Eilen illalla myöhään palasimme linja-auton täyttäneellä seurakuntamme nuorten joukolla Sodankylästä konserttiretkeltä. Kyseessä oli The Road –nimisen gospelrockbändin 30-vuotisjuhlakiertueen aloittavasta tapahtumasta. Kymmenen vuotta aiemmin teimme muuten vastaavanlaisen retken, kun silloinen 20-vuotiskiertue alkoi myös Sodankylästä. Eilisen illan anti liittyi vahvasti tämän sunnuntain aiheeseen: ’Jumalan sanansaattajat’. Nimi Road tarkoittaa tietä. Ei liene epäilystäkään, etteikö tie viittaisi tässä yhteydessä Jeesuksen sanoihin jäähyväispuheessa opetuslapsille: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh.14:6). Jälleen kerran sai iloita siitä, että 30 vuotta palvelleen joukon sanoma musiikissa ja sanallisessa julistuksessa on edelleen yhtä Kristus-keskeistä kuin kaikkina aikaisempinakin kohtaamiskertoina. Jeesuksesta Kristuksesta ainoana tienä taivaaseen oli kyse. Nyt minua kuitenkin puhutteli erityisesti se, kuinka paljon konkreettista tien päällä oloa on mahtunut kolmeen vuosikymmeneen. Noin kolmetuhatta konserttia eri puolilla Suomea. Lisäksi vuoden mittainen jakso lähetystyössä Keniassa. Koko ajan tien päällä olon tarkoitus on ollut yksi ja sama: evankeliumin julistaminen. Mielestäni nämä kulkijat sopivat paremmin kuin hyvin otsikon ’Jumalan sanansaattajat’ alle!
Toki on niin, että Mikkelinpäivän aihe viittaa erityisesti palveleviin henkiolentoihin, enkeleihin, jotka hekin ovat osa Jumalan luomaa todellisuutta. Koko päivän nimi tulee Ilmestyskirjan kuvauksesta, jossa enkeliruhtinas Mikael käy taivaassa sotaa lohikäärmettä, siis langennutta enkeliruhtinasta, saatanaa, ja sen kanssa langennutta enkelijoukkoja vastaan. Enkeleistä kertoivat molemmat äsken kuullut lukukappaleet ja enkelit mainittiin juuri evankeliumin lopussakin. Aina ei Raamatun enkelikuvauksissa kuitenkaan ole helppoa tunnistaa enkeliä enkeliksi. Missään tapauksessa Raamattu ei anna sellaista vakiokuvausta, jollaiseksi enkelit yleensä kuvataan siipineen päivineen. Yleensä enkelin ja ihmisen kohtaaminen kuvataan lähinnä miehisen hahmon saapumiseksi jonkin tärkeän viestin kanssa. Usein vasta keskustelu paljastaa sen, että kyseessä on enkelin kohtaaminen. Osalle enkeleitä on annettu sellaisia tehtäviä, joita myös meidän ihmisten on tarkoitus olla toimittamassa. Siksi päivän otsikko, ’Jumalan sanansaattajat’ on mieluumminkin yhdistämässä kuin erottamassa enkeleitä ja ihmisiä. Yllättävää, jopa hämmentävää, on tajuta, että enkelit ovat Raamatun sanoman mukaan palvelemassa meitä eikä päinvastoin. Vain ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja vain ihmisen lunastuksen tähden Jumala antoi oman Poikansa uhriksi. Viime kädessä enkelijoukkojen tehtävä Jumalan sanansaattajina liittyy tavalla tai toisella tähän Jumalan uhrautuvaan rakkauteen meitä kohtaan. Aina on lopullisena tähtäyspisteenä se, että kuva saisi tulla ehjäksi yhteydessä Luojaan, Jumalaan.
Lunastuksen salaisuus ja ihmisen olemassaolon tarkoitus Jumalan yhteydessä yhdistää tämän päivän evankeliumissa meidän tehtävämme ja niiden enkelien tehtävän, jotka lopussa mainittiin. Meille on annettu vastuuta toinen toisestamme, ja erityisesti vastuu liittyy siihen, mihin suuntaan olemme omalla elämällämme johdattelemassa kanssamme kulkevia ihmisiä. Jeesuksen varoitus viettelyksistä on evankeliumikirjassamme varustettu sulkumerkeillä siksi, että ajatellaan voitavan jättää se lukematta. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole turha lisäys. Me joudumme ottamaan vastaan Jumalan kutsun palvelukseen ja vastuun kantamiseen syntiin langenneessa tilassa. Viettelykset tulevat, sanoo Jeesus. Meillä on kyky ja luonnossamme jopa halu olla toteuttamassa viettelysten tuloa omaan ja lähipiiriimme. Jeesuksen sanaa on pakko suostua kuulemaan, jotta suostuisimme ymmärtämään, kuinka vakava asia on vastuumme väärin käyttäminen. Myllynkivi kaulassa mereen upotettu olisi omalla olemattomuudellaan ympäristölleen parempi vaihtoehto kuin se, että hän elämällään kutsuu ja viettelee toisen ihmisen pois uskosta Jumalaan! Ei Jeesus myöskään tarkoita, että meidän tulisi kirjaimellisesti ruveta silpomaan itseämme ja hakkaamaan osia ruumiistamme irti taistellessamme syntiä vastaan. Sillä tavallahan syntiinlankeemuksen ydin ei meistä koskaan lähde. Jeesuksen sana vain paljastaa kuinka vakava asia ja kaikkeen tekemäämme liittyvä onkaan se, miten omaa elämäämme elämme. Emme voi olla johdattamassa ketään Jumalan yhteyteen, jos itse rakennamme elämäämme aivan toiselle perustalle. Jumalan sanansaattajan tehtävä edellyttää hänen lähellään olemista ja aina sinne palaamista.
Keitä saamamme tehtävä ja vastuu sitten koskee? Evankeliumitekstissämme Jeesus ensin kyllä vastaa toisenlaiseen opetuslasten kysymykseen, kysymykseen siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Tähän vastatessaan Jeesus samalla määrittelee vastuutamme kanssaihmisiin ja antaa vielä ohjeen siitä, miten meille on mahdollista hoitaa saamamme tehtävä. Lapsi kelpaa esimerkiksi ja esikuvaksi suurimmasta. Ei kuitenkaan itsessään eikä esimerkiksi luulotellussa viattomuudessaan, vaan suhteessaan taivasten valtakuntaan. Meille varmaankin tutuin kohta tästä esikuvallisuudesta on ns. lasten evankeliumi Markuksen evankeliumikirjas-sa. Nyt Jeesus puhui kääntymisestä ja nöyrtymisestä. Markuksen evankeliumissa hän painotti sitä, kuinka lapsi kelpaa meille esikuvaksi tavassa ottaa vastaan taivasten valtakunta. Lapsi ei yritä ansaita eikä maksaa saamaansa lahjaa, kun hänet kutsutaan taivasten valtakuntaan. Siinä on koko salaisuus. Taivasten valtakunnassa pysytään ja ollaan suuria vain siten, ettei omasta itsestä kuvitella yhtään mitään. Taivasten valtakunnan suurin on siis terveellisellä tavalla tietämätön omasta asemastaan. Lahjan varassa elettäessä ja siitä iloittaessa on mahdollisuus olla johdattelemassa toisiakin lahjan omistajiksi.
Lapset ovat siis ilman muuta vastuullamme, mutta myös jokainen uusi taivaan kansalainen. Vähäisistä puhuminen ei nimittäin tarkoita pelkästään lapsia, vaan kirjaimellisesti jokaista, ”…joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi…”. Kun eilen illalla iloitsin konserttimatkasta, iloon oli syytä sekä lapsen että vähän vanhempien vähäisten tähden. Alussa kerroin iloni siitä, kuinka Road-bändin porukka on pysynyt uskollisena saamalleen tehtävälle. Iloni kasvoi ajatellessani niitä, jotka ovat lähellä, niitä, joista saa kantaa vastuuta. Kun ensimmäistä kertaa kohtasin tien päällä olevan Road-porukan, se tapahtui lähes 24 vuotta sitten samassa Sodankylän lukion salissa, jossa eilenkin olimme. Silloin ensimmäisellä kerralla olivat mukana viisi-, kolme- ja yksivuotiaat omat pojat. Siitä alkaen Roadin selkeästi julistavalla musiikilla on epäilemättä ollut suuri merkitys omien poikieni elämässä. Nyt oli sukupolven vaihdos tapahtunut, kun papan asemassa sain seurata konserttia kaksivuotiaan pojantyttären kanssa. Ja edelleen sanoma on yhtä selkeä ja kirkas. Eilen bändi julkaisi myös uuden äänitteen kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Sen nimikkokappaleessa ”Sinun käskystäsi” laulettiin: ”Jos perillä heistä edes yhden nään, niin tiedän sen, en turhaan tään maailman tuulissa taistellutkaan. On yksi voitettu kotiin taivaan”. Toinen ilon kasvattaja oli suuri joukko seurakuntamme nuoria, jotka myös olivat mukana suurella sydämellä. Tämän päivän nuori joutuu entistä enemmän ja raskaammin elämään todeksi Jeesuksen sanat siitä, että viettelysten täytyy kyllä tulla. Siksi eilisen kaltaiselle reissulle mukaan saatu nuori on käsittämättömän hieno asia. Onnittelen jokaista mukana ollutta!
Oli sitten kyse aivan pienistä lapsista tai meistä muista vähäisistä (vähäisen asemaanhan Jeesus meitä kaikkia kutsui vastatessaan kysymykseen taivasten valtakunnan suurimmasta!), meidän enkelimme taivaissa katselevat taivaallisen Isämme kasvoja. Heidän ilonsa on siinä, että meille kelpaa tulla lähteelle juomaan, etsimään sitä, minkä Isä Jeesuksen Kristuksen kautta taivaasta antaa. Tie, Totuus ja Elämä, Herra Jeesus Kristus itse kutsuu meitä jälleen tänään lasten kaltaisina tulemaan eteensä ja seuraansa ja omalle aterialleen. Ehtoollispöytään saa tulla aivan samalla tavalla kuin lapsi ilmestyi päivän evankeliumissa opetuslasten keskelle. ”Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen…” Jeesus on avainasemassa. Hän meitä kutsuu. Hän meidät asettaa eteensä ja hän ruokkii. Siinä ruokapöydässä on varmasti läsnä myös taivaan joukot, jotka Isän edessä iloitsevat jokaisesta, jolle kelpaa todellinen Elämä.