Laskiaissunnuntain evankeliumi vie tielle kohti Jerusalemia. Nasaretin Opettaja kulki muiden edellä. Kerrottiin, että ilmapiiri kulkijoiden ympärillä oli äkkiä muuttunut: oppilaat olivat ymmällään ja heidän perässään kulkevat alkoivat pelätä. Kirkastusvuoren pyhän hetken lumous oli haihtunut ja muuttui hämmennykseksi ja peloksi.
Nasaretin Opettaja ei jättänyt oppilaitaan hämmennyksen valtaan, vaan kutsui heidät lähelleen, erilleen muista ja hän alkoi selittää ja selvittää heille, mitä oli edessäpäin.
Oltiin käännekohdassa, yhteinen matka alkoi olla lopussa: Tie kulki kohti pääkaupunkia, Jerusalemia, kohti kärsimystä ja kuolemaa. Silti mukana oli lupaus: Kolmen päivän kuluttua ihmisen Poika nousee kuolleista.
Oppilaat olivat kulkeneet Nasaretin Opettajan seurassa kolme vuotta. He olivat kuulleet hänen puheitaan ja opetustaan ja nähneet omin silmin monien sairaiden paranevan. He olivat paikalla, kun tuhansia nälkäisiä ruokittiin muutamalla leivällä ja kalalla, he olivat nähneet, miten luonnonvoimat tottelivat ja myrsky asettui hänen käskystään. Monet Vanhan testamentin ennustukset olivat toteutuneet ja täyttyneet.
Silti.. tuskin oppilaat osasivat aavista ja ymmärtää, mitä tapahtuisi Jerusalemissa. Tarvittiin selvittämistä ja selittämistä moneen kertaan. Ja sen heidän opettajansa teki.
Ensimmäiset Jeesuksen seuraajat kutsuivat itseään ”Sen tien kulkijoiksi”. Monet jättivät kaiken entisen ja lähtivät seuraamaan Opettajaa tielle, jolle Opettaja heitä kutsui. Kun he kulkivat Opettajan seurassa, he oppivat jotakin täysin uutta ja ennen kuulumatonta Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan: lapset ovat tärkeitä, rakkaus on tärkeämpi kuin uskonnollinen laki ja säädökset. Kaikki ihmiset ovat Jumalan rakkaita lapsia, ei ole orjia tai Jumalalle kelpaamatonta. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Se oli ennenkuulumatonta.
Tuohon aikaan ajateltiin yleisesti, että köyhät, sairaat ja vammaiset olivat itse syyllisiä kohtaloonsa ja ansaitsivat rangaistuksena sairautensa tai köyhyytensä. Ajateltiin, että vaikeuksien tai sairauksien kanssa kamppailevat olivat Jumalan hylkäämiä. Siksi heidän piti pysyä hiljaa ja syrjässä. Heillä ei ollut lupa pyytää, ei ollut lupa toivoa, kaivata tai uskoa, ei edes oikeutta lähestyä pyhää Jumalaa.
Nasaretin Opettaja ei käskenyt avunpyytäjiä vaikenemaan, hän ei sysännyt sivuun, vaan katsoi ihmistä ja kysyi: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Mikä Jeesuksen seuraajiin vetosi? Mikä antoi niin suuren rohkeuden, niin että he jättivät kaiken entisen ja lähtivät seuraamaan. En tiedä.. ehkä jokaista kutsutaan omalla tavalla, omana aikanaan. Ketään ei pakoteta tai viedä väkisin..
Laskiaissunnuntain kirkkomatkasta alkaa laskeutuminen paastonaikaan, hiljentymiseen ja yksinkertaisten asioiden pariin. Meitä kutsutaan ja oikeastaan herätellään katsomaan omaa elämäntietä ja omien asioiden tärkeysjärjestystä. Millä tiellä sinä kuljet? Mihin olet menossa?
Kasteessa sinut ja minut on kutsuttu Sen tien kulkijaksi. Kaste on Jumalan ja ihmisen ensimmäinen kohtaaminen. Siinä otsaan ja rintaan piirrettiin ristinmerkki, ”osoitukseksi siitä, että Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen”. Jo kasteen hetkellä sinut ja minut on kutsuttu sen tien kulkijaksi, hyvään seuraan.
Haudalla arkun päälle piirretään sama merkki, risti hiekasta: Elämätaipaleen voitot ja virheet ovat ohi; Jäljelle jää vain Kristuksen risti, sovitus ja armo.
Lunastus ja sovitus ovat vaikeita sanoja ja ehkä niitä pitää opetella ja merkitystä aavistella koko elämän ajan. Miksi risti, mikä sovitus?
Sovitus on rakkauden salaisuus. Nasaretin Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa. Tapahtui autuas vaihtokauppa. Jumalan Poika tuli ihmiseksi, jotta meistä ihmisistä voisi tulla Jumalan lapsia, poikia ja tyttäriä. Jos Jumala olisi pelastanut meidät vain yksinkertaisesti mitätöimällä syntimme, antamalla ne anteeksi, olisimme silloin jääneet kuin alamaisiksi. Hän olisi ehkä kuninkaamme, mutta olisiko Jumala silloin meidän Isämme? Kristuksessa Jumala syntyi ihmiseksi ja tuli pelastamaan meidät ja viemään takaisin luokseen.
Vanha tarina kertoo myrskyyn joutuneesta laivasta …
Suuri laiva oli joutunut myrskyssä merihätään. Lähetettiin hätäviesti: ”Auttakaa, me hukumme!” Pelastusyksikkö vastaanotti viestin ja helikopteri lähetettiin uppoavan laivan luo. Matkustajat ja miehistö poimittiin helikopteriin turvaan. Paitsi yksi.. yksi, joka oli pelastusoperaation aikana hyisen kylmässä meressä jo niin heikko, ettei kyennyt enää tarttumaan pelastusköyteen, joka laskettiin helikopterista. Hänelle huudettiin: Tartu kiinni.
Ei hän enää pystynyt eikä jaksanut. Silloin yksi pelastusmiehistä sitoi köyden vyötäisilleen ja laskeutui hukkuvan luokse. Hän otti miehen syliinsä ja näin molemmat nostettiin ylös.
Ehkä sovitus ja lunastus on jotakin samankaltaista, Jumala laskeutui alas ihmisen luo, jotta me saisimme elää.
Mikä on sinun elämäsi taakka, mikä uuvuttaa ja vie voimasi? Minkä kantamiseen tarvitset apua?
Mistä kiität? Tai mitä me yhdessä pyytäisimme?
Paastonaika on tie kohti pääsiäistä. Samalla se on tärkeä matka omaan sisimpään. Se on matka, joka vaatii pysähtymään, kuuntelemaan ja arvioimaan omaa matkantekoa ja suuntaa. Ja tälle tielle meitä kutsutaan tänään, hiljaisin askelin Nasaretin Opettajan seurassa.