Postillat

23. sunnuntai helluntaista, Matt.6:14-15, Raimo Laine

Ihmisyyteen kuuluu epätäydellisyys. Jos on vielä olemassa ihmisiä, jotka eivät ole vielä huomanneet sitä itsessään, heidän olisi syytä katsoa tarkemmin. Teemme virheitä, loukkaamme toisiamme,...

Valvomisen sunnuntai, Matt.24:36-44, Raimo Laine

Jeesus ei tainnut paljon puhua lopun ajoista. Markuksen ja Matteuksen sekä Luukkaan pienet apokalypsit on kirjoitettu Jerusalemin hävityksen jälkeen. On aika kuvaavaa, että Jeesuksen...

1. adventtisunnuntai, Matt.21:1-9, Raimo Laine

Jeesuksen ratsastaminen aasilla Jerusalemiin on yksi Uuden testamentin tunnetuimmista kertomuksista. Kuulemmehan sen kahdesti vuodessa: nyt uuden kirkkovuoden alkaessa ja juuri ennen pääsiäistä hiljaiseen viikkoon...

3. adventtisunnuntai, Matt.11:2-10, Raimo Laine

Johannes Kastajalla ja Jeesuksella oli paljon yhteistä. Johanneksen äidin, Elisabetin, sanotaan jopa olleen sukua Jeesuksen äidille Marialle (Luuk.1:36). Oikeudenmukaisuuden vaatimus ja parannuksen tekeminen, eli...

2. sunnuntai helluntaista, Matt. 13:44-46, Johanna Tyynelä-Haapamäki

Matt. 13:44–46 Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken...

Joulupäivä, Joh.1:1-14, Raimo Laine

Johannes Kastajalla ja Jeesuksella oli paljon yhteistä. Johanneksen äidin, Elisabetin, sanotaan jopa olleen sukua Jeesuksen äidille Marialle (Luuk.1:36). Oikeudenmukaisuuden vaatimus ja parannuksen tekeminen, eli...

Juhannuspäivä, Ap.t.14:15-17, Pekka Lehtoviita

Täällä Rautalammilla saa vielä runsain mitoin ihastella kaunista ja puhdasta luontoa. Toisin on monessa muussa maassa, ja paikoin Suomessakin. Tulivuorenpurkaukset ja tulvat aiheuttavat osaltaan...

5. sunnuntai helluntaista, Joh.8:2-11, Pekka Lehtoviita

Kuulemme päivittäin pahuudesta maailmalla. Ihmettelemme, voivottelemme, kauhistelemme. Saatamme toki tehdä jotakin pahuuden pysäyttämiseksi tai auttaa sen vuoksi kärsiviä. Mutta uutiset tulevat ja menevät. Pahuus...

Apostolien päivä, Matt.16:13-19, Pekka Lehtoviita

Julkisuuden henkilöt ovat päättäjien, tiedotusvälineiden ja kansankin tarkassa ”syynissä”. Tarkastelu koskee menneitä tapahtumia, nykyistä toimintaa ja elämää sekä tulevaisuudensuunnitelmia. Heistä saatetaan lausua totuudenmukaisia, mutta...

7. sunnuntai helluntaista, Mark.10:17-27, Pekka Lehtoviita

Jos joku ei sattumoisin tiedä, tänä vuonnahan Kerkonkoski on valittu Pohjois-Savon vuoden kyläksi. Epäilemättä te kyläläiset ja muutkin olette nähneet paljon vaivaa asian eteen....