Postillat
20. sunnuntai helluntaista, Joh. 7:40-52, Tapio Luoma
Pyhät kirjoitukset ovat tärkeitä. Niiden mahti on havaittu
maailmanlaajuisesti jälleen kerran mellakoissa ja
mielenosoituksissa, joissa on puolustettu pyhiä kirjoituksia ja
niiden oikeaksi ajateltua tulkintaa. Pyhien kirjoitusten
polttaminen koetaan...
23. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:14-15, Tapio Luoma
Aluksi tuon terveisiä kirkolliskokouksen kevätistunnosta, toukokuun 8. päivältä vuonna 1999. Itse en toki silloin vielä ollut mukana, mutta sain selville, että se oli pitkä...
Tuomiosunnuntai, Matt. 25:31-46, Tapio Luoma
Sata viisikymmentä vuotta sitten Pusulassa katsottiin rohkeasti tulevaisuuteen. Silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti oli antanut lopultakin päätöksensä, jonka mukaan Pusulan kappeliseurakunta saattoi irrottautua Lohjan emäseurakunnasta...
3. adventtisunnuntai, Matt. 11:2-10, Tapio Luoma
Olenko uskonut turhaan? Pitääkö paikkansa se kaikki, mihin olen luottanut ja mihin olen pannut toivoni? Entä jos olenkin ollut väärässä ja oikeassa ovatkin olleet...
1. paastonajan sunnuntai, Matt. 4:1 – 11, Tapio Luoma
Jumala toimii toisinaan kummallisesti. Hänen Pyhä Henkensä johdatti Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi, kuten evankeliumimme kertoo. Jokainen meistä tietää omasta kokemuksestaan, että Jumala ei säästä...
2. sunnuntai joulusta, Luuk.2:41-52, Aki Lautamo
Jerusalemin temppeli kuului Jeesuksen ajalliseen elämään kaikissa vaiheissa. Toissapäivänä muistimme uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa sitä, kuinka vastasyntynyt Jeesus-lapsi ympärileikattiin ja hänelle annettiin nimi Jeesus. Jos ei...
Kynttilänpäivä, Luuk. 2:22-33, Aki Lautamo
Viime sunnuntaina kirkkovuoden kulussa käännettiin katse ensimmäisen kerran eteenpäin, kohti pääsiäistä, kun ylösnousemuksen juhlaan oli tasan 70 päivää. Tänään puolestaan katsellaan taaksepäin, kun vietämme...
2. paastonajan sunnuntai, Matt.15:21-28, Aki Lautamo
Perjantai-iltana minulle esitettiin täällä kirkossa tärkeä kysymys rukouksesta. Se tapahtui todellakin täällä kirkossa, täällä kuorissa. Eihän suomalaisessa kulttuurissa toimi se, minkä usein näkee televisiosarjoissa:...
4. paastonajan sunnuntai, Joh.6:1-15, Aki Lautamo
”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Evankelista Johanneksen mukaan Jeesuksen kysymys oli tutkiva kysymys; ei siis suora tiedustelu siitä, mitä kannattaisi tehdä....
Palmusunnuntai, Joh.12:12-24, Aki Lautamo
Hoosianna kaikuu evankeliumitekstissä aivan kuin kirkkovuoden alkaessa, 1. adventtisunnuntaina. Silloin kirkko on kuitenkin puettu valkoiseen, ilon ja kiitoksen väriin, toisin kuin nyt, kun elämme...

