Postillat

4. sunnuntai helluntaista, Luuk.15:11-32, Aki Lautamo

Aina ja kaikkina aikoina on tässä maailmassa riittänyt niitä ihmisiä, jotka paheksuvat kovasti sitä, kuinka Jeesus hyväksyy seuraansa selvästikin syntisiä ihmisiä. Tälle paheksunnalle on...

23. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:14-15, Tapio Luoma

Aluksi tuon terveisiä kirkolliskokouksen kevätistunnosta, toukokuun 8. päivältä vuonna 1999. Itse en toki silloin vielä ollut mukana, mutta sain selville, että se oli pitkä...

Tuomiosunnuntai, Matt. 25:31-46, Tapio Luoma

Sata viisikymmentä vuotta sitten Pusulassa katsottiin rohkeasti tulevaisuuteen. Silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti oli antanut lopultakin päätöksensä, jonka mukaan Pusulan kappeliseurakunta saattoi irrottautua Lohjan emäseurakunnasta...

3. adventtisunnuntai, Matt. 11:2-10, Tapio Luoma

Olenko uskonut turhaan? Pitääkö paikkansa se kaikki, mihin olen luottanut ja mihin olen pannut toivoni? Entä jos olenkin ollut väärässä ja oikeassa ovatkin olleet...

1. paastonajan sunnuntai, Matt. 4:1 – 11, Tapio Luoma

Jumala toimii toisinaan kummallisesti. Hänen Pyhä Henkensä johdatti Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi, kuten evankeliumimme kertoo. Jokainen meistä tietää omasta kokemuksestaan, että Jumala ei säästä...

2. sunnuntai joulusta, Luuk.2:41-52, Aki Lautamo

Jerusalemin temppeli kuului Jeesuksen ajalliseen elämään kaikissa vaiheissa. Toissapäivänä muistimme uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa sitä, kuinka vastasyntynyt Jeesus-lapsi ympärileikattiin ja hänelle annettiin nimi Jeesus. Jos ei...

Kynttilänpäivä, Luuk. 2:22-33, Aki Lautamo

Viime sunnuntaina kirkkovuoden kulussa käännettiin katse ensimmäisen kerran eteenpäin, kohti pääsiäistä, kun ylösnousemuksen juhlaan oli tasan 70 päivää. Tänään puolestaan katsellaan taaksepäin, kun vietämme...

2. paastonajan sunnuntai, Matt.15:21-28, Aki Lautamo

Perjantai-iltana minulle esitettiin täällä kirkossa tärkeä kysymys rukouksesta. Se tapahtui todellakin täällä kirkossa, täällä kuorissa. Eihän suomalaisessa kulttuurissa toimi se, minkä usein näkee televisiosarjoissa:...

4. paastonajan sunnuntai, Joh.6:1-15, Aki Lautamo

”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Evankelista Johanneksen mukaan Jeesuksen kysymys oli tutkiva kysymys; ei siis suora tiedustelu siitä, mitä kannattaisi tehdä....

Palmusunnuntai, Joh.12:12-24, Aki Lautamo

Hoosianna kaikuu evankeliumitekstissä aivan kuin kirkkovuoden alkaessa, 1. adventtisunnuntaina. Silloin kirkko on kuitenkin puettu valkoiseen, ilon ja kiitoksen väriin, toisin kuin nyt, kun elämme...