tutkia suhdettaan Kristukseen ja kuulla kutsun parannukseen.
Miten on, ystävä, sinun sielusi laita? Kummalla puolella olet, Kristuksen vai hänen vastustajiensa? Enkä tarkoita vain ulkonaisesti, vaan sydämessä. Ja teille, jotka saatte kärsiä uskonne tähden, antakoon Herra kärsivällisyyttä ja rakkautta vihamiehiäkin kohtaan. Pilkka ei satu lopulta teihin, vaan Kristukseen. ”Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy” [1. Piet. 4:13].
Mutta kärsimättömiä ja kostonhaluisia kun olemme, tarvitsemme tässäkin kohden armoa. Ja sitähän on meille ylenpalttisesti tarjolla. Olemmehan kastetut Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. »Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju.» – näin sanoo Herra, sinun armahtajasi. ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”.