Rakkaat seurakuntalaiset,
Vuosaaren uudistettu kirkko otetaan käyttöön Mikkelin päivänä, lasten ja enkelien päivänä. Minkälainen enkeli saattelee vuosaarelaisia, kun he tulevat kirkkoonsa?
Monet varmaan muistavat kotoa, päiväkodista tai koulusta vanhan taulun, jossa kaksi pientä lasta kulkee kaitaa ja synkkää polkua. Heidän takanaan on valkoisissa vaatteissa varjeleva enkeli, turvana ja suojana. Äskeisessä virressäkin lauloimme hyvistä enkeleistä (VK 136:2).
Seppo Väätäisen lukemassa Vanhan testamentin lukukappaleessa on kuitenkin epätavallinen ja esiymmärryksiämme rikkova kuva enkelistä. Joosuan kirjan enkeli ei ole lempeä eikä turvallinen, vaan luja, vahva, ankara, jopa komentava. Tämä enkeli ei tunnu lapsuuden suojelusenkeliltä, vaan vaativalta ja uhkaavalta.
Monilla voi suojelusenkelin lisäksi olla muistissa toisenlainen kuva enkelistä, Vanhaan kuvaraamattuun sisältyvät Dorén kuvat ankarista ja julmanoloisista enkeleistä, usein miekka kädessä.
Joosuan kirjan enkeli on ”mies, paljastettu miekka kädessään”. Joosua pelästyy enkeliä eikä tiedä, onko kysymyksessä omiin joukkoihin kuuluva vai vastustaja. Enkeli sanoo olevansa ”Herra sotajoukkojen päällikkö”, vanhan englanninkielisen raamatunkäännöksen mukaan joukko-osaston ”kapteeni”, saksalaisen käännöksen mukaan ”ruhtinas”.
Tämä enkeli ei tartu kädestä eikä taluta. Hänen edessään Joosua ”lankeaa polvilleen”, ”kumartuu maahan saakka”, puhuttelee enkeliä ”Herraksi” ja kysyy nöyrästi, mitä tämä haluaa hänen tekevän.
Joosuan kohtaama enkeli tulee toisesta maailmasta. Kun Joosua kysyy, onko enkeli ”meikäläisiä vai vihollisia”, vastaus on: ”En kumpaakaan”. Hänellä on siis viesti Jumalalta, ei keneltäkään ihmiseltä. Tämä viesti on ankaraa puhetta meille, jotka elämme ”meikäläisyyden” ja ”vihollisuuden” välisten ristiriitojen keskellä.
Sitten tämä ”Herran sotajoukon päällikkö” sanoo ne sanat, jotka sopivat tähän uudistetun kirkon juhlaan: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.”
Me emme tähän kirkkoon tullessamme riisu kenkiämme, mutta aavistamme kyllä, että tämä on jollakin tavalla pyhä paikka. Miehet ottavat hatun päästään ja kaikki saliin tulevat hiljentyvät, monet ovat oppineet siunaamaan itsensä ristinmerkillä. Miksi me pidämme kirkkoa pyhänä paikkana? Miksi tämä Vuosaaren kirkko on pyhä paikka?
Vuosaaren kirkko on pyhä paikka kahdesta syystä.
Kirkko on pyhä paikka ensinnä sen vuoksi, että se muistuttaa siitä, että Vuosaaren kaikki ihmiset ovat pyhiä, nimittäin Jumalan luomia ihmisiä. Jokainen tässä kaupunginosassa asuva ihminen on kieleen ja heimoon katsomatta saanut elämänsä sen vuoksi, että Jumala on kaiken Luoja ja Ylläpitäjä.
Enkeli on ankara meille, jotka emme muista omaa jumalallista ja pyhää alkuperäämme. Ihminen ei ole pyhä sen vuoksi, että hän menestyy elämässä, ei sen vuoksi, että hän tienaa hyvin, ei sen vuoksi, että hänellä on valtaa tai mainetta. Ihminen on pyhä vain sen vuoksi, että hän on Jumalan luoma.
Joosua pelästyi enkeliä, koska hän otti huomioon vain tämän maailman mahdollisuudet. Hän arvioi eteensä tullutta miekkakätistä miestä omien maallisten mittapuittensa mukaan. ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?”
Enkeli tuli kuitenkin toisesta maailmasta, nimittäin Jumalan pyhyyden maailmasta. Jumalan lähettämä enkeli rikkoo inhimilliset meikäläisyyden ja vihollisuuden väliset raja-aidat. Kun enkeli vastaa Joosualle, ettei hän kuulu vihollisiin, mutta ei myöskään meikäläisiin, hän ylittää kaikki inhimilliset raja-aidat.
Enkelillä on sama politiikka kuin Vuosaaren seurakunnan diakoniaprojektilla, jonka esite ilmaisee työn päätavoitteen: ”kaikenlaiset raja-aidat ylittävää huolenpitoa lähimmäisestä”. Juuri täällä Vuosaaressa ymmärretään, miten tärkeää on päästä pois ihmisten välisistä vastakkainasetteluista.
Meidän ihmisten ei ole helppo muistaa perimmäisiä juuriamme, nimittäin sitä, että me kaikki olemme yhtä lailla Jumalan lapsia. Liian usein unohdamme, että kaikki ovat Jumalan luomina pyhiä. Unohduksemme kohdistuu usein toisiin ihmisiin, usein myös itseemme. Juuri meidän unohdustemme vuoksi enkelin täytyy olla niin ankara.
Olkoon tämä Vuosaaren kirkko pyhä paikka, jossa jokainen vuosaarelainen otetaan vastaan Jumalan luomana, pyhänä ihmisenä.
Vuosaaren kirkko on kuitenkin pyhä paikka myös toisesta syystä.
Panitteko merkille, mitä enkelillä oli kädessään, kun hän tuli Joosuaa vastaan? ”Joosua näki… edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään.”
Miekka on vanhastaan Jumalan sanan vertauskuva. Enkeli on Jumalan sanan tuoja, sanansaattaja. Joosuan kohtaamalla enkelillä oli kädessään ”paljastettu” miekka, siis sellainen miekka, jolla on tehtävä ja tarkoitus.
Enkelin miekka kuvastaa sitä, että hänellä on tehtävä. Jumalan sanalla on kaksi tarkoitusta. Yhtäältä se paljastaa, toisaalta se parantaa.
Jumalan sana on samanlainen kuin lääkärin veitsi. Se leikkaa ja poistaa pahaa, mutta koko ajan se tähtää ihmisen paranemiseen. Kun me tässä Vuosaaren kirkossa kuulemme Jumalan sanaa, se voi joskus, jopa useinkin tuntua kirvelevältä sanalta. Jumalan sana voi paljastaa meidän elämästämme sellaista pahaa, jota me itse emme halua myöntää, mutta joka on kuitenkin totta.
Lääkäri ei milloinkaan käytä veistään tarpeettomasti, vaan aina ihmisen hyväksi. Samoin myös Jumalan sanan perimmäinen tarkoitus on ihmisen auttaminen, lohduttaminen, vapauttaminen ja armahtaminen. Tämä Vuosaaren kirkko on pyhä sen vuoksi, että täällä kuulemme sen Jumalan sanan, joka vapauttaa meidät niin tässä ajassa kuin aina iankaikkisuuteen asti.
Jumalan sana antaa Vuosaaren kirkon pyhyyteen vielä yhden piirteen. Silloin kun tässä kirkossa luetaan ja kuunnellaan Jumalan sanaa, silloin Jumala itse on täällä läsnä, paikan päällä. Jumala on siellä, missä hänen sanaansa kuullaan.
Vanhastaan kirkkoja on nimitetty Jumalan huoneiksi. Tämä Vuosaaren kirkkokin on Herran huone, Jumalan asumus ihmisten keskellä.
– – –
(Vuosaaren kirkon uudelleen käyttöönotto ja siunaaminen sekä Marielundin kappelin vihkiminen)