Raamatussa on useita suuria kertomuksia. Suuret kertomukset kantavat ajasta aikaan sanomaa Jumalasta ja hänen hyvästä tahdostaan ihmisiä kohtaan.
Suuret kertomukset kestävät aikojen kulutusta. Ne luovat valoa ja herättävät toivoa. Kertomukset havahduttavat meidät, ainakin hetkeksi, näkemään elämää uudella tavalla. Juuri nyt on oikea hetki!
Mikkelinpäivän Vanhan testamentin kertomus Joosuan kirjasta on lyhykäinen sanoilla mitattuna, mutta suuri kertomus ajankohtaisuudessaan! Asetutaan kuulemaan tätä kertomusta vielä uudelleen.
Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.
(Joos. 5:13-15)
”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?”
”Ei kai sinulla ole miekka mukanasi?”
Nämä ovat ihmisen kysymyksiä. Olemme epävarmoja, emme tunne toinen toisiamme ja toistemme aikeita. Luottamus syntyy vähitellen, jos syntyy… kun rohkenemme puhella ja katsoa toinen toisiamme silmiin.
Enkeli vastasi Joosualle odottamattomalla tavalla. Jumala ei ole kenenkään puolella toista vastaan. Hän tarjoaa meille kaikille tietä pyhään maahan. Pyhä maa on siellä, missä Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu. Ihminen kokee olevansa hyväksytty toisten rinnalla. Meillä kaikilla on Jumalan luomina ihmisinä oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Jos on viime viikkojen maahanmuutto hämmentänyt meitä kaikkia, niin eikö vielä suurempi iloinen ihme ole niin monien halu auttaa ja olla tukena turvattomille.
Olemme kuulleet uudella herkkyydellä sanat: ”Herra, mitä tahtoisit minun tekevän?” Mielemme maisemaan avautuu toivoa herättävä näky!
* * *
Mikkelinpäivän Uuden testamentin kertomuksessa kaikuu myös ajasta aikaan toistuva ihmisen kysymys: Kuka meistä on suurin?
Painamme päämme alas. Kuinka paljon pahaa on saanut ja yhä saa aikaan pyrkimyksemme vastata tuohon kysymykseen tavalla taikka toisella osoittaen, että minä olen suurin.
Jeesus yllättää meidät vastauksellaan. Kerrotaan, että Jeesus asetti lapsen aikuisten esikuvaksi.
Miksi lapsen; miksi ei viisasta aikuista tai vaikka enkelin?
Lapseen liitetään raamatun kertomuksissa erityinen näkökyky, tulevaisuuden usko ja lupaus.
Päivittäiset uutislähetykset vyöryttävät tietoisuuteemme kuvia pakolaisten matkanteosta halki Euroopan. Arkisissa kuvissa saattaa nähdä pilkahduksen leikivistä lapsista ja heidän hymyn häivähdyksistään. Välähtää hento lupaus: vielä on toivoa.
Jeesus kehotti katsomaan ja ottamaan todesta tuon temppuilevan, niskoittelevan, hellyyttä pyytävän, sosiaalisia taitoja opettelevan ja usein varsin äänekkään ryhmän. Meidän aikuisina tulee varjella lapsissa olevaa jotain äärimmäisen arvokasta, mitä Jumala on heihin tallettanut.
Mitä on tuo arvoituksellinen lapsenkaltaisuus, jota meidän tulisi tunnistaa itsessämme vielä aikuisinakin?
Lapsenkaltaisuus ei tietenkään ole lapsellisuutta. Toivottavasti lapset saisivat olla lapsekkaita. Mutta meidän aikuisten on luovuttava lapsen kengistämme niin yksityisinä kristittyinä kuin seurakuntinakin. Me muistamme, että ainoa tie Jumalan Valtakuntaan käy uudestisyntymisen kautta. Kasteemme ja uskomme on Jumalan lapsen pysyvä tuntomerkki. Tämä merkitsee oman pienuutemme tunnustamista, täydellistä riippuvuutta Jumalan armosta. Meitä rohkaisee lupaus:
Niin kuin Isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Ps. 103
* * *
On ainakin kolme asiaa, jotka pienet lapset opettavat meille aikuisille.
Lapset pyytävät meiltä yhä uudelleen:
Katso minua silmiin. Asetu kanssani samalle tasolle. Kosketa minua hellästi!
Yleensä lapsi katsoo mielellään toista silmiin. Hän toivoo ja etsii hyväksyvää aikuisen katsetta. Hän haluaa tulla nähdyksi.
Jos olet lapsena saanut hyväksyviä ja rakastavia katseita osaksesi – ole onnellinen! Meidän minuutemme vahvistuu suhteessa toisiin ihmisiin – usein hyvää tarkoittavan katseen kautta.
Ei siis ihme, että rukoilemme: Herra käännä katseesi meidän puoleemme!
Lapsi toivoo, että puhutellessamme häntä olisimme jos mahdollista samalla tasolla hänen kanssaan. Kyllä me sen tiedämme miten hyvältä tuntuu kun kanssaihmiset tulevat jotenkin samalle tasolle tai aaltopituudelle kanssamme.
Jumala itse tuli samalle aaltopituudelle kansamme, kun hän lähetti poikansa ihmiseksi. Jeesuksesta kerrotaan, että eli kuin yksi meistä, mutta ilman syntiä.
Voi kuinka sykähdyttävää on se kun lapset pyrkivät syliimme. On niin luontevaa koskettaa sylissä istuvaa. Kyllä sinäkin vielä tunnet ihollasi hyvää tarkoittaneet kosketukset vuosien varrelta.
Muistan lapsuuteni saunaillat. Siihen aikaan saunaillat olivat levollisia perheen yhteisiä hetkiä. Saunassa ei paljon puhuttu. Istuttiin kuin pyhässä paikassa. Kuuma löyly kipristi ihoa. Sitten tuli peseytymisen aika.
Muistan miten isä pesi selkäni. Suurella työmiehen kämmenellä. Karhea käsi pesi puhtaaksi orvaskettä myöten. Näin jälkeenpäin ajattelen – se oli hyvää tarkoittavaa kosketusta!
Kasteemme hetkellä meille on myös kosketuksen kielellä vakuutettu, että Jumala on hyvä. Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät elämänne loppuun asti.
* * *
Me kaipaamme yhä näitä kolmea asiaa: Katso minua silmiin. Asetu kanssani samalle tasolle. Kosketa minua hellästi! Meille annetaan tänään myös tehtävä.
Mitä te ihmisten tahdotte teille tekevän, tehkää te samoin heille!
Rukoilemme:
Ylösnoussut Jeesus Kristus!
Anna käteni osoittaa sinun rakkauttasi.
Anna sanani kuvastaa viisauttasi.
Anna jalkani kulkea sinun askelissasi.
Anna elämäni vahvistaa sinun voimaasi,
joka antaa anteeksi ja uudistaa.
Sinussa meillä on toivo.
Sinun vahva ja ikuinen toivosi tänään ja aina.