Postillat

1. paastonajan sunnuntai, Matt. 16:21-23, Seppo Häkkinen

Päivän evankeliumi ja sen ympärillä olevat tapahtumat sisältävät suuren luokan draaman ainekset. Jännitteet paikalla olevien kesken ovat käsin kosketeltavat. Tunnelmat vaihtelevat ääripäästä toiseen. Aluksi Jeesus...

1. adventtisunnuntai, Mark. 11:1-10, Tapio Luoma

Leppävaaran seurakunnan 50-vuotisjuhla Ensimmäisenä adventtina olemme uuden kynnyksellä. Vanha kirkkovuosi on jäänyt taakse ja lähdemme jälleen kulkemaan alusta sitä kirkkovuoden viitoittamaa tietä, jossa Jumalan toiminta...

4. paastonajan sunnuntai, Joh. 6:24-35, Seppo Häkkinen

Joitakin vuosia sitten työmatkalla löysin hotellihuoneen tyynyn päältä oveen ripustettavan kyltin. Toisella puolella oli teksti Feed my soul (ruoki sieluni). Kääntöpuolella olivat tiedot siitä,...

5. paastonajan sunnuntai, Luuk. 13:31–35, Seppo Häkkinen

Paastonajan evankeliumeissa seurataan Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä ja kuolemaa. Tämän ns. kärsimyksen sunnuntain evankeliumikatkelma kuuluu laajempaan kokonaisuuteen, jonka alussa kerrotaan näin: ”Jeesus...

Pääsiäisyö, Mark. 16:1-8, Seppo Häkkinen

Kuulin kerrottavan papista, joka kutsui seurakuntalaisia jumalanpalvelukseen. Nämä eivät olleet järin innostuneita. He sanoivat tietävänsä jo kaiken, mitä siellä tapahtuisi: jumalanpalveluksen järjestyksen, luettavat tekstit...

Pääsiäispäivä, Joh. 20:1-10, Seppo Häkkinen

Pitkäperjantain tapahtumat olivat katastrofi Jeesuksen opetuslapsille ja kaikille muillekin hänen seuraajilleen. Jeesuksen häpeällinen kuolema ristillä näytti olevan kaiken loppu. Silti Jeesus oli kuolleenakin hänen...

Tuomiosunnuntai, Matt. 25:31 – 46, Tapio Luoma

Omaishoitajien kirkkopyhä Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan. Me olemme lapsia ja aikuisia, nuoria ja vanhoja, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Huomaamme toisissamme erilaisia piirteitä. Ulkoinen olemuksemme, pukeutumisemme...

1. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 21:1-14, Seppo Häkkinen

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen jumalanpalvelus Evankeliumin kertomuksessa opetuslasten tunnelmat olivat apeita. Kyse ei ollut vain epäonnistuneesta kalamatkasta. Taustalla oli vielä paljon suurempi pettymys. Opetuslapset olivat lähteneet...

4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 17:6-10, Seppo Häkkinen

Tämä pyhäpäivä johtaa meitä kyselemään, millaista on elää taivaan kansalaisena maailmassa. Evankeliumiteksti on katkelma Jeesuksen jäähyväisrukouksesta. Sitä on kutsuttu myös nimellä ylimmäispapillinen rukous, sillä...

5. sunnuntai pääsiäisestä, Matt. 6:5-13, Seppo Häkkinen

Kolme pappia keskusteli, mikä olisi paras rukousasento ja millaisissa olosuhteissa rukous oli tuntunut kaikkein aidoimmalta. Ensimmäinen kertoi: "Olen kokenut rukouksen kaikkein syvimmin hiljaisuuden retriitissä....