12.2.2012 sexagesima Matt. 13:31-33
Tänään puhumme hapatteesta.
Hapattaminen tarkoittaa elintarvikkeiden happamuuden lisäämistä säilyvyyden, rakenteen, maun ja ravintoarvon muuttamiseksi.
Hapattaminen tehdään lisäämällä raaka-aineeseen tarkoitukseen sopiva maitohappobakteerikanta. Näin tietää internet.
Tätä Jeesuksen vertausta hapatteesta on koetettu tulkita monin eri tavoin.
Nykyisin ehkä tavallisin selitys on se,
että tuo hapate tarkoittaa kristinuskon hapattavaa vaikutusta maailmassa.
Kristinusko on vaikuttanut siihen, että enää ei ole orjuutta, ihmiset ovat samanarvoisia, koululaitos ja kirjasto ovat syntyneet kirkon helmassa,
sairaista pidetään huolta, sosiaaliturva on kehittynyt, muukalaisista pidetään
huolta jne
– Näin varmasti onkin. Me tuskin ymmärrämme, millaisessa pelossa ja epävarmuudessa eletään monien pakanauskontojen parissa.
– On varmasti totta, että juuri kristityissä tai entisissä kristityissä länsimaissa asiat ovat monella tavoin parhaalla tolalla.
Tällaisen selityksen kumoaa kuitenkin jo Jeesuksen ensimmäinen sana:
Taivasten valtakunta.
Ei Jeesus tässä nyt kuvaile yhteiskunnan ja maailman muuttumista
paremmaksi paikaksi vaikka ei sekään toki ole huono asia päinvastoin!
Jeesus kuitenkin kertoo näissä vertauksissaan kuvien avulla siitä,
minkälainen on taivasten valtakunta.
Sen verran täytyy vielä selventää, että taivasten valtakunta ja Jumalan valtakunta tarkoittavat kyllä samaa asiaa. Taivasten valtakunta ei ole vasta perillä taivaassa. Vaan se tarkoittaa Kristuksen Herruutta jo tässä ajassa.
Juutalaiset vain mielellään kiersivät tuon sanan Jumala, Jahve.
Ja puhuivat mieluummin taivaasta, kun tarkoittivat Häntä.
Taivas varjele!
Taivas on vaiti
Taivas itkee
– Kaikki nämä puhuvat Jumalasta.
– Samoin taivasten valtakunta on sama Jumalan valtakunta
**
Meillä on tuossa Jeesuksen vertauksessa yksi vinkki, jonka perusteella
voimme lähteä hakemaan sille raamatullista selitystä.
Raamattuhan on kokonaisuus, jossa kaikki asiat liittyvät toisiinsa.
Mitään ei ole siellä sattumalta.
Tuo vinkki on tuon jauhon määrä, kolme vakallista.
Yksi vakka on 12 litraa eli jauhoa oli yhteensä 36 litraa siis huikea määrä.
Sellaisella määrällä jauhoja voisi ruokkia noin sata henkeä.
Raamatussa on yksi toinen kohta, jossa myös puhutaan kolmesta vakallisesta jauhoja. Tämä ei voi olla sattuma!
Tuo kohta löytyy Raamatun alusta, 1. Mooseksen kirjasta, sen 18. luvusta.
Abraham on pystyttänyt telttansa Mamren tammistoon. Lähelle nykyistä Hebronin kaupunkia. Siellä hän istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan. Kun Abraham kohotti katseensa, hän näki kolmen miehen lähestyvän. Mitä Abraham teki?
Heti kun hän oli nähnyt miehet, hän juoksi teltan ovelta heitä vastaan.
Vaikka arvokas juutalainen mies ei saanut juosta.
Abraham tiesi, että nämä eivät olleet mitä tahansa vieraita.
Abraham tervehti heitä kumartaen maahan saakka.
Tällaista kunnianosoitusta ei saanut tehdä edes enkeleille.
Abrahamin on täytynyt ymmärtää, että hän on saanut jumalallisia vieraita.
Se kuuluu myös Abrahamin tervehdyksestä: Herrani, suothan minulle
sen kunnian, ettet kulje palvelijasi ohi.
Outoa tässä on, että Abraham puhuttelee kuin yhtä Herraa,
vaikka tulijoita on kolme.
Kirkon perinteessä on nähty, että meillä on tässä esikuva Jumalan
Pyhästä Kolminaisuudesta. Esimerkiksi venäläisen Andrei Rublevin
kuuluisassa ikonissa nämä miehet ovat Jumalan kolme persoonaa,
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
**
Sitten Abraham sanoi, että hän hakee hiukan syötävää matkalaisia
varten, jotta he saavat virkistyä.
Mikä on tuo hiukan? Hän sanoo vaimolleen Saaralle: Hae joutuin
kolme vakallista parhaita vehnäjauhoja, tee taikina ja leivo leipiä
Huomatkaa: TÄSMÄLLEEN sama määrä kuin Jeesuksen vertauksessa.
Ja samaa ainetta, jauhoja.
Mutta miten nämä kaksi kertomusta liittyvät toisiinsa?
Pidetään mielessä, että Jeesus puhuu vertauksessaan taivasten valtakunnasta
ja sen tulemisesta. Hän puhui Jumalan kansasta.
Juuri siitähän myös Abraham-kertomuksissa on pohjimmiltaan kyse.
Abraham oli saanut Jumalalta lupauksen, että hän tulisi samaan pojan,
ja hänen jälkeläisensä perisivät Israelin maan.
Abrahamin jälkeläiset olisivat Jumalan omaisuuskansa, jolla olisi
valtakunta.
Abraham uskoi tuon Jumalan lupauksen ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi, Jumalalle kelvolliseksi, hänen uskonsa tähden (1. Moos. 15:6).
Pojan saaminen näytti kyllä mahdottomalta.
Abraham ja Saara olivat jo hyvin vanhoja.
Toivo omista jälkeläisistä oli jo sammunut.
Mutta huomatkaa juuri sen tähden nuo kolme miestä nyt tulivat
Abrahamin luo Mamren tammistoon.
Heillä oli ilmoitettavanaan tärkeä viesti.
Miehet kysyivät: Missä on vaimosi Saara? Hän vastasi: Tuolla teltassa.
Silloin yksi heistä sanoi: Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi
tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika (18:9-10).
Ja Saara nauroi.
Hän ei uskonut Jumalan lupaukseen.
Hänen oli mahdotonta ajatella, että hänestä voisi syntyä suuri kansa,
jossa olisi jäseniä yhtä paljon kuin taivaalla on tähtiä.
Mutta kansaa ei luonutkaan Saaran usko vaan Jumalan lupaus.
**
Saara oli leiponut koko ikänsä.
Suuria määriä jauhoja oli käytetty leivän tekemiseen.
Ja taas kerran hän vatkasi suuren määrän taikinaa.
Hän olisi voinut jatkaa tätä leipomista elämänsä loppuun saakka
ilman, että olisi syntynyt pientä poikaa, jolle hän voisi tarjota tuota leipää.
Ei ollut SITÄ oikeaa hapatetta, joka loisi todellisen leivän.
Elämän leivän.
Ei ollut sitä ratkaisevaa asiaa, joka synnyttäisi Jumalan kansan ja
Jumalan valtakunnan.
Mikä oli se hapate, joka sai aikaan tuon syntymisen ja kasvamisen ihmeen?
Niin että kuihtuneista vanhemmista syntyi miljoonapäinen kansa.
Mikä se teki?
Jumalan sana. Lupauksen sana.
Sana joka luo uutta, joka synnyttää kuolleesta elämää.
Se on se hapate.
Abraham uskoi ja sai nähdä jälkeläisensä.
Saara ei uskonut, mutta hänkin sai nähdä poikansa Iisakin.
Ihmeen teki Jumalan sana ei edes luja usko.
Herra sanoi: Onko Jumalalle mikään mahdotonta?
Ei ole!
Ystävät kalliit: Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.
**
Kaikkein huikeimmalla tavalla se näkyy taivasten valtakunnan syntymisessä, jota tuo Abraham-kertomus jo ennakoi.
Ja onhan pohjimmiltaan kysymys jopa samasta Jumalan kansasta, jota läpi aikojen on koottu täällä maan päällä.
Kun naiset ja pari opetuslasta olivat Golgatalla katsomassa kärsivää Vapahtajaa, oliko siinä mitään sellaista, joka kertoisi Jumalan valtakunnan tulemisesta?
Oliko siinä mitään loistavaa, ylevää, taivaallista?
Ei, vaan murjottu, runneltu ihmishylkiö.
Nostettu kaiken kansan pilkattavaksi ja ivattavaksi.
Verta valuvana, kuolinkouristuksissa.
Ja kuitenkin: hän oli se vehnänjyvä, joka piti panna maahan, jotta saataisiin suuri sato (Joh. 12:24).
Hän oli sen hapate, joka piti upottaa maailman taikinaan,
jotta syntyisi todellinen, elävä leipä.
Minä olen se leipä, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.
Minä olen elämän leipä. Joka tulee luokseni, ei koskaan ole nälissään,
ja joka uskoo minuun, ei enää ikinä ole janoissaan (Joh. 6:33-35)
Mikä siis on se hapate, josta me tänään olemme puhuneet?
Hän on Kristus, Jumalan sana.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Hänessä on elämä
Tuo sama Kristus oli läsnä jo silloin, kun kolme miestä tuli Abrahamin teltan luo Mamren tammistossa. Hän on se Herra, joka lupaa Jumalan kansan syntymän.
Tämä sama Kristus lupasi myös taivasten valtakunnan syntymän ja
sen leviämisen kaikkialle maailmaan.
Eikä hän vain luvannut sitä vaan myös toteutti tuon lupauksen.
Kristuksen kuolema ja ylösnousemus toivat taivasten valtakunnan meidän keskellemme.
Vaikka kylvetty siemen, Kristuksen ruumis, näytti mitättömältä ja häväistystä.
Maasta nousi kuitenkin uusi, kirkastettu ruumis.
Kristuksen ruumis, joka on seurakunta.
Jumalan valtakunta maan päällä.
Se on sellainen elävä leipä, josta riittää ravintoa vaikka kaikille maailman ihmisille. Koska sen keskellä on Jumalan sana, Kristuksen ruumis ja veri.
Ne eivät koskaan lopu.
Vaan niillä voi tehdä loppumattoman ruokkimisihmeen.
Kaikki tulevat kylläisiksi.
Kaikki saavat elämäänsä sitä, mitä pohjimmiltaan kaipaavat ja syvimmiltään tarvitsevat.
**
Toki ymmärrämme, että taivasten valtakunta viittaa myös ajan rajan yli, ikuisuuden maahan.
Mutta suurin juopa ei ole ajan ja ikuisuuden välillä.
Suurin raja ei kulje kuolemassa.
Ei, vaan ratkaiseva raja on siellä, missä Kristus, Jumalan sana,
saa synnyttää uusia lapsia Jumalan valtakuntaan.
Siellä elämä voittaa kuoleman.
Siellä ajallisesta tulee ikuista.
Siellä epäusko vaihtuu uskoksi.
Ja Kristuksesta tulee minulle uusi elämä.
Kaikki kaikessa.