Rakkaat kristityt.
Ensi viikolla – kuukauden viimeisenä päivänä – tulee täyteen neljäkymmentä vuotta pappisvihkimyksestäni. Voisi helposti kuvitella, että näiden vuosien aikana olisin viisastunut. Mutta yllätyksekseni on käynyt aivan toisin päin.
Nuorena vastavihittynä pappina uskoon liittyvät asiat olivat aivan selvät. Ei ollut paljon vaihtoehtoja – oppi oli kirkas ja yksiselitteinen. Jumalasta tiesin omasta mielestäni varsin paljon.
Enää en tiedä.
Tietäminen on vaihtunut ihmettelyksi.
Nuorena ajattelin, että uskon ydin on opissa – kunhan oppi on oikea, kaikki on hyvin.
Opin merkitys on kuitenkin vuosien myötä muuttunut. Elämä on ensin. Jumala on ensin. Kristus on ensin. Todellisuus on ensin. Kautta aikojen – se, mitä kutsumme opiksi – on inhimillistä yritystä kuvailla tätä todellisuutta. Ei toisinpäin.
Oikeassa oleminen on menettänyt merkityksensä. Muut asiat ovat nousseet päällimmäisiksi.
Jumalan ymmärtäminen on mahdotonta. Parhaimmillaankin voin ymmärryksellä vain hapuilla jotakin. Jumalan tuntemisessa, Jumalan kohtaamisessa, Jumalan läsnäolon kokemisessa – on kyse aivan muusta, kuin tietämisestä tai ymmärtämisestä. Voimmehan me kohdata toisemmekin sen enempää tuntematta tai ymmärtämättä – mutta kokea kuitenkin yhteyttä. On asioita, joiden ilmaiseminen sanoilla on vaikeaa – tai mahdotonta.
Muistan tarinan pienestä kalanpoikasesta, joka kyseli emoltaan: missä on valtameri. Emokala vastasi: se on tässä, tässä missä uit. ”Mutta tämähän on vain vettä”, pikkukala vastasi. Niin.
Me elämme todellisuudessa, joka on Jumalan todellisuus – näin uskon. Edellytykset ymmärtää Jumala, on yhtä suuri kuin pikkukalan ymmärtää valtameren todellisuus. Mutta tämä on Jumalan maailma, jossa hän on läsnä.
Ei häntä tarvitse etsiä jostain muualta. Hän on täällä – tämä on hänen maailmansa. Ei ole muuta.
Jumala on salattu – on tämän Pyhän Kolminaisuuden päivän aihe. Tuosta teemasta olen alkanut pitää enemmän ja enemmän.
Päivän evankeliumi – monille tuttu lähetys- ja kastekäsky – kertoo tilanteesta, joka edelsi Jeesuksen taivaaseen astumista. Oltiin viimeisiä hetkiä yhdessä Jeesuksen kanssa.
Paikka oli Galileassa. Oli siis jo palattu pääsiäisen maisemista, Jerusalemista. Nyt oltiin vuorella ja jälleen Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen. Silloin toiset kumartuivat hänen eteensä, mutta kerrotaan, että toiset epäilivät.
Niin se on yhä. Toiset uskovat, toiset eivät usko ja osa on vähän kyselevällä mielellä ja epäilee. Mitä tämä on? Kuka tämä on?
Jumala on salattu – siksi aina on tilaa myös epäilylle. Siellä missä on uskoa – siellä on yleensä myös epäilyä.
Kun Jeesus vaelsi täällä Palestiinan polkuja pitkin. Hän ei saarnannut oppia. Evankeliumista on vaikea tehdä opillisia johtopäätöksiä. Paavalin kirjeistä niitä sitten voi toki jo tehdä, hän tulkitse kokemaansa ja kuulemaansa. Jeesus vakuutti toisella tavalla.
Kun luen evankeliumeja, kiinnitän huomioni kerta toisensa jälkeen kohtaamisiin. Jeesus kohtaa ihmisiä mitä erilaisimmissa tilanteissa. Hän kohtaa vanhempia, hän kohtaa lapsia. Hän kohtaa terveitä ja sairaita. On mykkää ja sokeaa. Juutalaista ja roomalaista. Uskovia ja vastustajia.
Vain silloin, kun hän kohtaa sellaisia ihmisiä, jotka halveksivat toisia, hän saattaa käyttää hyvinkin kovaa kieltä. Mutta aina muulloin kohtaamiset ovat hyvin sydämellisiä.
Noissa kohtaamisissa moni tuli autetuksi. Heille syntyi vahva kokemus siitä, mitä on tulla rakastetuksi. Tällä kaikella hän kertoi jotain Jumalasta, Isästään. Se ei ollut opillista puhetta – vaan Jumalan rakkauden todeksi näyttämistä. Sen rakkauden, joka lopulta vei hänet meidän puolestamme ristille.
Jumala ei mahdu meidän ymmärrykseemme. On tyydyttävä erilaisiin vertauskuviin hänestä. Jeesus käytti Jumalasta useita vertauskuvia: Isä, isäntä, kuningas, paimen ja niin edelleen… ennen Jeesusta monet profeetat Vanhan testamentin ajalta tekivät samoin. Jumala on kuin jotakin… voin aavistaa, voin tavoittaa jotain, mutta en tiedä. Ymmärrykseni on hyvin rajallinen. Ja hyvä niin. Jumala on Jumala, minä ja sinä olemme ihmisiä – siinä on iso ero.
Jeesus kuitenkin avasi jotain oleellista Jumalan olemuksesta. Hän osoitti rakkauttaan loppuun asti. Ja hän kutsuu meitä tänään seuraajikseen. Sen tien alku on kohdallamme ollut sinä päivänä kun meidät Jeesuksen käskyn mukaisesti kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.