Kun Herra käänsi Siionin kohtalon. se oli meille kuin unta. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme. (Ps.126:1-2)
Psalminkirjoittajan kuvaus sopii tuskin mihinkään paremmin kuin varhaisen pääsiäisaamun tapahtumiin. Se, mitä juuri oli eletty ja koettu, oli myös kuin unta, mutta pahinta mahdollista, pelkkää painajaista. Edellisten päivien tapahtumista voi käyttää oikeutetusti ilmausta: ”kaikki meni päin helvettiä”, sillä juuri siitä oli kysymys. Taivaasta Jeesus tuli tähän ajalliseen todellisuuteen, ja helvettiin Hän meni kantaen kaiken meidän ’ansiomme’ mukanaan. Selvästi Jeesus oli tehtävänsä ilmoittanut, mutta kun viimeinen käänne kohti ristiinnaulitsemista oli tapahtunut, ei kukaan Hänen seurassaan olleista voinut tai halunnut uskoa tapahtumia todeksi.

Jumalan suuren pelastussuunnitelman käänteet olivat ja ovat edelleen niin vastakkaisia inhimillisille toiveille ja odotuksille, ettei niistä osaa edes uneksia oikein. Se, mitä me kuvittelemme oikeaksi ja parhaaksi avuksi johonkin edessä olevaan koko ihmiskuntaa koskevaan ongelmaan tai haasteeseen, osoittautuu useimmiten turhaksi unikuvaksi. Niin tapahtui Jeesuksen seurassa kulkeneille, ja niin tapahtuu meille yhä tänään. Eikä tarvitse mennä suuriin, koko maailmaa syleileviin asioihin, sillä sama toistuu aivan henkilökohtaisessa elämässämme ja jumalasuhteessamme. Niin lähellä meitä jokaista on ajatus: jos Minä olisin Jumalan asemassa, tietäisin kyllä miten tässä tilanteessa toimisin. Ei ole mikään yllätys, että ajatuksemme ja unemmekin kulkee tällaista rataa. Niille kiskoille on hypätty jo aivan alussa. Syntiinlankeemuksen ydin on juuri syrjäyttää Jumala, tietää paremmin kuin Jumala, olla itse asiassa itse yhtä kuin Jumala. Oikeastaan on suuri kiitoksen aihe, etteivät asiat suju meidän odottamallamme tavalla. Jos inhimillinen päättely ja hyvää tarkoittava viisaus olisi voittanut, Jeesus olisi Pietarin varoituksesta kääntynyt kärsimykseen ja kuolemaan vievältä tieltään. Missä me silloin olisimme ja missä meidän toivomme? Jos me saisimme päättää inhimillisestä elämästä sen kaikilla osa-alueilla, olisimme varmasti ensimmäisenä raivaamassa kaiken kärsimyksen ja ahdistuksen pois. Mutta samalla katoaisi yksi tärkeimmistä työvälineistä, jolla Jumala jatkuvasti kutsuu meitä ja opettaa meitä turvautumaan Hänen apuunsa. Ilman Häntä ei ole mitään elämää. Se tuntuu olevan ihmiskunnalle vaikea pala nieltäväksi.

Lauluntekijä Jari Kekäle sanoittaa Jumalan suuren pelastussuunnitelman upealla tavalla: ”…ettei yksikään meistä edes unissaan olisi suunnitelmaa sitä voinut ruveta arvailemaan.” Eivät pääsiäisaamun haudalle rientävät naisetkaan unelmoineet kuoleman voittamisesta, vaan todennäköisesti oli kyse yhdestä surutyön normaalista vaiheesta. Jeesuksen hautaaminen juuri ennen juhlasapatin alkua oli ollut niin kiireinen, ettei itkuja oltu itketty haudalla. Sapattina sinne saakka ei ollut lupa kävellä, mutta heti ensimmäisenä arkiaamuna, viikon ensimmäisenä päivänä, naiset lähtivät toteuttamaan heille kuuluvaa tehtävää. Jos haudalle kulkijoita painoi käsittämätön painajainen, yhtä lailla kuin unta oli se, mitä haudalla saatiin nähdä ja kuulla. Matteuksen evankeliumin mukaan naiset tulivat paikalle juuri silloin, kun alkoi tapahtua. Maanjäristys ja enkeli, joka vieritti haudan ovikiven pois paikoiltaan sekä maahan kaatuvat vartijat oli kaikki yhdessä sellainen tapahtumasarja, jota naiset eivät missään tapauksessa odottaneet. – Sivuasiana tässä on pohtimisen aihetta erityisesti niille, jotka nykyisin etsivät hengellisiä kaatumiskokemuksia. Keitä ovat ne, joiden Raamatussa kerrotaan kaatuneen Jumalan edessä? Jatkuvasti on kyse niistä ihmisistä, jotka olivat tavalla tai toisella vastustamassa Jumalan valtakunnan toteutumista! – Yhtä asiaa naiset eivät kuitenkaan saaneet nähdä: Jeesuksen ylösnousemusta. Yksin Jeesus kulki ristille ja kuolemaan. Yksin Hän astui alas tuonelaan – tai helvettiin, niin kuin uskontunnustuksemme varhaisemmassa käännöksessä sanotaan – yksin Hän myös oli kuolemaa voittamassa ja kuolleista nousemassa. Naisille sai riittää todistukseksi haudan ulkopuolisten ihmeellisten tapahtumien lisäksi tyhjä hauta.

Jeesuksen ylösnousemus, herääminen kuolemasta elämään, nimenomaan iankaikkiseen elämään, on tapahtuma, jolla ei ole ollut silminnäkijöitä. Siksi sitä ei myöskään Raamatussa kuvata sanallisesti. Samasta syystä kristillisessä taiteessa on paljon vähemmän ylösnousemuksen kuin ristiinnaulitsemisen kuvausta, vaikka kuolleista ylösnouseminen on vasta se sinetti, joka vahvistaa Jumalan pelastussuunnitelman tulleen valmiiksi. Lapsuuteni kotikirkon alttaritauluna on tällainen harvinaisempi ylösnousemuskuvaus. Olen pikkupoikana katsellut monet ja taas monet kerrat Helene Schjerfbeckin tiettävästi ainoaa alttaritaulumaalausta, enkä voi sille mitään, että oma unikuvani Jeesuksen ylösnousemuksesta on väreiltään ja maisemaltaan juuri sen kotikirkon alttaritaulun mukainen. Sitä ei kuitenkaan olisi edes olemassa, ellei Jumala muilla, itse valitsemillaan tavoilla olisi tehnyt selväksi pääsiäisaamun ihmettä: kuolema on voitettu, Jeesus on ylösnoussut!

Naiset kutsuttiin katsomaan hautaa, niin kuin Pietari ja Johanneskin sitten vähän myöhemmin. Jeesuksen puuttuminen haudasta oli varmasti kiven vierittämisen nähneille naisille suuri asia, mutta muutakin merkittävää haudassa on ollut; Luukas ja Johannes mainitsevatkin asian: Jeesuksen käärinliinat. Käärinliinojen oleminen haudassa muistutti varmasti siitä, ettei ruumista ollut kannettu sieltä pois, ja voi hyvinkin olla, että haudalle tulijat näkivät käärinliinat myös siten paikallaan olevina, etteivät voineet selittää, miten ruumis oli niiden sisältä poistunut. Kannatta varmasti nähdä vaivaa ja ottaa selvää tai palauttaa mieleen, mitä nykyään on saatu selville Torinon käärinliinana tunnetusta kankaasta, johon on piirtynyt ristiinnaulitun ruumiin varsin tarkka kuva edestä ja takaa. Yksimielisyyttä ja tyydyttävää järjellistä selitystä kuvan piirtymiselle ei tänäkään päivänä ole olemassa. On ehkä hyvä, ettei kankaan jälkiä voi taaksepäin varmasti seurata keskiajan alkua pidemmälle, sillä sen varmistaminen Jeesuksen käärinliinaksi vääristäisi monen mielessä uskon sisällön: kangaspalasta tulisi jumala! Nyt se toimii loistavasti kiinnittäen huomiomme Jumalan sanan mainitsemaan yksityiskohtaan: Jeesuksen käärinliinoihin. Niitä katsellessaan naiset saivat sanan, jonka tulisi olla meillekin elävä: ”…te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.”

Me saamme edelleen etsiä ristiinnaulittua Jeesusta, sillä apostoli Johanneksen taivasnäyssä Hän on kaikessa kirkkaudessaan ja kunniassaan edelleen myös teurastettu Karitsa. Myös apostoli Paavali kirjoittaa Korinttolaisille: ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1.Kor.2:2) Tärkeää on, että osaamme etsiä Häntä oikeasta paikasta. Ei meidän tarvitse tehdä pyhiinvaellusta Hänen haudalleen, vaikka käynti pyhällä maalla voikin olla monelle hengellisesti uudistava ja virvoittava kokemus. Sitä se on, jos se saa mielemme ja etsintämme suuntautumaan oikeaan osoitteeseen. Oikeat käärinliinat ovat nyt Raamatun kansien välissä, Jumalan sanassa. Sanan selkeä todistus on jokaista varten, ja meille jokaiselle kuuluu viesti: Jeesus on kuollut sinun syntiesi vuoksi. Ylösnousemisellaan Hän on avannut iankaikkisen elämän myös sinulle.

Naisten saama viesti opetuslapsille kuului: ”Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet.” Galilea oli opetuslasten kotiseutua; siellä oli vielä siinä vaiheessa heidän elämäntehtävänsä paikka. Aivan varmasti ylösnoussut Jeesus haluaa tulla myös meidän arkeemme ja jokapäiväiseen elämäämme suunnan ja tarkoituksen antajaksi. Ylösnoussut Jeesus ei todellakaan makaa haudassa, vaan kulkee edellä. Tässä on oikeastaan jo ensimmäinen lähetyskäsky. Sanoma kuoleman voittamisesta ja ylösnousemuksesta, pääsiäisen sanoma, kuuluu kaikille kansoille, ja Ylösnoussut itse kulkee edellä avaten ovia sanoman viejille. Varsinaisen valtuutuksen tähän tehtävään saivat Jeesuksen kutsumat apostolit sitten Herransa taivaaseenastumisen hetkellä. Jokaisella kristityllä on kuitenkin sama tehtävä kuin haudalle kiirehtineillä naisilla: toimia ylösnousemuksen todistajina jakaen sitä, mitä on Jumalalta omaan elämäänsä saanut.

Alussa lainattu psalmi 126 päättyy jakeeseen: ”Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.” (Ps.126:6) Pääsiäisenä kyyneleet vaihtuivat iloksi ja riemuksi. Monet kyyneleet on toki Kristuksen todistajien laumassa vuodatettu sen jälkeenkin ja edelleen vuodatetaan, mutta pääsiäisen lupaus ja valmiiksi saatu työ eivät muutu. Sinunkin elämäsi kyyneleet voivat muuttua pääsiäisen iloksi ja riemuksi, kun uskallat avautua kaikkialla kuulutettavalle sanomalle: kuolema on voitettu, Jeesus elää ja kutsuu sinuakin seuraansa. ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.2 (Room.8:28).