On pitkä perinne, että jokainen rippikoulun käynyt osaa ulkoa – ainakin rippikoulun aikana – sen, miten Johanneksen evankeliumin kolmas luku jatkuu siitä, mihin lukeminen äsken lopetettiin. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. Oikeastaanhan tuo jae on vain toisto ja vahvennus sille, mihin päivän evankeliumi päättyi. Kuinkahan moni on tullut ajatelleeksi, että tämä pienoisevankeliumiksi kutsuttu pelastussanoman tiivistelmä lausuttiin alun perin yöllisessä keskustelussa.
Voihan olla, että Nikodemos, fariseus ja neuvoston jäsen, tuli Jeesuksen luo yöllä siksi, että ei tahtonut tulla nähdyksi. Jeesuksen toiminta ei vielä ollut saanut aikaan päätöstä pyrkiä hänen tappamiseensa, mutta viisaana poliitikkona Nikodemos saattoi aistia, mitä mahdollisesti oli tulossa. Toinen, hyvin merkittävä selitys yölliselle keskustelulle on se, että rabbit tunnetusti keskustelivat Jumalan syvimmistä salaisuuksista vain öisin. Tämä selitys ainakin liittää päivän evankeliumin suoraan tämän pyhän kolminaisuuden päivän aiheeseen: salattu Jumala. Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu paljastaa selkeästi sen, että Jumalan syvin olemus on salattu ihmisen luonnollisille aisteille ja päättelykyvyllekin. Salaisuuden verhon purkamiseen tai sen raottamiseen pystyy vain Jumala. Yöllisessä keskustelussa Nikodemoksen kanssa Jeesus kertoo, miten Jumala sen tekee.
Nikodemos uskalsi tunnustaa hyvin paljon, kun hän avasi keskustelun kutsumalla Jeesusta Jumalan lähettämäksi. Vakaumuksen perustana hänellä oli tunnusteot, joita Jeesus oli jo ehtinyt julkisen toimintansa alussa tehdä. Niiden perusteella Nikodemos ja joukko samanmielisiä tunnusti jopa, että Jumalan täytyi olla Jeesuksen kanssa.
Niin paljon kuin tuo tunnustus sisältääkin, ei siinä silti ollut sellaista sisältöä, että voitaisiin puhua pelastavasta uskosta Jumalaan tai Jumalan itsensä olemuksen avautumisesta. Jumala on vaikuttanut tässä luomassaan maailmassa alusta asti tunnusteoilla, joita hän on valitsemiensa ihmisten kautta antanut tapahtua. Kun selaa Vanhasta testamentista alkaen tunnustekojen kirjoa, voi havaita, että hämmästyttävän usein ne ovat paaduttaneet ihmisiä eivätkä suinkaan kutsuneet uskomaan Jumalaan. Näinhän tämän päivän 1. lukukappaleessakin Jesaja välitti saamansa kutsun: ”Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi – ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi.” (Jes.6:9,10)
Kansa oli kyllä saanut kuulla ja nähdäkin monenlaista. Jumalan suuret tunnusteot Egyptistä lähdettäessä olivat paaduttaneet faraon sydämen. Ei myöskään Israelin kansa niistä oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä kapina häntä vastaan alkoi oikeastaan jo ennen kuin matka kohti luvattua maata oli edes kunnolla alkanut. Erämaavaelluksen suuret tunnusteot, taivaasta tullut ruoka, kalliosta virrannut vesi sekä tuli- ja pilvipatsaan antama johdatus muuttuivat kansan mielissä jokapäiväisiksi itsestäänselvyyksiksi.
Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun mukaan se, mitä silmillämme näemme ja järjellämme ymmärrämme, kertoo kyllä Jumalasta, mutta vain hänen voimastaan ja vaikutuksestaan, ei hänen syvällisimmästä olemuksestaan: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.” Tämäkään tunteminen ei ole pelastavaa uskoa.
Miksi Jesajan viestin ja tunnustekojen piti paaduttaa. Miksi Jumala sanoo, ”ettei se (kansa) kääntyisi ja tulisi terveeksi”?
Jeesus antaa Nikodemokselle vastauksen, jota me kaikki tarvitsemme. On synnyttävä uudesti, ylhäältä. Ei ole tarkoituskaan, että syntiin langennut ihminen voisi pelkästään havaintojensa ja päättelynsä perusteella tulla tuntemaan Jumalan. Jos se olisi mahdollista, silloin meissä varmasti nostaisi päätään syntiinlankeemuksen syvin olemus; halu olla niin kuin Jumala, ottaa Jumalan paikka koko tässä todellisuudessa. Ennen pitkää tärkeimmäksi tulisi se päättelyketju, jonka me itse olemme rakentaneet. Jumala saisi väistyä todellisuudessa taka-alalle. Näin ei kulje tie Jumalan tuntemiseen. Siinä tarvitaan uudenlaista suhdetta ihmisen ja Jumalan välille. Siinä tarvitaan Jumalan vaikuttamaa muutosta, jota Jeesus kutsuu uudesti syntymiseksi.
Nikodemos ei muuten ollut niin yksinkertainen kuin miltä hän evankeliumisamme kuulostaa. Heprean tai aramean kielellä käydyssä keskustelussa ei ollut sellaista sanaa, jota Uuden testamentin kreikka tässä käyttää. Kreikan sanalla on kaksi merkitystä, syntyä uudelleen ja syntyä ylhäältä; aivan niin kuin se on Raamattuumme käännettykin. Nikodemos kuuli vain merkityksen ’syntyä uudelleen’, ja siksi hän joutui kysymään niin typerältä tuntuvan kysymyksen kuin kuulimme. Kysymys on kuitenkin tärkeä, sillä sen myötä Jeesus selvensi meillekin, mitä hän uudestisyntymisellä tarkoitti. Ihmisen on synnyttävä vedestä ja Hengestä.
Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu sijoittuu tilanteeseen, jota edeltää Johanneksen kastetoiminnan kuvaus ja pian puolestaan seuraa kuvaus siitä, kuinka Jeesuksenkin opetuslapset kastoivat ihmisiä. Ilman muuta on selvää, että vedestä syntyminen viittaa kasteeseen. Tärkeintä on kuitenkin sana Hengestä syntymisestä, sillä siinä on ensimmäinen viittaus kristilliseen kasteeseen, jota ei vielä silloin ollut asetettu eikä aloitettu. Näin varhaisessa vaiheessa Jeesus kuitenkin opettaa oleellista kasteen merkityksestä. Kasteessa toimiva Pyhä Henki synnyttää uudesti; luo sellaisen suhteen Jumalan ja ihmisen välille, jossa Jumalan pelastava tunteminen on totta ja mahdollista. Tuon Jeesuksen opetuksen rinnakkaiskohta on siinä hetkessä, kun hänen luokseen tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Silloin Jeesus opetti, että lapsille on annettava mahdollisuus tulla ja että Jumalan valtakuntaan tuleminen edellyttää lasten kaltaiseksi tulemista. Ei Jeesus tokikaan sanonut, että lapsi viattomuudellaan tai millään muullakaan ominaisuudellaan ansaitsisi Jumalan valtakuntaa. Ei lapsi eikä aikuinenkaan voi ansaita yhteyttä Jumalaan, kaikki me olemme lapsesta vanhimpaan, lahjan varassa. Jeesus asetti lapsen esikuvaksi siitä, miten valtakunta otetaan lahjana vastaan. Lapsihan ei kysy, millä minä tämän suunnattoman lahjan maksan, vaan osaa aidosti iloita siitä, mitä saa.
Uudestisyntyminen ylhäältä, vedestä ja Hengestä, on kokonaan Jumalan työtä. On upeaa, että niin on. Jos olisi pienikin, vaikka kuinka vähäinen asia, joka meidän ensin pitäisi hoitaa kuntoon tai jotenkin järjestää, emme koskaan voisi olla varmoja, onko osuutemme hoidettu riittävän hyvin. Jumala on kuitenkin tehnyt kaiken puolestamme. Jos sinut on kastettu, silloin Jumala on veden ja Hengen kautta synnyttänyt sinut uudesti ylhäältä. Toinen asia on sitten se, että olet voinut elämässäsi hukata sen yhteyden, jonka Jumala on itsensä ja sinun välillesi rakentanut. Tuhlaajapoikia ja -tyttöjä on kastettujen joukossa valtavasti. Mutta tuhlaajalapsella on mahdollisuus palata niin kauan kuin kutsua Jumalan valtakuntaan kuulutetaan. Isä Jumala odottaa jokaista ja on valmis juoksemaan vastaan.
Jotta kutsu varmasti kuuluisi, on Jeesuksen kärsimisessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tapahtunutta salaisuuden verhon raottamista julistettava aina ja kaikkialla. Yöllisestä keskustelusta on tultava päivänvaloon. Päivän evankeliumin jälkeen, samassa keskustelussa, Jeesus vielä julistaa: ”valo on tullut maailmaan” (jae 19) ja ”Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.” (jae 21).
Se, minkä Jumala synnyttää, kestää päivänvalon. Vaikka Jumala on monelta osin salattu, hän ilmoittaa Raamatussa ja Kristuksessa sen, mitä me tarvitsemme pelastuaksemme iankaikkiseen elämään. Jeesus käski tehdä opetuslapseksi kastamalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteessa Isä ottaa lapsekseen, Poika pukee vanhurskauteensa ja Pyhä Henki synnyttää uudesti. Siinä syy tähän juhlapäivään, jota kutsutaan Pyhän Kolminaisuuden päiväksi.