13.5.2012 Rukoussunn. Luuk. 11:5-13
Yksi niistä asioista, joista olen arka puhumaan on RUKOUSTEN KUULEMINEN.
Se on kuitenkin niitä asioita, joita monet, monet ihmiset miettivät.
Voi olla, että me emme niinkään mieti sitä, KUULEEKO Jumala rukoukset.
Jos Hän on Kaikentietävä, niin kuin Hän on, silloin Hän varmasti kyllä kuulee meidän rukouksemme ja tietää jopa meidän ajatuksemme.
Meidän ongelmamme on enemmänkin se, miksi Jumala ei sitten vastaa
meidän rukouksiimme. Miksi taivas on vaiti?
Miksi sairaudet vain jatkuvat?
Miksi poika jatkaa ryyppäämistä äidin rukouksista huolimatta?
Miksi tytär ei saa elämän syrjästä kiinni vaan viettää holtitonta elämää?
Miksi Jumala ei puutu asioihin, vaikka huudan ja itken Hänen puoleensa?
Tällaisia ihmiset minulta kysyvät ja ajattelevat varmaankin,
että papilla voisi olla joku vastaus. Kun Jumalalta ei tunnu saavan vastausta.
Ja toki pappi miettii näitä ihan samoja asioita omassa elämässään ja
läheisten ihmisten elämässä.
Miksi Jumala ei muuta asioita paremmaksi?
Eikö minun rukouksessa olekaan voimaa?
***
Monet meistä ovat tottuneet ajattelemaan, että rukous ja usko liittyvät läheisesti yhteen. Se, kuinka rukoilen, paljastaa minun uskoni.
Jos rukoilen vähän, uskon vähän.
Jos rukoilen hartaasti, uskon myös hartaaksi.
Siksi monet ihmiset tuskailevat huonon uskonsa kanssa.
Jos olisin uskovaisempi, rukoukseni olisi palavampia ja Jumala kuulisi ne paremmin ja vastaisi enemmän. Mutta kun uskoni on niin heikko.
Tämä näkyy myös laajemmalla tasolla.
Aina uudelleen kuulee sanottavan, että nykyajan kristityillä on niin vähän uskoa. Jos he todella uskoisivat, he rukoilisivat lakkaamatta ja tähän maahan ja maailmaan tulisi suuri herätys.
Meidän heikko uskomme ja huonot rukouksemme ovat siis tällaisen näkemyksen mukaan herätyksen esteenä.
Onko se todella näin?
Vuorisaarnassa Jeesus sanoo näin:
Kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan (Matt. 6:7-8).
– Ja sitten Jeesus opettaa Isä meidän rukouksen.
Rukoilemisessa ei siis sanojen määrä ole ratkaiseva.
Eikä myöskään se aika, jonka me käytämme rukoilemiseen.
Oikeasta rukoilemisesta Jeesus antaa malliksi Isä meidän rukouksen.
Me voimme liittää tuohon rukoukseen kaikki omat tarpeemme.
Kun me rukoilemme Isä meidän rukousta, voimme olla 100-prosenttisen varmoja, että Jumala kuulee sen ja se miellyttää Häntä.
Onhan se Hänen rakkaan Poikansa oma rukous.
Jokapäiväistä leipää pyytäessämme me voimme liittää mielessämme rukoukseen myös pyynnöt vaatteista, kodista ja konnusta, terveestä ruumiista, maan kasvusta, hyvästä taloudenhoidosta, kunnon vaimosta, lapsista ja talonväestä, varjeluksesta, ammatista, luotettavista naapureista ja hyvistä ystävistä.
– Näinhän Luther opettaa meitä Isossa katekismuksessa.
Isä meidän rukous on siis niin kuin runko, johon me voimme kiinnittää oksia.
Omia henkilökohtaisia pyyntöjämme.
***
Päivän evankeliumin lopuksihan Jeesus sanoo:
Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat (Luuk. 11:13).
Tuo lupaus kuulostaa äkkiseltään vähän oudolta.
Miksi Pyhän Hengen?
Miksi ei terveyttä, menestystä, toimeentuloa jne.
Ystävät!
Siellä, missä on Pyhä Henki, siellä on Kristus kaikkien hyvien lahjojensa kanssa.
Kaikki se, mitä me Isä meidän rukouksessa pyydämme, tulee meidän osaksemme Pyhän Hengen kautta.
Ja kaikkien Jumalan hyvien lahjojen ytimenä on syntien anteeksiantamus.
Juuri sehän on Isä meidän rukouksen huipentuma:
Anna meille meidän syntimme anteeksi
– Sitä ihminen ensimmäiseksi ja ennen muuta tarvitsee.
Siinä on ahdas portti.
Siinä on elämän tien alkupiste.
Siinä on taivaan ovi.
– Kun Jumala armosta, Kristuksen tähden, antaa meille kaikki meidän syntimme ja syyllisyytemme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Siksi meidän tulisi ennen kaikkea pyytää tätä:
Anna meille meidän syntimme anteeksi.
Mitään sen mieluisampaa rukousta ei Jumala voi kuulla.
Ja se on rukous, johon Hän varmasti, aina vastaa.
Kun olemme pyytäneet syntimme anteeksi, voimme jo uskoa saaneemme sen anteeksi: Anokaa niin teille annetaan varmasti!
***
Syntien anteeksiantamuksen kautta ja sen jälkeen Jumala alkaa jakaa
meille muita hyviä lahjojaan: uudistumista, uskon vahvistumista, pyhitystä, virvoitusta, lohdutusta, rohkaisua, terveyttä, hyvinvointia, elämän kohenemista jne.
Ahdas portti johtaa elämän tielle.
Mutta se tie on kaita. Eikä se ole meidän valitsemamme tie,
eikä meidän mielemme mukainen tie, vaan ristin tie, Kristus-tie.
– Tätä monen uskovankin on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
He ajattelevat, että täytyyhän uskosta olla jotain näkyvää hyötyä.
Kun minä olen luopunut monesta asiasta, minun täytyy saada vastinetta tästä luopumisesta.
Ja näin ihmiset määrittelevät ITSE sen, mitä hyötyä heidän tulisi saada, mitä lahjoja Jumalan tulisi heille jakaa, millainen sen tien pitäisi olla.
Mieluiten kultakatu, tietenkin.
– Mutta se odottaa meitä vasta perillä taivaassa.
***
Evankeliumissa Jeesus kysyy, että Kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? (Luuk. 11:11-12).
Matteus muistaa yhden Jeesuksen kysymyksen lisääkin:
Kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää (Matt. 7:9).
Niin kuka nyt voisi olla näin piittaamaton, jopa julma isä?
No, yhden me tunnemme.
Hän on meidän Taivaallinen Isämme.
Taivaan Isä antoi Poikansa joutua skorpionien valtakuntaan,
autiomaahan, perkeleen kiusattavaksi, peräti 40 päivän ajaksi.
Taivaan Isä antoi Pojalleen käärmeen, joka pisti Poikaa kantapäähän.
Saatanan, joka terävällä naulallaan puhkaisi Pojan jalat ristillä.
Taivaan Isä sulki Poikansa suurella kivellä haudan pimeyteen.
Kuoleman otteeseen.
On siis yksi tällainen Isä, joka ei näyttänyt välittävän Poikansa
avunpyynnöistä. Ei edes silloin kun Hän hikoili verta Getsamanessa
ja pyysi, että tämä malja, nämä kärsimykset menisivät Hänen ohitseen.
Vielä viimeisillä hetkillään Poika joutui huutamaan:
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Vaikka kyllä Hän sen tiesi: Ihmisten vuoksi, meidän vuoksemme,
Isä hylkäsi rakkaan Poikansa.
***
Taivaallinen Isä hylkäsi Poikansa, ettei Hänen tarvitsisi koskaan
hylätä meitä. Jeesus kantoi sen hylätyn pojan osan ja kohtalon.
Ettei meidän tarvitse sitä kantaa.
Siksi meillä myös on rukouksia kuuleva Jumala.
Meille Hän ei ole kuuro eikä jätä vastaamatta.
Niin kuin Hän Jeesuksen kohdalla joutui tekemään.
***
Meistä saattaa kyllä joskus tuntua, että Taivaan Isä antaa meillekin
kiven, kun pyydämme häneltä leipää.
Tai käärmeen kun pyydämme kalaa.
Elämä on joskus kertakaikkisen takkuista.
Asiat ovat huonosti, mutta ne menevät entistä pahemmiksi, kun rukoilemme.
Pyydämme parantua syövästä ja saamme sen lisäksi sydänvian.
Rukoilemme tyttärelle työtä ja hän joutuu kaiken lisäksi onnettomuuteen.
– Tällainenko rukousten kuulija on meidän Taivaallinen Isämme?
***
Meidän tulee kuitenkin muistaa, että ME saatammekin pyytää käärmettä, vaikka Jumala tahtoisi antaa meille kalaa.
Ja saatamme rukoilla kiveä, kun tarjolla olisi leipää.
– Meidän pyyntömme ovat usein vääriä, vaikka ne meistä tuntuvat hyviltä, kauniilta ja oikeilta.
Ja Jumalan vastaukset ovat meille kaikkein parhaimpia,
vaikka ne meistä näyttävät huonoilta, rumilta ja vääriltä.
Me pienet ihmiset emme useinkaan ymmärrä sitä, että Jumala kätkeytyy vastakohtaansa. Hän tulee meidän luoksemme epämiellyttävässä asussa.
Siellä, missä me näemme vain kurjuutta ja kärsimystä,
siellä Jumala vaikuttaakin kaikkein syvimmällä tavalla.
Ja siellä, missä on sairautta ja vastoinkäymisiä,
Jumalan suuret siunaukset saattavat parhaiten tulla ihmisen osaksi.
Kirous voikin olla valepukuinen siunaus.
Sairaus voikin olla todellista terveyttä.
Vastoinkäyminen voikin olla suurinta armoa.
Tätä läksyä me olemme opettelemassa tällä ristin tiellä.
Jumala on niin paljon meidän ymmärrystämme ylempänä ja Hän ymmärtää kaiken. Me haluamme vain makeaa, emmekä ymmärrä, että ilman suolaa
me emme säily hengissä. Jumala sen sijaan tuntee kaikki meidän tarpeemme ja antaa niihin meille sen mukaan kuin on meille parasta.
***
Mitä ja kuinka meidän sitten tulisi rukoilla?
Isä, tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun
Herra, armahda minua
Minä uskon; auta minun epäuskoani (Matt. 9:24).
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:6-7).
– Se on rukouksessa tärkeintä: pysyä Kristuksessa tapahtuu mitä tapahtuu.