Laskiaissunnuntain evankeliumissa kaksi Jeesuksen opetuslasta, veljekset Jaakob ja Johannes, ovat kyllästyneet hitaaseen urakehitykseensä. Veljekset mielivät näkyvämmille paikoille ja johtoasemiin.
Sebedeuksen poikain pyrkyryys naurattaisi, ellei se itkettäisi. Niin osuva on tuo evankeliumin kuvaus meistä ihmisistä ja ihmisten yhteisöistä. Jaabobilla ja Johanneksella on mielessään hyvinkin tarkka visio siitä, mihin he toivoisivat etenevänsä. Parhaille paikoille, Jeesuksen vierelle, oli pojilla kova hinku. Toinen halusi taivaan valtakunnassa Jumalan Pojan oikealle puolelle, toinen vasemmalle.
Veljesten Jaakob ja Johannes edesottamukset eivät ole mikään irrallinen ja harvinainen pala ihmiselon historiaa. Pikemminkin tyypillinen kuvaus ihmisen raadollisuudesta. Siitä kertovat historian kirjat ja kaunokirjallisuus.
Luin joulun jälkeen Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman kirjan Luvattu maa. Se kertoo hänen poliittisen uransa alusta, vaalikampanjasta ja ensimmäisestä nelivuotiskaudesta maailman mahtavan supervallan presidenttinä. Aika hurjaa on kirjan perusteella asemista kamppailu suurvallan politiikassa. Asioiden edistäminen tahtoo jäädä oman aseman edistämien jalkoihin.
Obaman kirja herätti kiinnostukseni katsoa jo muutaman vuoden takainen Netflix-sarja ”House of Cards”, joka oli minulta aiemmin jäänyt katsomatta. Se kertoo draaman keinoin Washingtonin poliittisesta juonittelusta ja pudotuspelistä.
Sarjan päähenkilönä on fiktiivinen kongressiedustaja Frank Underwood ja hänen puolisonsa Claire. Rakentaessaan tietä politiikan korkeimmalle huipulle, on tämän voimapariskunnan raivattava edestä juonittelemalla ja selkään puukottamalla poliittiset kilpailijat, joista pahimmat tulevat omasta puolueesta.
*
Jeesuksen opetus on perustavalla toisenlaista, kuin millä opeilla House of Cards -sarjassa edetään näkyviin asemiin. Se tulee hyvin selvästi ilmi tämän päivän evankeliumissa: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.”
Washingtonin poliittinen juonittelu tai paljon lähempänä meitä tavallisempia tallaajia olevat taistelut näkyvistä asemista eivät sovellu kristittyjen yhteisön käytännöiksi. ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne”, sanoo Jeesus hyvin suoraan ja kiertelemättä.
Millaista sitten tulisi olla urasuunnittelu kristittyjen keskuudessa? Siihenkin Jeesuksella on vastaus olemassa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.”
Jeesuksen sanat edustavat vastakulttuurista ajattelua. Parhaille paikoille ei nousta, vaan laskeudutaan. Vastuutehtäviin pääseminen merkitsee suostumista, voidaan sanoa jopa alentumista, palvelijan paikalle.
Jeesus asettaa itsensä esikuvaksi seuraajilleen sanoessaan: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesuksen seuraajien tehtävänä ei ole olla Herransa suurempi. Heidän, siis meidän, osa on palvella ja sanoutua irti itsekkään ja itsekeskeisen elämäntavan houkutuksista.
Mutta hetkinen, eikö tässä kohtaa ala jo hälytyskellot soida. Eikö Jeesus nyt esitä äärimmäisen ihanteellisia, epärealistisia ja jopa vaarallisia ajatuksia? Jos ihminen rupeaa uhrautumaan toisen puolesta ja jos hän aina vain ajattelee muita itsensä sijasta, niin eikö hän aikaa myöten joudu hyväksikäytetyksi ja toisten alistamaksi?
Aiheellisia kysymyksiä! Meillä saattaa olla omakohtaisia tai lähipiiristä olevia esimerkkejä siitä, että lian kiltti ihminen muuttuu helposti alistetuksi ihmiseksi. Ja toden totta, olen itsekin nähnyt kristillisissä piireissä suorastaan itsensä vähättelemistä, joka on voinut johtaa suostumiseen ”toisten kynnysmatoksi”. Omanarvontunto on jostain syystä vajonnut maan rakoon ja tuloksena on oman olemassaolon anteeksi pyytely lähes joka käänteessä.
Ei Jeesus kuitenkaan tarkoittanut meitä olemaan toisten palvelijoita ja asettumaan toisten ”orjaksi” oman ihmisarvomme ja itsetuntomme kustannuksella. Tämä käy ilmi niistä monista evankeliumin kohdista, joissa Jeesus puolustaa ihmisarvoa ja jokaisen ihmisen arvokkuutta. Jeesus jopa nosti esikuviksi yhteisön syrjimiä tai ylenkatsomia ihmisiä, kuten vaikkapa samarialainen nainen Sykarin kaivolla.
Toisten palvelijoiksi tuleminen tai pieneksi tuleminen ei siis merkitse mitättömäksi tulemista. Jokainen meistä on luotu arvokkaaksi yksilöksi, jossa on nähtävissä Jumalan kuva. Kehottaessaan meitä kristittyjä palvelijoiksi, Jeesus ei tarkoita, että luovuttaisimme tahtomme toisten käsiin. Jeesus ei tarkoita, että meistä pitäisi tulla toisten talutusnuorassa olevia tahdottomia olentoja.
Toisten palveleminen ei ole ristiriidassa sen kanssa, että haluaa kehittyä ja tulla täyteen mittaan sellaiseksi, johon omat Luojan antamat lahjat ja kyvyt viittaavat. Kunnianhimokaan ei ole syntiä, jos se ei käännyt toisia vastaan ja oman itsensä ympärillä pyörimiseksi. Voit siis rohkeasti kehittää itseäsi ja lahjojasi ja luottaa siihen, että Jumalan tahto tapahtuu sitäkin kautta elämässäsi.
Se on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Jeesus ei tarkoittanut meitä olemaan ”mualiman napa” niin kuin savolaisilla on tapana sanoa. Kristityn kutsumus on ylistää Jumalaa palvelemalla muita Jumalan kuvaksi luotuja lähimmäisiä.
Omien lahjojen antaminen toisten hyväksi ja yhteisön parhaaksi voi johtaa vastuullisille paikoille. Se on jotakin päinvastaista kuin mainitsemassani draamasarjassa House of Cards. Siellä pyrkimyksiä ei johtanut yhteinen hyvä, vaan itsekkyys. Sarja osoittaa surullisen selvällä tavalla myös sen, että kyynärpäätaktiikalla etenevä saattaa kyllä päästä pitkälle ja korkealle, mutta seurauksena voi usein olla sisäinen tyhjyys ja yksin jääminen.
*
Jeesus siis asettaa tässä paastoajan alla olevassa laskiaissunnuntain evankeliumissa meidät itsetutkistelun paikalle. Itsetutkistelun paikalla olette olleet varmasti myös te Tiia, Miika ja Roope, jotka tänään vihitään papeiksi ”palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla”, kuten papiksi vihkimisen kaavassa sanotaan.
Olette pohtineet kutsumustanne ja omaa polkuanne tähän hetkeen. Olette kuulleet Jumalan kutsun pappisvirkaan ja vastanneet siihen myöntävästi. Pappisvirka on palvelijan virka. Se on sanan ja sakramenttien palvelemisen virka. Se on ihmisten palvelemisen virka. Pappi ei ole olemassa itseään, vaan seurakuntaa varten.
Vastaamalla kutsuun palvella sanalla ”tahdon” voi löytää suurimman ajateltavissa olevan tyydytyksen elämässään. Tämä ei tietenkään päde vain pappeihin, vaan meihin kaikkiin kristittyihin.
Käykäämme siis alkavana paastonaikana laulamamme virren 54 sanoja mukaillen kohti Jerusalemia Kristuksen kärsimystietä seuraten ja lähimmäisiä palvellen. Siellä, Jerusalemissa, Kristus kantaa tuomion kaikkien puolesta. Ja kerran, Uudessa Jerusalemissa, on ikuinen kirkkaus. Sinne hän kokoaa luoksensa ne, jotka hän tunsi tiellä.