Pyhäinpäivä, Matt. 5: 1-12, Suvi Iso-Herttua

Suvi Iso-Herttua
Suonenjoen seurakunta

Tänä iltana tuhannet ja taas tuhannet kynttilät syttyvät hautausmailla. Pienet, kirkkaat liekit pimeässä illassa kertovat tarinaa inhimillisestä rakkaudesta ja kaipauksesta. Tuo rakkaus ja kaipaus on voimakasta; se kurottuu yli ajan ja ikuisuuden rajan.

Edesmenneet rakkaamme – he, joille kynttilät syttyvät – ovat ajatuksissamme ja rukouksissamme; kynttilän haviseva liekki on rukouksen vertauskuva. He, joita muistelemme ja kaipaamme ovat jo perille taivaan kodin valoon päässyttä seurakuntaa;
ikuisuudessa riemuitsevia Jumalan pyhiä. Meille, vielä ajassa kilvoitteleville, on jäänyt ikävöijän ja murheellisen osa.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu autuaista, Jumalassa onnellisista. Vapahtaja julistaa autuaiksi hengessään köyhät, kärsivälliset, vanhurskautta etsivät, armahtavaiset, puhdassydämiset sekä rauhantekijät. Jeesus mainitsee autuaiksi
myös murheelliset. Jeesuksen julistus tuntunee ristiriitaiselta. Kuinka murhetta kantava voi ajatella olevansa autuas, Jumalassa onnellinen? Eivätkö murhe ja onni inhimillisessä kokemusmaailmassa tunnu toistensa vastakohdilta; kaukana
toisistaan olevilta olotiloilta?

Vapahtaja tarjoaa sanoilleen selityksen. ”Autuaita murheelliset”, hän sanoo, koska ”he saavat lohdutuksen.” Kristuksen sanoissa kuultaa ajatus, että murhetta kantavien elämään luvataan huojennusta. Kristus ei sano ottavansa murhetta kokonaan ja
yhtäkkiä pois, mutta hän lupaa siihen apua. Se, jolla on ollut surua, tietää, että sitä ei voi pyyhkäistä olemattomiin – suru täytyy surra, omaan tahtiinsa.

Surun tiellä olija saa kuitenkin matkakumppanikseen lohdutuksen. Lohdutus voi olla surun tiellä monessa hahmossa. Se voi olla hyvä ja luotettu ystävä, joka kuuntelee surevaa. Se voi olla perheen ja suvun tiivis yhteys, joka taittaa pahimmalta surulta kärkeä. Se voi
olla hiljaisuus, rukous tai vaikka seurakunnan työntekijän tuki. Murheellinen joka saa matkakumppanikseen rakkautta, myötämieltä ja ymmärrystä, saa matkakumppanikseen itsensä Vapahtajan. Vapahtaja itse kulkee hänen kanssaan ja hänen
persoonassaan mukana on myös jälleennäkemisen toivo, iankaikkisuuden toivo.

Tänään kynttilät syttyvät myös niiden muistoksi, joita me kristityt kutsumme marttyyreiksi. Elämässään Jeesuksen tähden ahtaalle joutuneet ja kenties uskonsa tähden kuolleet tuntunevat olevan jo kaukaista kirkkohistoriaa. Mieleen nousevat ehkä pakanallisen
Rooman imperiumin kristittyjen vainot Colosseumilla järjestettyine näytösoikeudenkäynteineen. Kysymme kenties, kuinka sivistyneessä nykymaailmassa ketään voitaisiin vainota hänen uskonsa tähden? Ehkä ihmettelemme myös, onko sellaisia
ihmisiä oikeasti, jotka ovat olleet valmiit antamaan oman henkensä vakaumuksensa puolesta? Nykyajan ja lähihistorian marttyyreja on paljon. Mieleeni nousee esimerkiksi Maximilian Kolbe, puolalainen pappi, joka toisen maailmansodan aikaan astui
toisen miehen sijasta keskitysleirin kuolemanselliin. Hän antoi henkensä lähimmäisensä puolesta. Myös marttyyrit, uskonsa tähden vainotut ja kuolleet Vapahtaja julistaa autuaiksi evankeliumissamme. Jumalassa onnellinen on se, joka rakastaa
lähimmäistään ja on valmis häntä auttamaan. Autuaaksi Vapahtaja kutsuu meitä kaikkia, jotka Kristuksen esimerkin mukaan toista ihmistä autamme. Taivaassa tämä rakkaus ei jää palkkaansa vaille.

Tänään kynttilät voisivat syttyä myös meille. Pyhäinpäivänä kun kristikunta riemuitsee pyhien yhteydestä. Pyhä Henki saa aikaan tämän yhteyden ja vaikuttaa uskon Kristukseen yli ajan ja ikuisuuden rajan. Sillä pyhien yhteyteen kuuluvat jo edesmenneet,
taivaan kotiin perille päässeet; he, joita me täällä ajassa kaipailemme. Pyhien yhteyteen kuuluvat Kristuksen tähden kaikkensa antaneet kristityt marttyyrit. Pyhien yhteyteen kuulumme me, tämän päivän kristityt, maailmassa kilvoittelevat
Jumalan pyhät. Meistä Jumalan Pyhä Henki rakentaa Kristuksen Jeesuksen kirkon, joka on läsnä sekä ajassa että ikuisuudessa. Meidät kaikki Vapahtaja omassa kuolemassaan ja
ylösnousemuksessaan on julistanut autuaiksi, Jumalassa onnelllisiksi. Autuaita olemme me, kun meillä on Kristuksen Jeesuksen tähden usko, rakkaus ja iankaikkisen elämän toivo.