Minulla on kaulassani kultainen risti, oikeammin krusifiksi,
sillä ristiin on kuvattu Jeesus ristillä. Lisäksi rististä roikkuu pieni kultainen sydän, jossa lukee latinaksi: ecce homo. Katso ihmistä.
Pilatuksen sanat, jotka hän lausui palatsinsa edessä, kun Jeesus oli tuomittu kuolemaan ristillä.
Kaksi ja puolivuotias pojanpoikani tarkasteli kerran ristiä ja sanoi: Minäkin haluaisin tuollaisen patsaan kaulaani.
Laskiaisesta alkaa matka kohti pääsiäistä. Lähdemme nousemaan kohti Jerusalemia, lauloimme virressä.
Sen voisi sanoittaa myös niin että meitä haastetaan tulevina viikkoina kohtaamaan elämämme syviä ja vaikeita kysymyksiä. Kysymyksiä kivusta ja kuolemasta, yksinäisyydestä ja vanhenemisesta. Näin vuosi toisensa jälkeen tulemme aina paastonaikaan, jotta tulisimme tutuiksi elämän kivun ja kuolemankin kanssa Ehkä olet huomannut, että joinakin vuosina nuo kevättalven päivät kulkevat ohi kuin varkain ja toisina ne haastavat enemmän.
Oikeastaan joulunahan kaikki jo alkoi, kun Jumala syntyi ihmiseksi. Häntä me ihastelimme, lasta kapaloissa. Ja pian on aika kulunut ja meillä on mies parhaassa iässä.
Niinhän se menee elämässäkin. Voi miten lyhyt aika siitä, kun olit ihan pikkuinen, sanomme lapsillemme ja lastenlapsillemme. Vanhetessa tuntuu kuin vuodet lyhenisivät. Elämän lyhyyden tunne pelottaa. Ehkäpä tuo pelko aktivoituu paastonaikana, kun katselemme ja kuuntelemme kertomusta hylkäämisestä, selän kääntämisestä, petoksesta, kiusaamisesta, yksin jäämisestä ja kivuista. Ja lopulta kuolemasta.
Paaston aikana meille näyttäytyy myös Jumala, jota emme mielellämme kohtaisi. Mukava lempeä isä muuttuu oman poikansa hylkääväksi isäksi, kun kuulemme Jeesuksen sanat: ”Miksi hylkäsit minut? ”
Me joudumme luopumaan tai ainakin pohtimaan omia jumalakuviamme, miten hänet, Jumalamme, näemme ja koemme. Aina salaisen ja paljon suuremman kuin ajatukseni. Ja niinhän se on, että minun kuvitelmieni Jumalasta on romahdettava, jotta oppisin ymmärtämään, että Jumala ei ole yksi asia elämäni muiden asioiden joukossa, vaan hän on kaiken takana oleva, kaiken edellytys. Kaikki.
Me puhumme Jumalasta, Jeesuksesta ja Kristuksesta.
Jumalasta on helppo puhua, Kristuskin menettelee ja käsitteenä se on hyväksytty laajasti jopa filosofisessa keskustelussa. Mutta Jeesus, siinä on jotakin, mikä vaatii ihmiseltä rohkeutta lausua. Ihan kuin siihen liittyisi jotakin häpeän kaltaista.
Jumala on siis ihan ok. On helppo uskoa, että kaiken takana on jokin suunnitelma. Mutta tuo Nasaretin Jeesus. Miksi puhutaan niin paljon hänen kärsimyksestään. Moni ajattelee ja kokee, että siinä on jotakin kiusallista. Jumala uhraa poikansa tai Jeesus uhraa itsensä ristillä ihmisen syntien puolesta. Siis jotakin toisille vierasta ja toisille äärimmäisen tärkeää.
Owe Wikström, ruotsalainen teologi ja uskontopsykologi, kuvaa kirjassaan Vasta rakkaus antaa merkityksen, toisenlaista tapaa ymmärtää Jeesuksen kärsimys.
Yksi tapa ymmärtää kertomus Jeesuksen kärsimystietä, on ajatella sitä hänen ihmiseksi tulemisen tienään. Jeesus tulee ja kokee meidän tiemme, kärsii meidän kärsimyksemme, jakaa meidän kuoleman yksinäisyytemme. Miksi?
Siksi, että meidän ei tarvitse olla yksin oman elämän hämmennyksen, pellon ja kuoleman edessä.
Kun ihminen joutuu kuoleman odotushuoneeseen ja kokee selvästi elämän valuvan hiljalleen pois, niin uskossa Kristukseen, joka valitsi kärsimyksen vapaaehtoisesti, hän saa kärsimyksen ja kuoleman tyhjyyteen rinnalleen toisen. Jeesus kärsii kanssamme ja pysyy rinnallamme silloinkin, kun ystävät ja omaiset katoavat näköpiiristä, kun happitaso laskee ja kaikki pimenee.
Tämä on yksi näkökulma, miksi Kristuksen risti, krusifiksi roikkuu monen kaulassa ja löytyy aina kirkon alttarilta. Katolisissa maissa myös monissa julkisissa tiloissa kuten koululuokissa seinältä. Kun seuraavan kerran katselet krusifiksia, niin muista, että se ei siis ole vain patsas tai kristinuskon symboli muistuttamassa meitä oikeasta uskosta. Se on lempeä muistutus kärsijästä, joka on rinnallamme silloin kun olemme elämän syvissä ja pimeissä kohdissa.
Ecce homo – Katso ihmistä.
Jeesusken asettuminen rinnallemme kärsimyksessämme ei toki selitä kärsimyksen ongelmaa, ei poista kärsimystä, mutta se sisältää ajatuksen ymmärtävästä läsnäolosta.
Näitä miettiessäni löysin uuden näkökulman rakkauteen.
Toimituskeskustelussa vihittävien kanssa kyselen heiltä, mitä he ajattelevat rakkaudesta. Mitä se heille tarkoittaa. Yleensä vihkiparit kuvailevat sitä yllättävän samankaltaisesti:”Rakkaus on päivittäistä huomioimista ja luottamuksen tunnetta. Rakkaus on viihtymistä yhdessä sanomatta sanaakaan. Toisesta välittämistä, elämän kaikkien asioiden jakamista.”
– Eikö tuon kaikki voisi sanoa myös sanoilla ymmärtävä läsnäolo. Sitähän me toinen toisiltamme kaipaamme, ymmärrystä ja läsnäoloa.
Jos Jumalan rakkaus meitä kohtaan toteutui ja tuli todelliseksi jokaisen kohdalla siinä, että Jumala tuli ihmiseksi, jotta hänen rakkautensa, hänen ymmärtävä läsnäolonsa voisi olla meidän kanssamme aina, myös silloin, kun olemme syvimmällä ja heikommillamme, jopa kuolemassa, niin miten meidän sitten tulisi rakastaa Jumalaa, seurata Jeesusta, kulkea hänen jalanjäljissään. Vastata tuohon rakkauteen.
Jaakob ja Johannes alkoivat suunnitella organisaatiota, hallintomallia. ”Anna meidän olla apulaisjohtajia, toinen oikean sektorin johtaja, ja toinen ottaa nämä muut osastot.” Johtamisesta ja vallasta oli kysymys. Ja niinhän tässä on pitkälti käynyt. Kirkot ovat kasvaneet julkishallinnon organisaatioiksi, osastoiksi ja työaloiksi.
Me itse kukin olemme kuitenkin vapaat ja kutsutut toteuttamaan Jeesuksen rakkautta ja seuraamaan Kristusta meitä lähellä elävien ihmisten seurassa. Katso lähelläsi olevia ihmisiä ja katsot Kristusta.
On olemassa hengellisyyttä, joka rakastaa omia tunteitaan, kyselee uskonvarmuuden perään, harjoittaa rukousta, hiljaisuutta ja mietiskelyä, mutta ei koskaan keskustele hankalien naapurien tai läsnäolon puutteessa olevien mielenterveyskuntoutujien ja taloudellisessa hädässä olevien kanssa.
Uskoa eletään kuitenkin tässä maailmassa ja Jeesus tulee todeksi ihmisissä, joita kohtaamme.
Jos tunnet elämässäsi masennusta tai merkityksettömyyttä, jos sinulta puuttuu elämän tarkoitus, niin käännä katseesi toisiin ihmisiin, unohda itsesi, niin löydät itsesi. Anna niin saat.
Jos lähimmäisen rakastaminen puuttuu Kristuksen seuraamisesta, se ei enää ole evankeliumia vaan ideologisten yhdistysten toimintaa, psykologiaa, terapiaa ja kulttuuria.
Ecce homo – Katso ihmistä.
Jos otat uskon vakavasti, niin koet sisälläsi myös toisinaan hengellistä kipua. Kristus puhuttelee meitä ja kysyy muutosta, kääntymistä ja parannusta.
Joskus on hyvä muistaa myös uskon vaatimukset ja kilvoittelu. Se Jeesuksen rakastaminen lähimmäisessä. Uskaltaa nähdä todellisuus itsestämme, myös pimeät puolemme ja itsekkyytemme.
Kuuntele, miltä kuulostavat seuraavat sanat: ylpeys, ahneus, petos, katkeruus, vihanpito, epätoivo, turhamaisuus, kateus, pinnallisuus, ylimielisyys, kiusan teko, velttous, epäluulo, pahansuopuus, ärtyisyys, halveksunta, mielistely, nöyristely, kierous, saituus, laiskuus, hyväksikäyttö, moralismi, omahyväisyys, pelkuruus, kaksinaamaisuus….luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Sisimmän pimeydestä nousee monia asioita, joille pitäisi tehdä jotakin, joihin pitäisi tarttua ja etsiä muutosta.. Emme kuitenkaan uskaltaudu syvälliseen itsetutkisteluun ja virheidemme tunnustamiseen, jos pelkäämme. Pelon karkottaa vain se tieto, että meitä rakastetaan. Sinua rakastetaan. Että Jumala on tullut ihmiseksi rakastaakseen ja ymmärtääkseen sinua.
Muistat varmasti Jeesuksen kertomuksen pojasta, joka lähti kotoaan, eli hilpeää elämää, joi koko isänperintönsä, tuhosi elämänsä ja kääntyi sitten masentuneena kotia kohti. Muistat varmaan senkin, että isä seisoi odottamassa häntä. Isä ei moralisoinut, päinvastoin. Isä sulki hänet syliinsä ja järjesti pidot kotiin palanneen pojan kunniaksi. Jeesuksen meille kertoma kertomus rakkaudesta, joka tekee ymmärrettäväksi Jeesuksen ihmiseksi tulemisen. Rakkaus, ymmärtävä läsnäolo, antaa merkityksen kaikelle.
Ajattele, että sinä olet tuhlaajapoika. Jeesus ei edellytä täydellisyyttä; hän näkee sydämen toiveen – tahdon ja kaipauksen. Vain se ratkaisee.