Klassinen messu: J.S.Bachin kantaatti BWV 22 Jesus nahm zu sich die Zwölfe
Tänään on laskiaissunnuntai, kansan mielestä iloista alamäkeä. Jeesukselle se on vastamäkeä kohti Jerusalemia, kärsimiseen ja kuolemaan (ἀναβαίνομεν). Miksi hän menee ylämäkeen, raskaaseen työhön ja tuskaan? Minä olen syypää siihen. Minun syntini ovat hänen vastoinkäymisten syy. Minun takiani Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet.
Herramme ennustaa kärsimystänsä ja kuolemaansa. Opetuslapset, jotka joka päivä olivat hänen vierihoidossaan, eivät ymmärtäneet siitä mitään. He saivat nähdä ihmeitä ja Jumalan valtakunnan voittoisaa edistystä Jeesuksen ihmetöissä. He olivat niin sokeutuneet kunniasta ja menestyksestä, että he eivät nähneet profeettojen ennustuksia Jumalan alhaisesta pelastustiestä eli ristintiestä. Tästä ymmärtämättömyydestä Johann Sebastian Bach sävelsi kuulemamme musikaalisen sekamelskan ikään kuin portiksi kärsimystien alussa. Astu sisälle. Et ole yksin ymmärtämättömyydelläsi. Myös bassoresitatiivissa pyydetään taivaallista vetoapua ristintielle.
Ihmisen järkevä rakkaus tahtoisi vahvaa ja kaunista jumalaa, johon olisi helppo samaistua. Pian alkava paastonaika riisuu ihmisen mielen mukaista rakkautta ja valmistaa uskovia tyhjyyteen, syntisyyteen, luopumiseen ja kuolemaan, josta Jumala rakkaudessaan luo uutta, antaa sisältöä, nostaa vanhurskauteen ja rakkauteen sekä antaa uutta elämää Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä.
Seurakunta ristintiellä joutuu tänään pysähtymään sokean kerjäläisen eteen. Siinä näemme itsemme peilikuvassa. Parhaimmillaankin ihminen on vain sokea armon kerjäläinen. Tämä kyselee mitä on tekeillä. Mekin, ymmärrystä vailla tarvitsemme kyselemistä. Emme ymmärrä ajan merkkejä emmekä elämäämme tai kristityn ristintietä.
Sokea kerjäläinen huusi ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Hän opettaa meille oikeaa suhtautumista Vapahtajaan ja oman avuttomuuden tuntemista. Hän opettaa rukoilemaan. Siinä on oikea Kristuksen sisällinen tunto, kun sydän käsittää, että ei voi saada apua mistään muusta kuin Kristuksen armosta. Hän voi ja hän tahtoo auttaa minua avutonta. Vammainen kerjäläinen asetetaan meille opettajaksi. Häntä ei ole saatu vaikenemaan halki vuosituhansien, sillä mekin kirkonpenkillä tänään olemme huutaneet hänen rinnallaan Herra, Herra, armahda meitä. Kristus, Kristus, armahda meitä.
Sokea ei nähnyt Jeesusta, auttajaa. Hän luotti Sanaan. Emme mekään näe Jeesusta. Luottakaamme Sanaan. Usko tulee kuulemisesta eikä näkemisestä. Usko voi saada meidät näkemään sekä Jumalan suuria tekoja että lähimmäistämme, joka tarvitsee meitä. Usko näyttää meille rakkauden mahdollisuuksia. Niin kuin sokea ei pohtinut omaa arvollisuuttaan eikä pyynnössään hellittänyt, niin meidän tulee pyytää uskoa katsomaan ainoaa auttajaa, joka kulkee kohti kärsimystä kaikkien meidän syntiemme puolesta. Häneltä saamme anoa parannusarmoa ja uutta elämää. Aamen.